Kuvia matkojen varrelta - pääsiäistä maailmalla

Yleensä meillä on ollut tapana matkustella myös pääsiäisen seutuun, nyt on menossa jo toinen poikkeuspääsiäinen, kun reissuun ei ole ollut asiaa.

Muistelenpa sitten taas tällaisella keräilypostauksella edellisiä pääsiäismatkojamme.

2019 Porvoo, Suomi

Porvoo on kulinaristin paratiisi, ja sepä se meidätkin sinne houkutteli toissapääsiäisenä, kun en jalkaleikkaukseni takia voinut vielä lentää, enkä muutenkaan matkustaa kovin pitkästi. 

Porvooseen matkasimme omalla autolla, majoituimme viihtyisässä Airbnb:ssä edullisesti, söimme todella hyvin ja nautimme Vanhan Porvoon kauniista maisemista. 

Porvoo, Suomi 2019

2018 Kuwait City, Kuwait

Kuwaitiin lensimme Helsingistä Dohan kautta. Kuwait on mielenkiintoinen kohde monella tavalla.

Kulttuuri sanelee muutamia asioita aika tiukkaan Kuwaitissa. Julkiset hellyydenosoitukset ovat kiellettyjä, ja jopa hotelliin kirjautuessa ilmaantui ongelmia, kun meillä puolisoni Mikon kanssa on eri sukunimet ja olimme varanneet vain yhden huoneen. 

Meillä olisi siis pitänyt olla sama sukunimi, erilliset huoneet tai vihkitodistus mukana. Vähän aikaa neuvottelimme ja esittelimme mm. sormuksemme, joissa on toistemme nimet, ja vihdoin he ratkaisivat ongelman niin, että meistä tuli Mr. and Ms. Karpinne, että hotellin järjestelmä hyväksyy meidät pariskunnaksi ja saamme majoittua yhteiseen huoneeseen.

Kuwait on hyvin mielenkiintoinen kohde myös siinä mielessä, että siellä ei juuri matkailijoita ole. Kuwaitista viehättyneenä olen kirjoittanut aiheesta pari postausta jo melko tuoreeltaan:

Kuwait matkakohteena: http://tanjan-matkamittari.blogspot.com/2018/04/kuwait-matkakohteena.html

Pääsiäislammasta Kuwaitissa (kertoo paikallisesta ruokakulttuurista): 
http://tanjan-matkamittari.blogspot.com/2018/04/paasiaislammasta-kuwaitissa.html

Kuwait City, Kuwait 2018

2017 Minsk, Valko-Venäjä (kuvat tulossa)

2016 Dagestan, Venäjä (kuvat tulossa)

2015 Sotshi, Venäjä sekä Abhasia, Georgia (Abhasian kuvat tulossa)

Tässä aikaisemmassa postauksessani on kuvakollaasi Adlerista ja Sotshista. 

Dagestan matkakohteena

Dagestanin turvallisuustilanne pohdituttanee mahdollisia matkalaisia, eikä sinällään aivan suotta, onhan Dagestanissa sekä sen naapureissa ollut levottomuuksia, Dagestanissakin viime vuosiin asti.

Ulkoministeriön maakohtaisissa matkustustiedotteissa mainitaan, että tarpeetonta matkustamista Dagestaniin tulee välttää. Otan aina tosissani Ulkoministeriön varoitukset, vaikka ne ehkä ylivarovaisia ovatkin, ja ennen kuin varasimme lentoja, otin yhteyttä Ulkoministeriön nettikonsuliin.

Eihän nettikonsulikaan voi kumota matkustustiedotteen varoitusta, mutta ei hän vastauksissaan kuitenkaan antanut syytä olla ainakaan sen enempää huolissaan kohteen turvallisuudesta kuin mitä matkustustiedotteesta voi ymmärtää.

Luin vielä vanhasta Lonely Planetista varoitukset koskien Dagestania, ne olivat todella karuja, mutta uudempi versio Lonely Planetista on jo loiventanut linjaansa Dagestania kohtaan huomattavasti. Tilanne on todella muuttunut parempaan, Dagestanissa on ollut rauhallista jo melko pitkään.

Paikalliset itse olivat vahvasti sitä mieltä, että levottomuuksista on jo reilusti aikaa ja Dagestan on mitä parhain ja turvallisin matkailumaa, ja sellaisena se meille näyttäytyikin.

Saapuessamme Dagestaniin aiempi heikko turvallisuustilanne heijastui ainakin siinä, että poliisit olivat korviin asti aseistautuneita, passipoliiseillakin oli kovempi aseistus kuin meillä yhdelläkään poliisilla missään tehtävässä.

Poliiseja oli myös paljon ja he toimivat; saimme todistaa erästä pommioperaatiota, kun joku oli jättänyt tyhjän pahvilaatikon kaupungin keskeiselle paikalle. Alue eristettiin pieneltä matkalta siihen asti, että pommikoira oli käynyt toteamassa laatikon vaarattomaksi.

Huomattava piirre Dagestanin pääkaupungissa Mahatskalassa oli suuri määrä nuoria perheitä pienine lapsineen. Tämä näkyi jo lennolla Pietarista Mahatskalaan. Lapsia ikäluokassa 1-6 vuotta oli kone ja kaupunki pullollaan.

Mielestäni tämäkin kertoo siitä, että levottomina aikoina lapsia ei ole ehkä tehty niin hanakasti, mutta turvallisempien aikojen koitettua lapsia on ruvennut syntymään huomattavissa määrin.

Huolta kuulemma kuitenkin tuottavat suuri työttömyys ja etenkin työttömänä syrjäytyneet ja radikalisoituneet nuoret miehet. Tällaisiin emme tosin törmänneet ainakaan niin, että olisimme heidät tällaisiksi havainneet.

Mutta sen voin kyllä sanoa, että kaupungissa todellakin oli elämää. Säät olivat maaliskuun lopussa hyvät ja kaupungin kadut ja puistot olivat lapsiperheiden, nuorten ja viikonloppuna myös hääseurueiden kansoittamia. Leikkipuistoja oli paljon, uudenkarheilta monet näyttivät.

Muutenkin oli selkeästi havaittavissa, että kaupunki kehittyi, ja sitä rakennettiin hurjaa vauhtia. Uusia hotelleja ja ravintoloita avattiin kaiken aikaa, joten matkailukin lähtenee kasvuun jonain päivänä, toivottavasti pian.

Kaikki edellytykset tällä kauniilla maalla on matkailulle: ihmiset ovat uteliaita ja ystävällisiä, kulttuuri ja historia mielenkiintoista, tarjolla on monenlaista ajanvietettä, kulttuurikohteita, ruokakulttuuri rikasta, kaupunkeja meren rannalla – eivätkä hinnatkaan päätä huimaa.

Se, mikä saattaa länsituristeja hieman mahdollisesti jarruttaa, on kieli. Dagestanissa on valtava määrä etnisiä ryhmiä, joilla on kullakin oma kielensä, tämän lisäksi Dagestanissa puhutaan yleiskielenä venäjää. Mikon letkautukset englannin puhumisesta naurettiin kohteliaasti kumoon; ei täällä englantia puhuta, mutta tarvittaessa elekieltä kyllä ;)

Dagestanilaiset suosittelevat tasavaltaansa matkakohteena aivan varauksetta. Tekee mieli yhtyä kuoroon. Dagestan matkakohteena ei ehkä ole vielä ihan valmis, mutta sitäkin mielenkiintoisempi, eikä ainakaan turismin pilaama. Kokemuksemme perusteella suosittelisin Dagestania lämmöllä.

Venäläinen halpalentoyhtiö Pobeda

Lensimme venäläisellä halpalentoyhtiöllä Pobedalla Pietarista Mahatskalaan. Venäläinen halpalentoyhtiö ei kuulosta oikein hyvältä yhdistelmältä, eikä se sitä ollutkaan. Älkää ymmärtäkö väärin, lentäisin mahdollisesti uudelleenkin Pobedalla, mutta sen kanssa operoitaessa on hyvä tietää muutamat asiat.

Mikä sai meidät ensin hämmästymään, oli se, että koneeseen ei saanut viedä ollenkaan käsimatkatavaroita, vaan kaikki normaalisti täysin sallitun kokoiset käsimatkatavaramme käsilaukkuani lukuunottamatta täytyi laittaa ruumaan, jopa läppärireppu. Ei tietenkään laitettu läppäriä ja pädejä ruumaan, joten ne meidän piti kantaa käsissämme; kovin epäkäytännöllistä.

Tulomatkalla olimme sen verran viisaampia, että tarjoiduimme maksamaan läppärirepustamme 1500 ruplaa, että saisimme viedä sen koneeseen. Emme siis yrittäneet lahjoa virkailijaa, vaan olin saanut selville, että se on käsimatkatavaran hinta, mikäli sen haluaa koneeseen sisään.

Hetken asiaa pohdittuaan virkailija sitten kuitenkin totesi, että jos meillä ei repussamme todellakaan ole mitään muuta kuin elektroniikkaa, niin saamme viedä sen koneeseen maksutta. Mutta sen sijaan eväspussi, joka meillä oli kädessämme, oli saatava häviämään ennen kuin koneeseen noustaan, hän varoitti.

Ja toden totta, virkailija tuli koneen ulkopuolelle vahtimaan meidän käsimatkatavaroitamme ja äkkäsi, että meillähän on yhä eväspussi. Hän käski tunkea sen käsilaukkuuni. No, eihän se sinne mahtunut kokonaan, mutta se ei haitannut, kunhan se vaan hävisi käsistämme. Läppärirepusta hän vielä mainitsi, että muistamme sitten sanoa koneessa, että siellä on vain elektroniikkaa.

Koneessa meille aiheutui kuitenkin taas pientä harmia läppärirepustamme. Stuertti käski minut reppuineni koneen etuosaan, pyysi avaamaan repun ja otti sisällöstä valokuvia puhelimellaan. Sen lisäksi hän halusi boarding-passimme ja palautti ne meille vasta myöhemmin.

Palaan vielä eväspussiin. Siihen on nimittäin syynsä, miksi meillä sellainen oli. Pobedan lennoilla ei nimittäin tarjoilla edes maksua vastaan mitään muuta kuin juomavettä - juomavettä siis kuitenkin ilmaiseksi. Kyllähän nyt vielä reilun kolme tuntia kestää syömättäkin, mutta lähdettyämme matkaan ilman aamiaista tuntui ihan mukavalta, että saimme jotain syödäksemme koneessa.

Popedan hyväksi on kuitenkin sanottava, että se lentää aivan uusilla koneilla, Venäjän uusimmilla, kuten mainostaakin. Meidän koneemme ei ollut vuottakaan vanha. Se lienee oleellisempaa kuin erikoiset käsimatkatavarakikkailut.

Liput ostimme Pobedan nettisivujen kautta: https://booking.pobeda.aero/

Ensikosketuksemme Dagestaniin

Ensikosketuksemme Dagestaniin olisi voinut olla hieman hellävaraisempikin, vaikka vierailumme oli kokonaisuudessaan erittäin hieno ja mielenkiintoinen. Mutta palatkaamme aivan alkuun:

Samalla hetkellä, kun koneen kapteeni ilmoittaa aloittavansa laskeutumisen Mahatskalan kentälle, rupeavat ihmiset availemaan kännyköitään, tekstailemaan, twiittailemaan, puhumaan puhelimessa. ”Salaam aleikum!” kajahtaa moneen luuriin.

Siinä, missä me ajattelemme, että nousut ja laskut ovat vaarallisimmat, jolloin laitteet todellakin pidetään pois päältä, isolle osalle tätä joukkoa laskeutuminen tuntui olevan merkki käynnistää elektroniset laitteensa…

Koneen aloittaessa laskeutumisen allamme näkyi vain pimeyttä. Pimeyden selitti Kaspianmeri, mutta olimme olleet siinä luulossa, ettemme saavu Kaspianmereltä päin. Ehdimme melko alas ennen kuin Mahatskalan pienen kentän valot näkyvät. Laskeuduttuamme koneessa taputetaan ja kiitetään Allahia.

Kenttä todella on pieni, etenkin saapuvien puoli. Se on aivan oikeasti vain hallipahanen, jossa ei ole edes kunnollista lattiaa, laatat on revitty pois. Ja sanon pieni vielä verratessani Mahatskalan saapuvien hallia Lappeenrannan minikenttään. Rullatessamme kiitotietä kohti kenttärakennusta emme myöskään nähneet yhtään muuta konetta koko kentällä.

Hallista ulos tullessamme pimeässä illassa vastassa oli sankka joukko vastaanottajia ja kaikenlaisia kyydin tarjoajia. Tämä joukko tungeksi ovella ja oven lähimaastossa, läpi oli oikeasti hankala päästä. Jouduimme ottamaan ihan kunnolla kosketuskontaktia paikalliseen väestöön, ja suomalaisen henkilökohtainen tila sai tässä kohtaa jo huomattavan kolauksen, vaikka juuri olimme melko tukkoisesta Pietarista saapuneet.

Tungimme itsemme läpi ja pyrkiydyimme kohti valaistua rakennusta, joka osoittautui kentän lähtevien puoleksi. Sekään ei ollut kummoisen kokoinen, mutta siellä oli sentään lattiat ja vessat. No, reiät lattiassa, mutta onhan noihin totuttu.

Seuraavaksi meidän täytyi keksiä kyyti majapaikkaamme. Sillä hetkellä olin iloinen, että olimme edellisenä iltana majoituksen varanneet, oli selkeä suunta, minne erittäin huonosti valaistulta kentältä lähteä.

Tässä kohtaa kuvaan astuu paikallisten ihmisten ystävällisyys. Kävimme pienestä puodista ostamassa vettä ja kysyimme mukavalta myyjältä, miten pääsisimme kentältä kaupunkiin. Nainen ymmärsi heti, että emme olleet ottaneet vastaan pimeiden herrojen kyytitarjouksia ja sanoi, että antaa meille edullisimman paikallisen taksiyrityksen numeron. Otimme numeron ja kiitimme.

Jostain syystä en kuitenkaan pystynyt soittamaan numeroon omalla puhelimellani. Huomasimme kenttäneuvojan tiskin ja menimme kysymään, kuinka soittaminen onnistuisi. Tämäkin nainen oli avulias ja soitti omalla puhelimellaan taksifirmalle, ja pian meillä oli tiedossamme meille tilatun taksin rekisterinumero.

Auto tulikin, mutta ei toki sellainen, jolla olisi taksijuusto katolla tai jotain muita taksiautoon viittaavia härpäkkeitä, mutta koska rekisterinumero ja merkki täsmäsivät, hyppäsimme kyytiin. Venäläiseen tyyliin kysyin tietenkin heti ensimmäiseksi, mitä matkamme maksaa. Kuljettaja totesi, että taksit ajavat mittarilla. OK. Neuvojanainen oli kuitenkin ennakkoon vinkannut, että viisisataa ruplaa tulisi mitä luultavimmin riittämään, joten jonkinlaiset neuvotteluasemat meillä olisi, jos mittari laukkaisi omaa tahtiaan.

Lähtiessämme matkaan Mikko oli laittamassa turvavyötä kiinni, niin kuljettaja totesi nauraen, että olette tulleet Dagestaniin, ei täällä tarvitse käyttää turvavöitä. Myöhemmin meille selvisi, että Dagestanissa ajatellaan monista säännöistä ja jopa Venäjän laeista, etteivät ne päde Dagestanissa - niin hyvässä kuin pahassakin.

Kuljettajamme oli aivan liian sosiaalinen ja puhelias meidän väsymystilaamme nähden. Hän kehui vuolaasti Dagestania ja Mahatskalaa, tarinaa tuli historiasta nykypäivään. Saimme moninkertaiset moitteet, kun kerroimme viipyvämme heidän vierainaan vain neljä päivää. Tutustumiseen tarvittaisiin kuulemma ainakin kaksi viikkoa, paras olisi, että voisimme olla kuukauden. Sitten hän totesi, että kun aikaa on näin vähän, emme ehdi nukkua vierailullamme ensinkään.

Kuljettajamme kertoi myös Dagestanin monimuotoisuudesta etnisten ryhmien ja kielten suhteen. Dagestanissa asuvia kansoja ovat avaarit, darginit, kumykit, lezgit, lakit, azerit, tabasaranit, tšetšeenit, nogait, rutulit, agulit, vuoristojuutalaiset, venäläiset. Lisäksi vielä pieni määrä tšahureita, osseetteja, taatteja, ukrainalaisia, balkaareja ja tataareja. Kuljettaja oli oikein otettu, kun kerroin lukeneenikin aiheesta jo etukäteen. Hän kertoi itse olevansa dagestanilainen, etninen kumyki, ja että dagestanilaiset eivät ole venäläisiä.

Hän oli myös kiinnostunut, mistä me olemme kotoisin. Kerroimme olevamme Suomesta. Tyypillä ei ilmekään värähtänyt, ja hän jatkoi kyselemällä, paljonko meillä on asukkaita. Ja viisi miljoonaa ei hänen mielestään ole kovin vähän. Hetken kuluttua hän kysyi, mitä muita kaupunkeja siinä Suomen lähellä on. Sitä seuraava kysymys oli, että onko meillä käytössämme dollarit vai joku ihan oma raha. Kerroin eurosta, jota on edeltänyt Suomen markka. Euron herra tunnisti.

Kun majapaikkamme löytyi, mittari näytti 460 ruplaa. Herra oli todella yllättynyt, kun annoimme 500 ruplaa, emmekä halunneet vaihtorahaa. Pietarissa taas kuljettaja antaisi ”noin pienen” vaihtorahan takaisin vain pyydettäessä.

No, kun vertaa siihen, että bussilla täällä voi ajaa kaupungista toiseen kymmenellä ruplalla, olisi tuosta vaihtorahasta riittänyt meille kahdelle koko seuraavan päivän bussirahoiksi.

EDIT 2020: Nykyaikana, kun taksiajot tapahtuvat isommissa kaupungeissa erilaisten sovellusten kautta (Yandex, Yango, Uber jne.), Pietarissakin taksihinnat ovat niin alhaalla, että vaihtorahat saa takaisin pyytämättä, saattavat tarjota jopa muutamaa ruplaa takaisin, ei toki aina.