sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Lasten Pietari

Lupasin eräälle tuttavalleni, että laitan hänelle linkin kirjoitukseeni ”Lasten Pietari”. Kirjoitus ei kuitenkaan ollut löytänyt tietään vielä blogiini, vaan se löytyi koneeltani. Korjaanpa tämän tilanteen nyt tältä istumalta, eli tässä tulee aktiviteetteja lasten kanssa Pietariin matkaaville:

P.S. Täytyy tietenkin huomioida, että en ole lapsi, eikä minulla ole lapsia, joten olen luottanut kohteita valitessani lapsenmielisyyteeni. Ja myös siihen, että näissä kohteissa vierailee paljon lapsia.

Sirkus
Yksi Suomeen nähden ylivertainen käyntikohde Pietarissa on sirkus. Keskustassa sijaitsee korkeatasoinen Pietarin valtiollinen sirkus, Цирк на Фонтанке/Tsirk na Fontanke. Samassa yhteydessä on myös sirkusmuseo. Sirkuksen näytökset ovat pääosin klo 19, viikonloppuisin myös klo 15. Sirkus sijaitsee osoiteessa Naberezhnaja reki Fontanki 3. 


Vaikka sirkus onkin mukavaa ajanvietettä, ei pidä unohtaa, että Venäjällä sirkuksessa esiintyy myös eläimiä, joita on Euroopassa kiellettyä pitää sirkuksessa. Tämän takia kannattaa selvittää, minkälainen näytös kulloinkin on menossa. Ja on se nykyään helppoa, kun lähes kaikki on netissä: www.circus.spb.ru, www.circus.spb.ru/en/.


Myös Avtovossa on sirkus, Tsirk v Avtovo/Цирк в Автово. Tämä sirkus ei ole toiminnassa talvella. Avtovo on Fontankan sirkusta hieman pienempi ja vaatimattomampi – ja myös edullisempi. Netissä: http://artis.spb.ru/teatr.php?teatr=38

Molemmat sirkukset on testattu ja hyviksi havaittu!

Grand Maket
Venäjän pienoismalli. Kiinnostava kohde koko perheelle. Osoite Ulitsa Svetotsnaja 16, lähin metroasema Moskovskie vorota. Sijaitsee käytännössä keskellä ei mitään. Sisäänpääsymaksu oli 350 ruplaa maaliskuussa 2012. Grand Maketista on oma juttunsa täällä: http://tanjan-matkamittari.blogspot.fi/2012/10/grand-maket-venajan-suuri-pienoismalli.html. Paikan nettisivuille pääsee tästä: http://grandmaket.ru/

Planeta Neptun -ostoskeskus monine huvituksineen (http://www.planeta-neptun.ru/)
Planeta Neptun -ostoskeskus (ulitsa Marata 86, lähin metroasema Puskinskaya) tarjoaa paljon tekemistä niin aikuisille kuin lapsillekin.

Koko perheelle sopii Okeanarium eli akvaariomaailma. www.planeta-neptun.ru/ocean/.
Videoklippi Okeanariumista:

video


Akvaario, Okeanarium
Pienille lapsille hupia tarjoaa huvipuisto Dino-Park. www.dino-park.ru   

Nuoria sekä aikuisia kiinnostaa Pietarin kauhukabinettimuseo. Kauhukabinetissa vieraillessa on ihan hyvä, jos on joku Venäjää osaava mukana, muuten menee ohi koko opastus. Museokierros tehdään aina opastettuna. Ei suositella ihan pienille lapsille, on sen verran pelottava. http://www.planeta-neptun.ru/uzhasy-peterburga/  
Trans-Forcen menu, salaatit
Nuorille ja nuorenmielisille aikuisille ruokaa ja huvitusta löytyy ravintola Trans-Forcesta, joka on eräänlainen virtuaalimaailma ja tieteisravintola. Ruuan tilaaminen tapahtuu tietokoneella. www.trans-force.com. Myös blogistani löytyy tarinaa: Erilainen illallinen Trans-Forcessa. Tässä pieni videopätkä ravintolasta:

video
  
Aleksandrovskin puisto
Aleksandrovskin puisto (metroasema Gorgovskaja) on ihan mukava vierailupaikka lapsiperheille, kuten myös sen vieressä sijaitseva Pietari-Paavalin linnoitus (Petropavlovskaja krepost, metro Gorkovskaja, www.spbmuseum.ru/peterpaul/history/.

Aleksandrovskin puistossa on eläintarha ja myös planetaario, joka on eläintarhaa parempi vierailukohde. Planetaarion yläkerrassa on dinosauruspuisto, josta ei ole omakohtaista kokemusta vielä.

Pietarin eläintarha
Mainitsen Pietarin eläintarhan, vaikken siellä käyntiä voi suositellakaan. Eläimet ovat liian pienissä virikkeettömissä, jopa likaisissa häkeissä ja ovat silmin nähden stressaantuneita sekä käyttäytyvät lajilleen epätyypillisesti. Oikein paha mieli tuli. Toisaalta eläinpuisto on keskellä suurkaupunkia ja perustettu 1865, eli tilaa ei todellakaan ole, mutta ehkäpä eläintarhan siirtämistä jonnekin toisaalle voisi jo harkita. Euroopassa tuollainen eläinten kohtelu tuskin olisi sallittua. Jos joku nyt kuitenkin haluaa käydä eläinten huonot olot ihan itse toteamassa, niin osoite on Aleksandrovskij park 1, Metro Gorkovskaja tai Sportivnaja. www.spbzoo.ru


Happylon Pirates Park -huvipuisto
Pietarin keskustassa, kauppakeskus Gallerian viidennessä kerroksessa. Osoite Ligovskij prospekt 30. http://spb.happylon.com. Metroasema Ploshad Vosstanija.

Krestovski Ostrov ja Divo Ostrov -huvipuisto & delfinaario
Ulkoilukohde koko perheelle. Saarelle pääsee metrolla, lähin metroasema Krestovskij Ostrov. Saarella on hieno huvipuisto Divo Ostrov www.divo-ostrov.ru, jota voin suositella lämpimästi. Videoklippi vuoristoradasta:
video



Saarella on myös delfinaario. Delfiinien hyvinvointi vankeudessa on erittäin kyseenalaista, joten en mielelläni siis suosittele tätäkään kohdetta. www.dolphinarium.ru.

Waterville-vesipuisto
Hotelli Pribaltiiskajan yhteydessä, ulitsa Korablestroitelei 14, lähin metroasema Primorskaya. www.waterville.ru.

Panssarilaiva Aurora
Osoite Petrovskaja naberezhnaja, metro Gorkovskaja. www.aurora.org.ru   

Eläintieteellinen museo
Yksi maailman suurimmista eläintieteellisistä museoista. Osoite Universitetskaja naberezhnaja 1. Metro Vasileostrovskaja. http://www.zin.ru/museum/index.html

Lelumuseo
Naberezhnaja reki Karpovki 32, lähin metroasema Petrogradskaja.

Nukkemuseo
Kamskaya ulitsa 8. www.russiandolls.ru

Vahakabinetti
Baltiski Dom -teatterissa on vahakabinetti (mm. Harry Potter-huone), koneistolla varustettuja jättiläishyönteisiä ja ulkoavaruuden olioita. http://baltic-house.ru/

Lasten filharmonia
Dumskaya Ulitsa 1/3, metro Nevski Prospekt.

Nukketeattereita
Bolshoi Teatr Kukol
Ulitsa Nekrasova 10, metro Chernyshevskaya
Teatr Marionetok imeni Demmeni
Nevsky Prospekt 52, metro Gostinyj Dvor
Gosudarstvennyj Kukolnyj Teatr Skazki
Moskovsky Prospekt 121, metro Elektrosila
Kukolnyj Teatr 'Brodiachaya Sobachka'
Prospekt Stachek 59, metro Kirovskyj Zavod

Ostoksia
Tämä seuraava pätkä ostosmahdollisuuksista on napattu suoraan netistä, koska luonnollisestikaan en ole eläissäni juuri lastenvaatteita tms. hankkinut:

Gostiny Dvor, kaikkea mahdollista ja mahdotonta kahdessa kerroksessa. Osoite Nevski prospekt 35. www.bgd.ru   

Kauppakeskus Sennaja Sennaja Ploshadilla. Keskuksessa kauppojen ja kahviloiden lisäksi mm. keilahalli. www.sennaya.ru   

PIK-ostoskeskus Sennaja Ploshadilla sijaitsevan PIKin yläkerran Detskij Mir on tosi hieno lelu- ja vaatekauppa. Mitä siellä ei lapsille ole, niin sitä ei tarvita. www.tk-pik.ru   

Kauppa- ja viihdekeskus Planeta Neptune: kauppakeskus, Oceanarium ja Dino Park os. ulitsa Marata 86. www.planeta-neptun.ru/eng/, metro Puskinskaya

Junior lastenvaatteita, kenkiä, tarvikkeita, leluja. Bolshaja Konyushennaja 10

Colin’s nuorisovaatteita, liikkeet mm. Nevsky Prospekt 67 ja kauppakeskus Sennaya