Kuuban 7. matkapäivä: Karibialla

11.1.2008 perjantai
Guama, Playa Larga, Varadero
Krokodillejä tarhassa, sylissä ja ruokana
Sikojenlahden maihinnousu
Kuubalaista ruokakulttuuria parhaimmillaan

Lähdimme aamulla varhain CubaToursin kansainväliselle retkelle. Retki oli nimeltään päivä Karibialla. Matkareittinä oli Kuuban Atlantin puoleiselta rannalta Karibianmeren puolelle. Aamu alkoi mukavasti, kun kampaamattomalla naamalla marssimme bussiin, ja selvisi, että CubaToursilla oli mukanaan kuvaaja, joka videoi retken. Eli nukkumatin hiekat silmissä sitä sitten päädyttiin filmille heti aamutuimaan.

CubaToursin opas selosti englanniksi pitkin ajomatkaa kaikenlaista Kuubasta ja matkan varrella vilahtelevista nähtävyyksistä. Aksentti hepulla oli hieman hassu: kuubalainen aksentti sekoittuneena paksuun amerikkalaiseen aksenttiin.

Ensin pysähdyimme Guamaan ja siitä jatkoimme veneellä inkkarisaarelle. Melkoisen rämeen läpi siinä ajeltiin seitsemisen kilometriä. Mietimme koko ajan, olivatko ne luvatut krokotiilit siellä rämeessä vai jossain muualla.

Inkkakylä oli jonkin sortin saari, jossa oli paljon inkkareita esittäviä patsaita. Patsaat olivat kaikenlaisissa inkkarien töissä, metsästämässä, istuttamassa jukaa jne. Muutamalla sentillä pääsimme inkkaripäällikön majaan, jossa ”inkkarit” tanssivat, kolistelivat rumpujaan ja lauloivat. Yksi otti käsistä kiinni ja hetkutteli, toinen siveli mutavelliä poskeen ja kolmannet virpoivat vitsoilla. Näin inkkarit manasivat tällä lystikkäällä seremoniallaan pahaakin pahemmat henget meistä pois.

Seuraavaksi maistelimme krokotiilin paistettua lihaa. Suolaistahan tuo oli, eikä oikein maistunut hyvältä. Sitten veneilimme takaisin maihin ja pian pääsimmekin lounaalle. Lounaalla sai valita jo tutuksi tulleesta valikoimasta: possua, kanaa tai katkarapua. Mikko taisi ottaa possua, miulla saattoi olla kanaa. En edes muista, aivan mautonta ruokaa jälleen kerran eikä mitään mausteita tarjolla. Lisukkeena oli juuresta (kai) nimeltä malaga. Eipä sekään erityisemmältä maistunut. Jälkiruoka oli jotain ylimakeata hillon tapaista, joka jäi miulta ja Mamalta syömättä, mutta Mikko söikin sitten kaikki kolme.

Lounaan jälkeen kävimme katsastamassa krokotiilifarmin. Tulimme kierroksemme aikana venäläisryhmän saartamaksi, ja venäläisten opas kertoi meille krokotiileistä muun muassa sen, että mitä tummempia krokot ovat, sitä enemmän niillä on ikää. Krokotiilit ovat myös varsin sileitä tai siis suorastaan pehmoisia ennen ensimmäistä ikävuottaan. Miulla oli nimittäin retkellä yksi neljän kuukauden ikäinen kroko sylissä ja toinen vuoden vanha. Vanhin näkemämme kroko oli jotain 50-vuotias. Aika laiskan näköistä sakkia muuten, mutta kun eläintenhoitaja viskoi veteen kalan palasia, niin johan alkoi vilinä käydä.

Keskityin retkellä erityisesti matelijoiden käsittelyyn, ja parhaimmillaan sylissäni oli samaan aikaan sekä krodillonpoikanen että kärmes. Muuta seuruetta kauhistutti.

Sitten suoritimme maihinnousun Sikojenlahdella. Eli siis menimme uimaan ja nousimme Karibianmerestä kyseisellä lahdella, Playa Larga -nimisellä rannalla. Tuuli oli kamala, mutta ilma silti kuumaa ja vesi todella lämmintä. Karibianmeren puolella on yleensä jopa kuumempaa kuin Atlantin puolella saarta, ja merivesikin on lämpimämpää.

Matkalla pysähdyimme vielä kerran sellaiselle turistikeitaalle. Kävelimme pienen reissun ja näimme muun muassa marsubingon, jossa kukaan ei kuulemma koskaan ole voittanut – ja ei voittanut tälläkään kertaa. Maistelimme myös sokeriruokodrinksun con ron. Sokeriruoko oli juuri puristettu käsipelillä silmiemme edessä.

Matkan jälkeen kävimme ostamassa pattereita kameraan lähimmästä ei-yhdenkään-K:n lähikaupasta (kuvassa alla). Tekniikkaosastolta löytyi paristojen lisäksi viinipullonavaaja, jota ei muka ollut vielä pari päivää sitten ollenkaan ko. puljussa, vaikka nyt se ihan pölyn peitossa O_o

Päivän huumoriannoksen tarjosi kuitenkin taas jälleen kerran ruokaosaston kassa: Ostosten varma loppusumma oli 6,25 cuccia, mutta kassatädin mielestä 7,15 cuccia oli lähempänä totuutta. Huomautimme aiheesta ja hinta alentuikin heti: 6,90 oli ensimmäinen tarjous, johon ei suostuttu, ja lopulta kassakone näytti 6,25 cuccia. Näin toimii siis kuubalainen valtion kauppa – onnistuisikohan esimerkiksi kotoisessa Alkossamme?

Päätimme mennä illalliselle kehuttuun Varaderon El Aljibeen. El Aljibehan on myös Havannassa, josta kahden ravintolan "El Aljibe -ketju" on lähtöisin. Kävelimme niille nurkille, missä ravintolan piti sijaita. Hetken etsittyämme kysyimme erään toisen ravintolan tarjoilijalta, missä olimme menneet vikaan. Emme missään, El Aljibe oli suoraan nenämme edessä toisella puolella katua, mutta se oli remontissa ja kiinni ainakin kevääseen saakka. Ajattelimme sitten kävellä vielä jonkin matkaa ja katsella, josko löytyisi toista kivan näköistä ruokapaikkaa.

Kävelimme ja kävelimme. Lopulta nälkä ja kuumuus voittivat. Menimme sillä hetkellä lähimpänä sijaitsevaan ravintolaan. Tarjoilija nyökkäsi meille saapuessamme, mutta ei tullut pöytään. Pöydässä oli kuitenkin listat ja ehdimme tutustua niihin. Eipä näyttänyt olevan kovin kummoisia ruokia tarjolla. Ajattelimme, että voisimme ottaa yhdet juomat siinä ja jatkaa sitten paremman ravintolan etsintää. Tarjoilijaa ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut ja lopulta poistuimme kuivin suin jatkamaan etsintöjämme.

Kävely jatkui. Nälkä oli jo niin kova, että näköä haittasi, ja kuumuus sekä jano tekivät olon sietämättömäksi. Meidän oli pakko vain mennä seuraavaan kohdalle sattuvaan paikkaan. Ravintolassa, johon osuimme, näytti olevan porukkaa: iso seurue paikallisia ja kaksi länkkäriäkin.

Ensimmäisen varoituksen antoi kuitenkin jo tarjoilijan ulkonäkö: paksu mies hikisenä ja likaisessa t-paidassa. Pyysimme kuitenkin ruokalistaa. No, sellaista ei ollut. Kysyimme mitä talo tarjosi ja saimme vastaukseksi samat kuin aina muulloinkin: kanaa ja porsasta – olisiko ollut edes muuta tällä kertaa, en muista. Valitsin kanaa, Mikko ja Mama porsasta. Saimme kaikki kuitenkin porsasta, riisiä ja mustapapuja. Tämä menee jo jankuttamisen puolelle, mutta edes siinä nälässä tuo ruoka ei ollut liian hyvää. Viiniäkään ravintolassa ei ollut. Hinta sen sijaan ei ollut paha, eikä tarjoilija yrittänyt edes paljon kusettaa. Laskuun oli ilmestynyt yhden kahvin sijasta kolme. Melkein olisi voinut uskoa vahingoksi, mutta reaktio korjauspyyntöömme oli niin klassisen kuubalainen, että eiköhän tuo lie ollut vähän heikosti onnistunut laskutoimitus - vai taikatemppuko? Yhdestä kolme, hokkus pokkus. Plussana voidaan mainita kiertävät musikantit, jotka parista kolikosta esittivät toivebiisejä. Paikka oli nimeltään Melaito. Tuskin tulee vierailtua toiste.

Kävelimme vielä yön pimeydessä hotellille ja istuimme hetken altaalla. Siellä oli ohjelmaakin. Bändi soitteli latinalaisia rytmejä, sonia, ja porukka bailasi letkassa menemään.

Kuuban 6. matkapäivä: Päivä merellä

10.1.2008 torstai, matkapäivä 6.
merillä ja Cayo Blancolla
Hummeria paratiisisaarella
Delfiinin pusu

Mikki ja Minnii merihädässä. Erityisesti Minnii :)

Lähdimme aamulla siis klo 8.35 kansainväliselle Päivä merellä -retkelle. Ajelimme satamaan bussilla ja sitten lähdimme seilaamaan melko isolla katamaraanilla. Reissun hintaan kuuluivat kaikki juomat ja pari ruokailua. Sää oli hyvä ja viihdyimme paatilla. Paatin henkilökunta jaksoi viihdyttää retkeläisiä hupailemalla yksipuolisesta juomapolitiikasta: coke con ron, orange con ron, juice con ron, water con ron ja lopulta kaikki con ron (with rum). No, saihan siellä toki muutakin.

Matkalla poikkesimme paratiisisaarella Cayo Blancolla, ja delfiinien kanssa uimassa. Yksi pysähdys keskellä merta oli pyhitetty myös sukeltelulle.

Cayo Blanco oli hienohiekkainen palmusaari, jossa saimme lounaan. Cayo Blancon rannat olivat nimensä mukaisesti niin valkoista hiekkaa, ettei meinannut todeksi uskoa. Näkymä oli kuin elokuvasta.

Lounaaksi oli hummeria, jotain merellistä pötkylää kuorrutuksen sisällä ja ranskalaisia. Hummeri oli hinnoissaan Kuubassa ja sitä pidettiin aivan erityisenä herkkuna, mutta eipä tuo nyt kovin paljon kummempaa ollut kuin katkarapu. Tosin vain isommasta kuoresta.

Uimme ja chillasimme saarella hetken lounaan jälkeen, ja matka jatkui.

Seuraavaksi pääsimme polskimaan delfiinien kanssa. Delfiinejä sai silittääkin vedessä ollessaan, ja jotkut ottivat delfiinikyydit: delfiinin selkäevästä kiinni ja matkaan. Itse en viitsinyt pulikoida sinne ryysikseen, missä delfiinejä olisi päässyt paijaamaan, vaan uiskentelin vähän syrjemmällä. Yhtäkkiä veden alta singahti delfiini suoraan viereeni ja moiskautti suukon jokseenkin tarkalleen suulleni. Hieman oli kova nokka, mutta lempeä muisku kuitenkin. Melkoiset naurut irtosivat tilanteen nähneiltä. Itse olin ihan pöllämystynyt, mutta iloinen.

Takaisinpäin seilaillessamme yksi paatin henkilökunnasta innostui huudattamaan ja tanssittamaankin jengiä. ”Letkajenkka” kiemurteli ympäri venhettä ja ihmisillä oli hauskaa.

Välipalaksi ennen satamaan saapumista saimme vielä sämpylää ja keksiä.

Takaisin Varaderoon ehdimme illan laskettua, ja paatissa juuri välipalankin syötyämme päätimme jäädä kotiin köllimään illaksi.

Kuuban 5. matkapäivä: Kuva Varaderosta muodostuu

9.1.2008 keskiviikko, matkapäivä 5.
Varaderossa
Bussin katolla pitkin Varaderon niemeä
Tavaratalossa sikahinnat ja tyhjiä hyllymetrejä
Calle 62 bailaa Varaderon yössä

Heräsin jälleen viiden jälkeen ensimmäiseen kukon kiekaisuun. Nyt sai kiekuminen luvan riittää, päätimme vaihtaa huonetta, jos vain suinkin mahdollista. Laitoin korvatulpat ja sain nukuttua puoli yhdeksään. Puoli kymmeneltä menimme aamiaiselle.

Tippaaminen oli kannattanut, Mikko sai kokilta ihan kokonaisen tomaatin. Kumma kyllä, että vaikka niissä olosuhteissa luulisi kasvavan meheviä ja herkullisia tomaatteja, todellisuudessa ne olivat haaleita, mietoja ja kovia. Johtunee lapsen kengissä olevasta organisoimattomasta viljelystä. Havannan lähistöllä jopa on muutama tila, jolla kasvaa tomaattia, muuten pellot ovat lähinnä sokerijuurikasta, tupakkaa ja appelsiinia.

Aamiaisen jälkeen kävimme kysymässä huoneen vaihtoa hiljaisempaan. Saimme uuden huoneen muutamaa kerrosta ylempää hotellin toiselta puolelta. Molemmilla puolilla hotellia oli kyllä tie, mutta hotellin tällä meille uudella puolella, meren puolella, ei ollut siinä määrin paikallisasutusta ja pihoilla villinä riekkuvia kukkoja ja kanoja. Tiekin oli huomattavasti pienempi kuin toisella puolella. Eli toivoa oli, että nukkuminen vihdoin onnistuisi. Tosin ensimmäisinä öinä aikaerollakin oli toki vaikutusta heikkoon nukutukseen. Laskimme, että tuo siirtymä tekee noin 2,5 vuorokautta jetlagia. Onhan se toki henkilökohtaista, meillä Mama kärsi selvästi eniten siirtymästä.

Mentiin aamupäivällä vielä hetkeksi istumaan allasbaariin ilmaisten pitsojen ja drinkkien äärelle. ”Luksusrannekkeet” piti luovuttaa klo 12, jos ei halunnut maksaa seuraavaa vuorokautta – ja ei kyllä houkuttanut. Altaalla istuessa varattiin retki merelle seuraavaksi päiväksi.

Iltapäivällä lähdimme bussilla katselemaan kaupunkia. Bussipysäkki löytyi varsin läheltä hotellia. Menomatkalla saimme valitettavasti tavallisen umpibussin, mutta takaisin tullessa pääsimme Lontoon tyyliin näköalabussiin, jossa pystyi istumaan katottomassa kakkoskerroksessa. Ylipitkät puiden oksat loivat pientä jännitystä näköalabussin yläkertaan aina välillä. Mikon otsa otti osumaa, mutta ei onneksi sen vakavammin seurauksin.

Ajelimme bussilla läpi Varaderon keskustan niemennokkaa kohti. Varaderon niemi on 25 kilometriä pitkä. Aluksi oli kaupunkia, jossa näkyi paikallisasutusta ja muutama ikiaikainen hotelli, sitten maisema muuttuu keinotekoiseksi turistiparatiisiksi.

Jäimme bussin kyydistä Las Americas -ostoskeskuksen luona ja kävimme katsomassa, miltä näyttää sosialistimaan kauppakeskus. Noh, ruokatarvikekaupassa oli jotain ruokaa ja tarvikkeita (turistipesoilla toki vain), mutta paljon hyllyjä oli tyhjänäkin. Tuoreruokahyllyt loistivat kaikki tyhjyyttään.
Ruokatarvikkeet ja muutkin tavarat maksoivat maltaita suomalaiseenkin hintatasoon verrattuna. Muun muassa suihkusaippuaa tuskin olisi niillä hinnoilla tullut ostettua: viisi euroa tavan pieni purkki. Ainostaan paikallinen viini näytti olevan edullista, tuontiviinitkin olivat vähintään Suomen hinnoissa. Ja entä sitten viinipullon avaaja?! Kun kysyimme, se maksoi 8,5 pesoa, ja kun pääsimme kassalle, hinta olikin jo 9,5 pesoa. laitteen aadun näki jo olkapäälläkin; ei muovisella avaajalla pitkälle pötki. Mutta kun todella halusimme pullomme auki, päätimme hankkia kyseisen laitteen.

Kiertelimme hieman, kävimme musiikkikaupassa ja Mikolle löytyi hieno El Comandante –lippis. Otimme myös pientä välipalaa ostoskeskuksen ravintolassa. Tai no, olisihan niitä ravintoloita ollut parikin. Toinen oli pitsapaikka, toinen paikallinen. Paikallinen ihan jees meille. Aton- ja pollo-salaatit 3,5pesoa/laaki ja ruokajuomaksi tietenkin Habana Special 3pesoa/laaki. Cristal öly oli 2pesoa. Ja tarjoilija ei edes yrittänyt kusettaa.

Ajelimme bussin katolla niemen vielä päästä päähän, kuvasimme ja videoimme maisemia. Ihan kiva tapa tutustua Varaderoon. Siitähän tulee kohtuullisen edullinen retki vieläpä: bussilippu päiväksi 5 pesoa, ruuat ja juomat eivät tosin sisälly hintaan – mutta ei myöskään ärsyttävä opas.

Otimme pienen siestan bussiajelun päätteeksi. Illalliselle ajattelimme mennä myös bussilla, kun lippu oli voimassa koko päivän, klo 9-21. Menimme pysäkille kahdeksan maissa. Aikataulun mukaan bussi olisi kohdalla klo 20.12. Pysäkillä oli myös paikallisia, jotka jututtivat meitä odotellessamme. Yksi pysäkillä istujista osoittautui hotellimme portsariksi. Kello viiletti jo yli puolen ysin. Ajattelimme, että ehkäpä odottelemme sitten seuraavan bussin, sen pitäisi olla paikalla alle vartissa. Lopulta tuli kuitenkin puheeksi, että emme henganneetkaan pysäkillä ihan huviksemme, vaan odotimme kuin odotimmekin bussia. No, eihän sitä enää tänään tulisi, lopettavat kuulemma ajamisen monesti jo kahdeksan korvilla, jos ei ole pysäkeillä ruuhkaa.

Otimme siis taksin ja kysyimme kuljettajalta, mitä ruokapaikkaa hän suosittelisi läheltä valitsemaamme illanviettopaikkaa, joka oli Calle 62. Kuljettaja vei meidät viehättävän näköisen ravintolan eteen, jonka nimi oli El Rancho. Paikka oli edellisessä korttelissa iltaravintolastamme.

Palvelu on viimeisen päälle, samoin ruoka. Parasta, mitä siihen mennessä oli saatu. Pihvit (Filet Mignon) olivat valtavat, juuri sopivaa raakuusastetta ja salaatissakaan ei ollut moitteen sijaa. Hintatasosta tosin huomasi, että paremmassa paikassa oltiin. Pihviannos maksoi 11 pesoa, viini muistaakseni 17 pesoa tai ainakin jotain sinnepäin.

Illallisen jälkeen siirryimme osoitteeseen Calle 62. Nimenomaan osoitteeseen, nimittäin kuten kyiselle paikalle yleistä, ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta ihmisillä on tapana hengailla kadulla, katsoa ohjelmaa, tanssia ja pitää hauskaa. Ravintola on täysin avomallinen, joten sillä ei sinänsä ole mitään väliä, mahtuuko ”sisään” vai ei. Ravintola on hyvin suosittu matkailijoiden ja paikallisten keskuudessa. Liityimme joukkoon iloiseen ja bailasimme aamutunneille.

Kuuban 4. matkapäivä: All Inclusive -rannekkeet

8.1.2008 tiistai, matkapäivä 4.
Varaderossa
Tomaattia aamupalalla
Toimivaa rahanvaihtoa
Nocturno Show

Heräsimme aamulla taas ajoissa, seiskalta, samaan serenadiin kuin eilenkin: liikenteen meluun ja kukkojen kiekumiseen. Kirjoittelimme matkapäivyriä, järjestelimme huonetta, ja ysin maissa kipaisimme aamiaiselle.

Aamiaisella opimme taas uutta. Aamupalatiskien takana hyysäsi pari kokkia, jotka paistoivat munakkaita, pekonia, paneroituja kanapuikkoja ja kaikenlaista muuta ”pientä” aamupalan höysteeksi. Kokilla näytti olevan munakasta varten muun muassa tuorekurkkua ja tomaattia. Mikko päätti kokeilla onneaan, ja sai kun saikin munakkaaseensa tomaattia ja munakkaan viereen kurkkua. Eli tuoretta oli tarjolla, mutta ”tiskin alta”, ei noutopöydästä. Kokille jätimme kivan tipin, kun hän täytti toiveemme.

Tähän väliin päivän sana: all inclusive.

Eli päivän sanan mukaisesti meillä oli vuorokauden ajan ”all inclusive” eli könttähinnalla kaikki ruuat ja juomat hotellilla, lisäksi hintaan kuuluivat rantasängyt Coral-ravintolan rannalla ja Coralin rantabaarin juomat. Kaikki tämä maksoi vain 20 pesoa per lärvi/vrk. All inclusiven merkiksi saimme päiväksi ranteeseemme kuninkaalliset siniset rannekkeet omien valkoisten rannekkeidemme rinnalle.

Aamiaisen jälkeen lähdimme käymään rahanvaihdossa. Marssimme lähimpään pankkiin, jonne oli matkaa reilu kilometri. Ihailimme matkalla Varaderon idylisiä maisemia.

Pankissa oli jonkin verran jonoa, mutta ilmastoidussa viileässä hallissa mukavan lokoisissa nojatuoleissa kelpasi odotella vuoroaan. Rahanvaihto sujui kommelluksitta, rahaa tuli käteen oikealla kurssilla ja oikea määrä. Pankissa sai jopa yksityiskohtaisen kuitin vaihdosta. Kuitista näki kolikolleen, kuinka paljon ja montako kappaletta kutakin rahaa oli saanut.

Takaisin hotellin kulmille ajoimme heppakyydillä. Taisi maksaa viisi pesoa kolmelta matkalaiselta. Aika paljon, koska taksilla olisi maksanut varmaan peson, mutta kivahan se oli hepparattaatkin kokeilla. Seuraavaksi suuntasimme rannalle.

Aloitimme sinisten rannekkeidemme käytön rannalla. Köllimme rantasängyillä ja tilasimme muutamat Havanna Spesialit ja Mama tilasi Cristalia. Kävin uimassakin. Sää oli upea, kuten tähänkin asti. Rannalta piti lähteä hotellille jo yhden maissa, kun halusimme ehtiä testaamaan hotellin lounaan.

Lounaassa ei ollut paljon kehumista. Raasteet olivat samat kuin aamiaisella, salaattia ei ollut, riisiä ja jotain lihakastikkeita oli tarjolla pääruokana. Paikalla olivat aamiaiselta tutut paistajat, joilta sai taas tilailla ”tuoreita” annoksia. Nyt oli tarjolla paria eri pastaa parilla eri kastikkeella. Eli homma toimi niin, että valitsin pastan, keittäjä pyöräytti sen pannulla ja lisäsi haluamani kastikkeen. Kun näin tulin vaivanneeksi keittäjää, hyvä tapa oli jättää keittäjälle jälleen pieni tippi. Olimmehan tottuneet jo lahjomaan keittäjiä tipeillämme, koska oli osoittautunut, että tällä tavalla sai erityisen ystävällistä palvelua ja haluamiaan ruokia.

Kastikkeina pastalle oli valittavissa tomaatti- ja Bechamel-kastike. Pasta-annos oli ihan hyvää, mausteet kuitenkin taas puuttuivat. Pöydissä oli valkopippuria, jota hivautimme annoksiimme. Ei mitään gourmeeta, mutta nälkä lähti. Jälkiruuaksi oli puoliksi sulanutta, mutta niin hyvää jäätelöä.

Lounaan jälkeen menimme altaalle. Uimme useaan otteeseen ja paistattelimme päivää.

Ennen illallista piti vielä mennä rannekkeilla maistelemaan uima-allasalueen Snack-baarin tarjontaa, koska edellisen kerran ilman sinistä ranneketta meille ei ollut herunut sieltä mitään. Otimme hampurilaista, joka oli siihen mennessä oikeastaan parhaiten maustettua ruokaa matkamme aikana. Ketsuppia ei tosin ollut tarjolla, ja tarjoilija kovasti pahoitteli asiaa. Espanjalaista sinappia sentään oli.

Ennen illallista lepäilimme ja laittauduimme huoneissamme hetken.

Hotellin noutopöytäillallinen oli lähes yhtä luokaton kuin lounas. Illallisella oli sentään tarjolla ihan hyvänmakuista kalaa, sitä valkoista, jota totuimme matkamme aikana saamaan aina, kun kalaa tilasimme. Kalan nimeä eivät edes tarjoilijat kertoneet, sanoivat vain, että ”white fish”, jota kalastetaan tuosta merestä.

Illallisen jälkeen menimme altaalle katselemaan Nocturno-esitystä. Ihan hauskan hassuhan se oli. Loppuhuipennuksessa tanssijatar heitti Kuuban lipun harteilleen ja purjehti menemään lavalla. Nauratti. Sitten rupesi väsyttämään niin maan pirusti, liekö vielä aikaerorasitusta, ja vetäydyimme huoneisiimme. Avasimme vielä telkun, kun ei ollut kovin myöhä. Tämä oli oikeastaan ainoa ilta, kun hetken aikaa katselimme telkkua. Kanavia oli joka lähtöön, venäläisestä jopa Jenkkilän kanaviin, suomalaiset sentään puuttuivat valikoimasta. Katsoimme englanninkielistä stand uppia ja urheilulähetyksessä oli iloisia uutisia, kun suomalainen oli pärjännyt lumilautailussa.

Kuuban 3. matkapäivä: Totuttelua uusiin olosuhteisiin

7.1.2008 maanantai, matkapäivä 3.
Varaderossa
Kylällä tallailua
Sea cucumber (kuvassa)
Loman ensimmäinen Havana Special
Coral-ravintolassa mustapapuriisiä

Aamulla heräsimme kuudelta kukon tai siis lukemattomien kukkojen kiekumiseen, vilkkaaseen liikenteeseen lähitiellä ja poliisin liikennepilliin. Yöllä tosin olimme jo heränneet vahvaan savun hajuun, bileiden loppumiseen allasalueella, alakertalaisten kotiintuloon ja jatkoihin parvekkeemme alla sijaitsevalla patiolla. Eli hyvin tuli nukuttua eka yö. Toisaalta unen huonoon laatuun vaikutti varmasti myös aikaero, jota Suomen ja Kuuban välillä tähän aikaan vuodesta oli 7 tuntia.

Puuhailimme kaikenlaista ysiin asti, sitten menimme aamiaiselle. Odotukset eivät olleet korkealla kaiken lukemamme jälkeen, mutta uskalsimme kuitenkin varovasti toivoa edes kohtuullista aamiaista. Ja vähintään sitä se olikin. Leikkeleitä ja juustoa oli montaa sorttia, samoin jukurttia ja kaikenlaista lämmintä aamupalaa, kuten pekonia, munaa, munakokkelia, makaronia, lämmitettyjä vihanneksia (papuja, kukkakaalia yms.). Mehujakin oli useaa laatua, tosin melko makeita kaikki. Tuoreet vihannekset, kuten kurkku, tomaatti ja salaatti sen sijaan loistivat poissaolollaan, mutta tarjolla oli sentään monenlaisia trooppisia hedelmiä ja ylimakeita kaakkuja ja keksejä. Kahvi, tee ja kaakao kuuluivat myös aamiaispöytään. Kuubassa on vieläpä erittäin hyvää ja vahvaa kahvia, sanotaan. Itsehän en käytä. Levitettävä juusto oli hurjan hyvää ja leipä tuoretta, mutta kuitenkin vain sellaista vaaleaa höttöistä pullaa, joka ei loppujen lopuksi tietenkään pitänyt nälkää tumman leivän veroisesti.

Aamiaisen jälkeen lähdimme ”kaupungille” tallailemaan. Siis lähinnä saimme sellaisen käsityksen, että kyseessä olisi enemmän kylä kuin kaupunki, vaikkakin kaupunki Varadero virallisesti on. Kävimme lähikaupasta vettä ja limua mukaan kylille ja tulimme huijatuiksi. Kaikki hinnat eivät olleet näkyvissä, mutta loppuhinta ei kuulostanut pahalta, joten maksoimme mukisematta. Vasta myöhemmin todettuamme hinnat (käytyämme kaupassa uudelleen) laskimme, että olimme maksaneet reilun peson verran ”juomarahaa” myyjälle. Ei paljon sinänsä, mutta periaate on tässä tärkeämpi.

Talsimme rannalla jonkin matkaa. Melko kuuma oli noin äkkiseltään (+29 astetta), vielä kun aurinkokin paistoi pilvettömältä taivaalta. Ranta oli pitkä ja houkuttelevan näköinen valkoisine hienoine hiekkoineen. Ihanalta näytti myös turkoosin sininen meri. Rantaan oli edellisen yön kovan tuulen seurauksena ajautunut kuitenkin merikasvustoa ja jotain muutakin vähemmän ihanan näköistä. Rannalla rötkötti löysän banaanin näköinen vaalea pötkylä. Hetken katseltuamme huomasimme, että se liikkui hitusen. Lähemmässä tarkastelussa paljastui alkueläinmäinen suuaukko. Iiiikkkk! Paikallinen herrasmies kiljunnan pysäyttämänä esitteli otuksen merikurkuksi (sea cucumber, blogin kuvassa). Hän myös kertoi, ettei se ole vaarallinen, ja että rannalle ajautuneet merimakkarat (kuten olion nimesimme) on parasta heittää takaisin veteen, etteivät ne kuiva kuoliaaksi.

Kävimme kaupunkiin tutustuessamme muutamassa matkamuistopuodissa ja krääsätorilla. Tosi nättejä värikkäitä koruja oli myynnissä paljon, eivätkä hinnatkaan olleet pahat, ja niistä olisi vielä tarkoitus tinkiäkin. Neulottuja hartiahuiveja, pontsoja ja paitoja oli myös tarjolla kohtuulliseen hintaan.

Iltapäivällä oli tervetulotilaisuus hotellillamme. Tilaisuus oli aika mielenkiintoinen ohjelmaltaan. Opas vain vastaili meidän esittämiin kysymyksiin, hänellä ei ollut minkäänlaista valmisteltua esitystä Kuubasta tai Varaderosta. Kyselimme kyllä ahkerasti tunnin verran. Tilaisuus oli epätavallinen osanottajienkin suhteen. Meitä oli vain viisi, eli yksi pariskunta meidän retkueemme lisäksi. Enempää suomalaisia ei ollut koko hotellissa, joka ei sinänsä ollut huono asia. Tilaisuudessa tarjoiltiin herkulliset pitkät juomat, jotka myöhempien selvittelyjen jälkeen osoittautuivat drinkiksi nimeltä Havanna Special. Kyseessä oli oranssi juoma, jossa oli hotellimme reseptin mukaan ananasmehua, tuoretta ananasta, jäitä, hitunen vaaleaa rommia (Havana Club) ja tilkka erään paikallisen punaisen marjan uutetta, joka tekee juoman värin. Marjan nimen kysyin kerran ja annoin asian olla, kun ei jäänyt päähän.

Tervetulotilaisuuden jälkeen siirryimme altaalle nauttimaan iltapäiväauringosta. Pelasimme korttia ja kävin uimassakin. Melko varhain kuitenkin aurinko meni hotellin taakse ja altaalla alkoi olla hieman jopa viileää johtuen märistä uikkareista. Olisiko ollut puoli viisi, kun emme enää jaksaneet istua altaalla, vaan lähdimme lähikauppaan - siihen samaiseen huijauslafkaan, mutta kun muutakaan kauppaa ei ollut kilometrien säteellä. Ja kaipasimme jo kipeästi hieman välipalaa, kun altaan snack-baari palveli vain sinisen rannekkeen omistajia. Sieltä ei tosiaan saanut rahalla mitään.

Putiikista ostimme lampaanlihaa purkissa (kuten nötköttiä, yf) ja oliiveja. Oikeastaan juuri muuta kuin sipsejä ja keksejä ei ollut tarjolla. Tonnikalaa olisin halunnut ostaa – sitä olisi jopa ollut - mutta kaupassa ei ollut purkinavaajia, joten jäi ostamatta. Tässä minisupermercadossa ei ollut myöskään viinipullonavaajia.

Kaupasta tultuamme maistoin pari palaa purkkilihaa, joka maistui kummallisesti vähän kalalle - ei tosin Mikon mielestä. Pahaa se mielestäni joka tapauksessa oli. Ei enää välipalaa tuosta kaupasta! Meillä olisi kyllä ollut hapankorppuja, jos jostain vain olisimme saaneet ostettua esimerkiksi juustoa päälle. Toisaalta meillä ei ollut jääkaappia huoneessa, joten juuston olisi pitänyt olla yksittäispakattua. Telkku huoneessa oli, olisin kyllä voinut vaihtaa sen jääkaappiin.

Sitten kävimme jo siestalle. Sen verran väsyneitä olimme, että emme meinanneet jaksaa nousta kahdeksan maissa, kun kello herätti. Mamakaan ei meinannut herätä, kun koputtelimme oveen, piti laittaa tekstari. Pääsimme illalliselle lopulta ysin maissa.

Menimme oppaan suosittelemaan perinteiseen kuubalaiseen ravintolaan nimeltä Coral, joka oli tosi lähellä hotellia. Valitsimme paikat pihalta, ihan meren rannalta. Ruokalista oli espanjaksi, mutta pärjäsimme varsin hyvin sen kanssa, kun tarkastimme pari sanaa mukanani kantamasta taskusanakirjasta. Listalta löytyi minulle sopivat tonnikalasalaatti ja mustekalarenkaat. Salaattia ei kuitenkaan ollut, joten jouduin valitsemaan valmiin menun. Otin sitten kanaa. Menuunkin piti kuulua alkusalaatti. Ja kuuluihan se: saimme pienen lautasellisen puolillaan vihreää paprikaa ja viisi ohutta kurkkusiivua. No, parempi salaatti kuin eilen, neljä kurkkusiivua enemmän. Paprikat söi Mikko.

Salaatin syöjän paikka Kuuba ei selvästikään ole, ei oikein kasvissyöjänkään, nimittäin ns. kasvisannoksetkin, jos sellaisen sattuu saamaan neuvoteltua (listalla niitä ei ole) saatetaan paistaa sian rasvassa. Maassa, jossa on pulaa lihasta, ei oikein tahdota ymmärtää, jos joku haluaa olla vapaehtoisesti syömättä sitä.

Minun annokseni koostui kahdesta kanankoivesta ja paikallisesta perinneruuasta, mustapapuriisistä. Kana oli ihan ok, riisipapusekoitus ei oikein, siinä oli joku kumma sivumaku. Mama sen sijaan tykkäsi riisimustapapusekoituksestakin. Mikolla ja Mamalla oli kananrintaa, josta he molemmat pitivät. Lisäksi pöytään kannettiin iso annos ”ranskalaisia”. Luultavasti ne olivat rasvassa rapeaksi paistettua perunaa, mutta muoto ja maku hämäsivät, ja hieman epäilen meidän syöneen kuitenkin paistettua ruokabanaania, joka on hyvin yleinen lisuke Kuubassa. Edellisenä iltana meillä oli myös paistettua banaania annoksessamme, mutta se oli selkeämmin banaanin näköistä, joskin Mama epäili sitäkin ensin perunaksi.

Juomaksi tilasimme punaviiniä. Paikallista punaviiniä ei ollut tarjolla, joten otimme espanjalaista. Myös chileläistä olisi ollut. Valinnanvaraa sentään oli, kun taas edellisen illan paikassa listalla seisoi vain yksi espanjalainen kehnohko punaviini. Pullon hinta oli kahdeksan pesoa, kuten edellisenäkin iltana.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun meitä ei yritetty huijata tai huijattu, kun teimme ostoksia ja asioimme hotellin ulkopuolella. Tai ei sitä ainakaan huomattu. Laskussa hinnat olivat samat kuin ruokalistassa ja jopa laskettu oikein yhteen. Opas mainitsikin, että tämä paikka on raha-asioissa vähän useaa muuta luotettavampi. Olimme niin iloisia hyvästä palvelusta, kohtuullisesta ruuasta ja rehellisestä kohtelusta, että annoimme mukavat juomarahat tarjoilijallemme. Annoimme hieman yli kymmenen prosenttia eli neljä turistipesoa, joka on paikalliseen hintatasoon ja tapaan nähden jo paljon.

Iltaa istuttiin hetken aikaa vielä altaalla kuubalaisia rytmejä kuunnellen.

Kuuban 2. matkapäivä: Kilometrien korkeudessa

6.1.2008 sunnuntai, matkapäivä 2.
Vantaalta Amsterdamin ja Havannan kautta Varaderoon
Lentokoneessa tappamassa aikaa
Vauhdikas bussimatka Havannasta Varaderoon
Ensimmäinen kosketus Kuubaan

Heräsimme klo 3.40 ja pakkasimme laukut. Menimme varhaisaamiaiselle klo 4.00, ja lentokenttäbussi lähti klo 4.20. Varhaisaamiainen oli mainettaan parempi, tarjolla oli melkein kaikkea sitä, mitä tavallisella hotelliaamiaisella. Lähinnä nakkipalat ja muut lämpimät - muutenkin mielestäni aamupalalle kehnosti sopivat ruokalajikkeet - puuttuivat. Syömistä oli sen verran montaa sorttia, ettei vartissa selviydytty, joten taskut täynnä suklaamuffinsseja hyppäsimme lentokenttäbussiin.

Kentällä pääsimme suoraan turvatarkastukseen. Aika ylimalkaisesti virkailijat sen suorittivat, joskin Mikolta takavarikoitiin matkaeväshernekeitto. Hei, keitto you know, se katsotaan nesteeksi, vaikka hernariin kyllä lisätään neste vasta keittovaiheessa…

Lento Amsterdamiin lähti ajallaan, klo 6.15. Lentoyhtiö oli KLM ja kone Boeing 737. Matka kesti alle kolme tuntia ja tarjoilu oli ajankohtaan sopiva: saimme aamiaista. Hienoa mielestäni oli se, että aamiaisessa kaikki oli luomua.

Amsterdamissa oli sitten pari tuntia hengailuaikaa ennen jatkolentoa Havannaan. Harrastimme shoppailua ja kahvilassa istuskelua. Lähetimme hieman huumorimielessä jo matkan ensimmäisen postikortinkin. Kortti meni mummolle, joka kerää postikorttikokoelmaa eteisensä seinälle. Kokoelma karttui nyt Amsterdamin lentokenttää esittävällä kortilla.

Turvatarkastuksessa matkustavaisilta lähtivät vesipullot, ja tarkastuksen jälkeisessä aulatilassa eivät juoma-automaatit toimineet. Koneen henkilökunta oli kuitenkin ystävällistä ja toi pyynnöstä vesipulloja heti koneeseen päästyämme.

Kone oli Martinairin Boeing 767, joka on tuttu konetyyppi muun muassa syyskuun 11. päivän tapahtumista. Tällä lennolla ei tosin juuri terroristeja näkynyt, lukuun ottamatta yhtä salatupakoijaa, joka toi jännitystä pitkälle lennolle. Muutaman tunnin välein tämä kriminaali kävi sauhuttelemassa koneen vessassa jatkuvista kieltokuulutuksista huolimatta. Vastuuseen häntä ei teoistaan ymmärtääkseni saatu, vaikka tupakansavu leijaili vessasta todella vahvana aina juuri tietyn miesmatkailijan perässä.

Vaikka olimme tehneet lähtöselvityksen jo edellisenä iltana, saimme koneesta silti yhdet huonoimmista mahdollisista paikoista. Olimme juuri siiven kohdalla, joka tarkoitti, ettei ikkunasta nähnyt mitään. Sijaintimme myös lentokoneen kattomonitoreihin nähden oli huono. Lähimpänä oleva monitori oli suoraan pään yläpuolella, kauempana olevaa ei enää kunnolla nähnyt.

Lento kesti noin yksitoista tuntia. Ensin saimme lämpimän aterian, joka oli pastaa paprikalla tai kanaa paprikalla. Pyysin lopulta lasten annoksen, koska se oli ainoa, jossa ei paprikaa ollut. Tunnit kuluivat lukemalla, torkkumalla ja katsomalla leffoja sekä sarjoja henkilökohtaisesta viihdelaitteesta, jollaisia henkilökunta jakoi halukkaille 12 euron hintaan. Viihdelaitteessa oli valittavana kymmenkunta leffaa ja saman verran suosittujen tv-sarjojen jaksoja. Mikko katsoi parikin leffaa, mie vain yhden ja piirrettyjä. Mielenkiintoisen lisän leffan seuraamiseen toi flaaminkieliset tekstitykset.

Vihdoin illansuussa saavuimme Havannaan. Ilma oli kostea ja lämmin. Erikoista tulotarkastuksessa oli matkailijoiden kuvaaminen. Haluaako Castro todellakin valokuvan jokaisesta Kuubaan saapuvasta?

Eksyimme ensin väärään aulaan odottelmaan laukkuja. Meidän lisäksemme siinä aulassa näytti olevan vain yksi muu länsimaalainen, sekin meidän koneestamme. Laukkuhihnalla matkusti kokoon teipattuja laatikoita ja kaikenlaista muuta matkalaukkua muistuttamatonta tavaraa. Muutamassa minuutissa tajusimme olevamme väärässä paikassa. Lopulta löysimme oikean aulan ja matkatavarahihnalta rupesi tulemaan tutunnäköistä kamaa.

Päätimme oppaan ohjeen mukaan vaihtaa hieman paikallista valuuttaa jo lentokentällä. Jonotus rahanvaihtotiskille kesti puolisen tuntia, ja olisi kestänyt kauemminkin, jollen olisi turvautunut paikallisten tapaan jouduttaa hieman omaa vuoroani jonoa vahtivaa virkamiestä hännystelemällä.

Eurolla sai reilut 1,3 vaihdettavaa pesoa (CUC, pesos convertibles) , toiselta suomenkieliseltä nimeltään turistipesoa. Turistipeso on raha, jolla saa Kuubassa tavaraa ja palvelua. Paikalliset käyttävät yleisesti huomattavasti heikompaa valuuttaa, kuubalaista pesoa (CUP, pesos cubanas), jonka suhde euroon on noin 1:24. Ulkomaalainenkin voi vaihtaa itselleen paikallisia pesoja, mutta ne käyvät vain lähinnä vihannestoreille ja katukioskien tarjoamiin kekseihin ja pitsaa muistuttaviin lätysköihin. Matkamuistoiksi ne on ihan kivoja. Paikallisetkin saavat ostaa ylellisempiä tuotteita turistipesolla, joka tosin kuubalaiseen palkkatasoon on kallista.

Bussimatka Havannasta Varaderoon alkoi auringon laskiessa. Tiet olivat aivan kauhessa kunnossa. Kuljettaja tuntui kuitenkin ajavan hillitöntä vauhtia. Turvavyötä kannatti käyttää penkillä pysymisen varmistamiseksi. Bussin telkusta tuli musavideoina parin vuoden takaista hittimusaa, kuten Crazy Frogia.

Matkan aikana pysähdyimme kerran. Paikan nimeä en painanut mieleen. Meille suositeltiin juomaksi Piña Coladaa con ron. Juomaan tuli siis hivaus rommia, mutta rommipullo jäi tiskille tarjolle, josko jonkun juoma jäi liian laimeaksi. Tämä on suht yleinen kuubalainen tapa. Juoman hinta oli käsittääksemme 3 pesoa, mutta 3,5 siitä kyllä huomasimme maksaneemme.

Matka kohti Varaderoa eteni niin vauhdikkaasti, että Jose sai lapun poliisipatrullalta. Tutkaahan ei paikallisilla poliiseilla ole käytössään, joten nopeus arvioidaan. Huitominen oli melkoinen, kun nopeudesta neuvoteltiin, mutta kyllä sakko tuli. Siihen meni kuljettajan tippirahat siltä ajolta.

Hotellille (Acuazul) saavuimme hieman ennen yhdeksää. Vastaanotossa meille pistettiin käteen sellaiset kummalliset festarirannekkeet. Myöhemmin selvisi, että valkoisilla rannekkeillamme olimme oikeutettuja aamiaiseen, sinisellä rannekkeella varustetut olivat all inclusive -asiakkaita, eli kaikki juomat ja ruuat hotellilta sai maksutta. Emme olleet varanneet kyseistä palvelua, koska halusimme vaihtelua ruokailuun ja juomailuun.

Huoneet saimme toisesta kerroksesta. Ne olivat tilavat ja ihan siistit. Ovien lukot ja tuuletusikkunat olivat aluksi hieman haasteellisia, mutta lähemmällä tutustumisella mekanismit selvisivät.

Illallisen saamiseksi ei ollut paljon valinnanvaraa huomioiden kellonajan, nälkä- ja väsymystilan. Menimme hotellia lähimpänä sijaitsevaan 24h-kuppilaan (Avenida 1, Calle 12 ja Calle 13 välissä), jota en suuremmin suosittele. Istuimme iät ja ajat katsoen nälissämme kokin grillailuja. Haimme itse jo ruokalistatkin, että homma etenisi sitten joutuisasti, kun tarjoilija viimein tulisi pöytäämme.

Siihen mennessä kun saimme tarjoilijan, oli kokki jo sulkenut grillinsä ja ruokalistan annoksista ei ollut enää montaa saatavilla. Tarjoilija ei kaiken lisäksi puhunut lähes ollenkaan englantia, joten pääsimme kylmiltään tositoimiin espanjan taitoinemme.

Saimme kuitenkin tilattua. Paikan ruoka antoi jo esimakua Kuuban ruokakulttuurista, mutta nälkäisinä vaatimatonkin ruoka kelpasi yllättävän hyvin. Annos oli pala rasvaista maustamatonta lihaa, kasa riisiä ja ”salaatti”. Tai ruokalista väitti annoksen sisältävän salaatin. Lautasillamme salaattiin viittaavia artikkeleita olivat kaksi pientä ja ohutta siivua kurkkua ja yksi samanlainen siivu porkkanaa.

Ruuat eivät listan mukaan olleet kovin kalliita, olisiko ollut 4 pesoa per annos. Punaviinipullo maksoi 8 pesoa. Viini maistui hieman happamalle mehulle. Laskussa kuitenkin oli yllättäen useampi peso liikaa listan hintoihin verrattuna - siis vielä sen 10 prosentin palvelumaksun lisäksi, joka listassa mainittiin. Laskun summaa kun kyselimme, tarjoilija koputteli päätään ja pohdiskeli ääneen, mitä tilauksessa sitten olikaan tai oli olematta. Niin, kolme samanlaista annosta ruokaa ja yksi pullo viiniä, ei tunnu mielestäni vaikealta. Lasku sitten korjattiin ja ”vahinko” painettiin villaisella.

Opas oli osannutkin varoittaa tästä erityisesti varaderolaisille ominaisesta matemaattisten taitojen hetkellisestä puutteesta, ja sen takia olimme erityisen tarkkoina. Kyllähän huijausyrityksestä vähän paha mieli tuli, mutta päätimme ottaa nämä sattumukset huumorilla, joskin muistaen joka kerran kuitenkin pyytää korjausta hintaan.

Illallisen jälkeen raahauduimme väsyneinä hotellille ja nukahdimme saman tien.

Kuuban 1. matkapäivä: Maata pitkin

5.1.2008 lauantai, 1. matkapäivä
Lappeenrannasta Vantaalle
Pendolinon lemmikkivaunussa aivastelemassa
Helsinki-Vantaan lentokentällä väärällä tiskillä
Hotelli Ramadan saunaosastolla

Oli synkkä ja lumeton tammikuinen lauantai-päivä, kun iskän punainen paholainen kaarsi pihamme. Nakkasimme laukut autoon ja ehdimme Matkakeskukseen hyvissä ajoin.

Jo lippuautomaatti tiesi kertoa, ettei junassa ole paikkoja. Kävimme sitten kuitenkin vielä kyselemässä lipputoimistosta, joka myi meille junan viimeiset paikat lemmikkivaunusta. Ykkösluokkaa olisi ollut tarjolla, mutta liian tyyriiksi olisi tullut, kun vieläpä Pendolino oli kyseessä.

Juna oli siis viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta menihän se matka elukkavaunussa aivastellen ja muutaman koiran toilailuja seuraillen. Äiskän pakkaamat eväät olisivat maistuneet matkakumppaneillemme Röllille, Pennulle ja Pinjalle, koko ajan olivat tuppaamassa kuonojansa laukkuihimme.

Tikkurilasta hyppäsimme lentokenttäbussiin, ja lähdimme tekemään lähtöselvitystä. Lomamatkat oli luvannut, että aulassa 3, tiskillä 314, on mahdollisuus tehdä lähtöselvitys klo 18–20 lentoa edeltävänä iltana. Klo 18.09 tiedustelin virkailijalta, miksi kyseinen tiski oli yhäkin tyhjä. Uusien tietojen mukaan selvitys olikin alkamassa vasta klo 18.30 ja aivan muulla tiskillä. ”Tiskihän vaihtelee päivittäin.”, kertoi virkailija. Jaa-a, pinnat Lomamatkoille: olisihan senkin voinut toki ilmoittaa, ettei tiski suinkaan ole sama joka päivä.

Virkailija kuitenkin teki selvityksen meille saman tien, ja pääsimme metsästämään hapankorppua. Mikko nimittäin ehdottomasti halusi hapankorppua mukaan; on siitä ollut iloa ennenkin, kun on turistiripulin kourissa lojuttu omassa huoneessa. Lentokentän Ärkkärit eivät myyneet hapankorppua. Sitten löytyi Delin Take Away -piste ja Kymppikiska, joista sai hapankorppua ja hernekeittopurkin matkaeväiksi.

Seuraava haaste oli keksiä, kuinka päästään hotellille. Arvasimme kyllä, että sinne olisi ilmainen kuljetuskin, mutta mistä ja milloin – nii-in. Matkalaukkujen kanssa rehaaminen ympäri kenttää ei enää houkuttanut. Otimme taksin, maksoimme 12 euroa. Se oli pieni pisara koko matkan hinnassa.

Hotellille saavuttuamme ostimme punaviinipullon huoneeseen hotellin ravintolasta, koska minibaarista sai vain valkoviiniä, hääääh?! Pullo maksoi etukortilla 27 euroa ja risat, mitähän olisi maksanut ilman? Mutta hyvää oli.

Hotellin netissäkin mainostettu saunaosasto piti tietenkin käydä testaamassa. Saunaosasto paljastuikin uima-altaattomaksi tavan saunaksi. Noh, eipä ollut ainakaan ruuhkaa klo 22:n aikaan. Saimme saunoa ihan keskenään.

Nukkumaan täytyi mennä sitten heti saunomisen jälkeen, koska herätys tulisi olemaan kohtuuttoman aikaisin varhaisen aamulennon takia. Iltapalaksi nautimme äiskän mukaan laittamat matkaeväsleivät ja mandariinit.

Savo-Karjalan linjalla Sortavalassa kesällä 2007

Nyt kun tuntuu olevan muotia tekstiviestikirjat yms., ajattelin minäkin kirjoittaa eilisen Sortavalan matkani tekstarimuotoon. Olkaa hyvät:

Huom. Ajat ovat paikallista aikaa.

Onkamon linja-autopysäkillä

9.8.07 9:21 Aamulla tekemäni valinnat osoittautuivat jo tässä vaiheessa huonoiksi: Otin ison pullon vettä mukaan, mutta eihän sitä voi juoda, kun bussissa ei ole vessaa. Laitoin nätit korkkarit jalkaan, ja jalat ovat jo nyt pysäkille käveltyäni hellänä. Lisäksi kerrospukeuduin niin, etten voi vähentää tyylikkäästi.

9.8.07 9:40 Ja auts, puhelimen akku on vähissä. Toivottavasti riittää. Voisin tietty jossain lounaspaikassa kysyä laturia hetkeksi lainaan.

9.8.07 9:50 Missä se Savo-Karjalan linja oikein kuppaa? Aikataulun mukaan sen pitäisi olla jo Tohmajärvellä tähän aikaan.

Bussissa

9.8.07 9:55 Seisoin pysäkillä puoli tuntia suorassa auringonpaisteessa ilman penkkiä, ja sitten tää meinas ajaa vielä ohi. No, nyt oon kyydissä tässä ”ilmastoidussa” (kattoikkuna auki) bussissa.

9.8.07 10:05 Pysähdys Tohmajärvellä. Kuski kävi tupakalla, vaikka ollaan jo aikataulusta myöhässä.

9.8.07 10:22 Suomen rajalla taidettiin olla ainoa menijä tähän suuntaan.

(Siirrymme Moskovan aikaan)

9.8.07 11:25 Jonoja näkyvissä, mutta eiköhän lie tälläkin rajalla reittiliikenne aja jonoista ohi, paitsi jos kaikki jonottajat ovat myös reittiliikennettä ;) Oon muuten ainoa matkustaja :D

9.8.07 11:40 Juu, sukkana mentiin läpi myös Venäjän rajasta, paitsi miun piti täyttää maahantulokortti päivämatkan takia. Venäläinen rajavirkailija valisti, että se täytetään vaikka tunnin matkan takia. Ainakin ennen säännöt sanoivat, että se täytetään, jos viivytään kolme arkipäivää. No, esim. Nuijamaalla korttia ei viime vloppuna kyselty kahden päivän matkalaisilta.

9.8.07 12:00 Heh, käännyttiinpäs sitten takaisin: kuljettaja unohti tankata :D No ei onneksi tullut kilometritolkulla palaamista. Nyt olisi ihan sama ajaa kioskin kautta biitsille, kun aikataulu on mennyt joka tapauksessa jo pieleen ;)

Sortavalassa

9.8.07 13:15 Ostin kirjakaupasta kyniä ja vihkon, että voin tehdä matkamuistiinpanot jo reissun päällä. Ihastelin myös venäjänkielisiä Harry Potter -kirjoja, mutta totesin ne tämänhetkiselle budjetilleni liian arvokkaiksi.

Ravintolan terassilla

9.8.07 13:30 Löytyi kiva terassiravintola Kaunis-hotellin kyljestä. Terassille tuulee, koska tämä on aivan vesistön vieressä ja sisällä ravintolassa on ilmastointi. Taidan lounastaa tässä.

9.8.07 13:35 Suoraan terassin edessä on uimaranta. Vauva tuli rannalta nakuna ja rupesi pissille suoraan tähän terassin eteen. Hyvää ruokahalua vaan ;)

9.8.07 13:37 Istun terassilla lukemassa ruokalistaa. Vaihtoehtoja on valtavasti ja kaikki on kohtuullisen edullista. Kuuma on tuulesta huolimatta, mutta ei luonto oikein antaisi periksi mennä sisälle istumaan näin kauniina päivänä. Taidan mennä silti.

Sisällä ravintolassa

9.8.07 13:40 Paha kyllä, jos puhelimen akku loppuu, kun en sitten enää näe kelloa ja osaa osua oikeaan aikaan paluukyytiin…

9.8.07 14:00 Vihdoin sain salaatin, kylläpä se kesti. Mutta kuinka kukaan osaa tehdä näin valkosipulisen salaatin?! Nams. Tässä on juustoa, kanaa, tuoretta tomaattia, majoneesia. VALKOSIPULIA. Ja koristeena persiljaa, oliivi ja salaatinlehti.

9.8.07 14:05 Ravintola on lähes täynnä venäläisiä. Kaksi suomalaismiestä olen bongannut venäläisnaistensa seurasta, mutta muuten seurueet ovat poikkeuksetta venäläisiä.

9.8.07 14:15 Borsh oli ihan hyvää, muttei niin maukasta kuin Viipurin Kamelotissa. No, Kamelot onkin luku erikseen.

9.8.07 14:30 Pääruoka oli aika nihkeä, mutta onneksi se oli peitetty juustolla ja herkkusienillä. Pelasti vähän. Ei kuitenkaan ollut hintansa väärti – eikä miulla oikeastaan ollut enää nälkäkään.

Kaupungilla

9.8.07 14:55 Vastaan käveli juopunut venäläinen mies, joka aloitti keskustelun ”Olen huligaani, mutta voisitko silti olla kanssani?”. Minä lopetin keskustelun ”En voi.” Ja kävelin kiireellä pois.

9.8.07 15:30 Nyt olen kierrellyt kauppoja, ostanut vähän tuliaisia. Bussin lähtöön on vartti, en oikein enää keksi, minne ehtisin siinä ajassa. Taidan istua hetken Kronan tuulettimen edessä.

9.8.07 15:40 Cafe Krona on muuten muuttunut tosi paljon kahdessa vuodessa: savuisesta baarista, jossa ei ollut edes ruokalistaa – vaikka pari ruokavaihtoehtoa olikin – ihan viihtyisäksi lounaspaikaksi, jossa ei enää edes saa polttaa. Kävin just Kronassa vessassa ennen bussin lähtöä.

Bussissa

9.8.07 15:50 Juups, kuljettajalla ei sitten ollut antaa takaisin 50 euron setelistä. Pysähdytään jossain vaiheessa matkaa sitten rikkomaan seteli. Ruplillakin olisi toki voinut maksaa, mutta niitä ei miulla ollut tarpeeksi.

9.8.07 16:00 Aamulla sain kuskin pistämään _oikeankin_ ilmastoinnin päälle, kun kävin pyytämässä. Nyt kävin taas, mutta ei tää osaa :( Sama bussi, eli ilmastointi ois. Kuolen!

9.8.07 17:29 Venäjän raja oli taas nopea. Poikettiin juuri tax free -kaupassa. Kohta ollaan Suomen raja-asemalla.

(Siirrymme Suomen aikaan)

9.8.07 16:45 Suomen rajalla ei tarvinnut käydä edes sisällä, suomalaisten passit tarkistettiin bussin vieressä pihalla.

9.8.07 17:25 Pysähdyttiin äsken Tohmajärvelle. Lapsiperhe halusi vaihtamaan vauvalle vaipat, ja kuski suostui pitempään pysähdykseen. Porukka viipyi sitten puoli tuntia. No, ei miulla ja kuskilla ole kiirettä, mutta mitähän tämä matkustaja tykkäsi, joka istui koko tuon ajan kuumassa bussissa, eikä kukaan kertonut sille, miksi seisotaan ja miten kauan.

Onkamossa

9.8.07 17:45 No niin, olen jo mökillä. Taidan mennä uimaan :) Ja sitten laitan läppärin tulille.