sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Ruokakulttuuria Myanmarissa (Burmassa)

Hedelmäkoju, pomeloita etualalla.
Myanmar on Aasian köyhin maa, ja se näkyy toki myös paikallisessa ruokakulttuurissa. Paikallinen ruoka on hieman vaatimatonta, mutta hyvin maustettua yleensä. Vahvoja vaikutteita Myanmarin ruokakulttuuriin ovat antaneet naapurimaista erityisesti Thaimaa, Intia ja Kiina.

Myanmarissa riisi on yleisin ruoka, ja ruualle kuin ruualle kuuluu aina riisi tai (riisi)nuudelit. Jopa aamiaisella syödään mohingaa, jonka pääraaka-aine on riisinuudeli. Mohingaa pidetään Myanmarin kansallisruokana. Riisiä on saatava joka ruualla, muuten paikallisille jää olo, kuin ei olisi syönytkään. Riisiä tarjotaan ainakin hyörytettynä, paistettuna ja kuivatettuna.

Uskonnot vaikuttavat ruokakulttuuriin myös Myanmarissa. Siinä missä buddhalaiset eivät syö nautaa, muslimit eivät taas syö porsasta. Yleisin liha, jota oli tarjolla, olikin siis kana. Sisämaassa syödään myös paljon makeanveden kalaa ja katkarapuja, meren rannalla luonnollisesti mereneläviä. Herkullisia kalakastikkeita käytetään paljon.

Ruokakulttuuri Myanmarissa vaihtelee alueittain ja väen etnisen taustan mukaan jonkin verran. Myanmar on vaikeakulkuinen maa vähine ja huonoinen teineen, vuorineen ja järvineen, ja moni köyhä myanmarilainen ei ole kotiseutunsa lisäksi käynyt muualla Myanmarissa.

Yangonissa on Mayanmarin paras ravintolatarjonta. Yangonissa on paikallisen keittiön lisäksi italialaisia, kiinalaisia, intialaisia, ranskalaisia ja monen muun kansallisen keittiön ravintoloita sekä jopa yksi pohjoiskorealainen ravintola.

Loppujen lopuksi saimme varsin hyvin syödäksemme Myanmarissa. Vähän vaivasi se, että vihanneksia ja kasviksia oli aika vähän tarjolla. Ja silloinkin kun niitä oli tarjolla, ne olivat friteerattuja, paneerattuja tai uivat jossain soossissa. Tuoretta oli pöydässä meidän makuumme aivan liian vähän ja harvoin. Hedelmiä kuitenkin saimme usein syödäksemme ja niitä oli tarjolla kaikkialla.

Vatsavaivojahan tästäkin reissusta toki seurasi. Kuuma, köyhä maa, jossa sähköä on paikoin vain joitain tunteja vuorokaudessa tahi ei ollenkaan, ja jossa hygienia on jokseenkin tuntematon käsite - enpä olisi odottanutkaan, että selviämme ilman jallajallaa. Onneksi sairastuminen oli melko lyhytkestoinen, joskin hyvin aggressiivinen. Ehkä ei siitä enempää...

Katuruokaa
Katuruokala
Lounasta Yangonin keskustassa
Italialainen Opera-ravintola @ Lake Inya
Fetapasta, fetaa tosin olisi saanut olla tuota yhtä pientä palasta enemmän.
Pitsan lopun sai ottaa pitsalaatikossa mukaan, kuten meilläkin länsimaissa on tapana.
Sammakko illallisseuranamme
Opera-ravintolassa Inya-järven rannalla Yangonin kaupunkialueen ulkopuolella pieni sammakko hyppäsi ensin jalkaani, sitten se pomppasi kassiimme, jonka jälkeen vielä kerran se etsiytyi jalkaani. Kiljahduksia romattisella illallisella, heh.

Eikä siinä vielä kaikki. Koko illallisen ajan kuului kaikenlaisia luonnon ääniä Myanmarin lämpimästä yöstä. Välillä joku ilmeisen kookas lintu äänteli sen verran kovaa, että epäilimme senkin olevan illallisseuranamme sammakon lisäksi. Tarjoilijoita nauratti, kun säpsähtelimme äänten kirjoa.

Suklaakakkua italialaisessa ravintolassa. Tämän sammakko osasi jo jättää rauhaan.
Shan-ravintola Yangonin Chinatownissa. Lista oli burmaksi eikä tarjoilistajakaan ollut juuri kieliapua.
Tällainen satsi edelliseltä listalta saatiin tilattua. Shan-ruoka on hyvin mausteista; ihan kaikkea emme saaneet syötyä.
"Sporttibaari" (ks. myös edelliset kuvat) oli ainoa kiinalaiskorttelin ravintola, jossa oli melkein seinätkin.
Vietnamilaisen keittiön antimia: bambua, nautaa, sesamin siemeniä, Yangonin yhdessä hienoimmista ravintoloista.
Sanoinkohan jo, että sitä riisiä tuli joka atearialla...
Paikallisen keittiön vaatimaton keitto, vaikkakin hienossa ravintolassa.
Mikon grillilautanen ja ihan oikea, tuore salaatti!
Ruokatarvikkeet ostetaan perinteisesti torilta.
Tuoreita raaka-aineita myynnissä junaradan varressa.
Heviosasto
Välipalaksi toastia - ja ranut, eli jotain aivan muuta kuin paikallista...
Majoituksessamme Yangonin Chinatownissa oli ruhtinaalliset aamupalat, ja joka päivä jotain uutta tarjolla.
Mikko otti Pasta Carbonaran ihan Putouksen Antskun kunniaksi.
Salad Nicoise ja thai-nuudelit jättikatkaravuilla + ihanat kastikkeet molemmille.
Pohjoiskorealaisessa ravintolassa ruokaa ei saanut kuvata, mutta ehdittiin napata jokunen räpsy. Ruoka oli hyvää.
Aamiainen on päivän tärkein ateria, ja koska syötiin niin monta hyvää aamiasta, on aamiaisesta siksi parikin kuvaa.
Aasian Mäkkärin, Lotterian avaaminen kiinalaiskortteliin oli iso tapaus. Kyseessä on vasta Yangonin toinen Lotteria.
Lotteria piti toki käydä myös testaamassa. Tällaisia "drankemmalla" kädellä maustettuja burgereita kaipaisin länsimaihinkin.
Lotteria sain muutaman kukkalähetyksen avajaisissaan.
Myanmarissa on ravintoloita, joissa syödään lattialla, matalilla tuoleilla tai ihan meikäläisillä tuoleilla
Yangonin Sakura-tornin ravintolassa, Sky Bistrossa, on upeat näköalat - taustalla Swedagon Pagoda
Tämä oli olevinaan salaatti - no, olihan siinä salaattiakin lihojen alla.
Myanmarissa oli öisin ja päivisin niin kuuma, että ilman ilmastointia maistui punkun sijasta jäinen valkkari.
Take away, koska kipeänä.
Mohinga chilillä, sitruunalla, korianterilla sekä vähän paahtoleipää länkkärille + ihanaa papaijaa = aamiainen @ Ngwe Saug
Sairastavan Mikon aamiainen suoraan huoneeseen @ Ngwe Saug (huomaa nimikkosokeri)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Swedagon Pagoda, kultaa ja timantteja

Kultaa, timantteja...
Swedagon Pagoda on Myanmarin ja koko maailman vanhin historiallinen temppeli, Myanmarin buddhalaisten pyhin pagoda, joka on ollut olemassa vaivaiset 2500 vuotta.  Pagoda on sata metriä korkea ja kokonaan kullattu, kuten suurin osa kaikista patsaista sun muista pagodan alueella.

Pagoda ei sijaitse kaukana Yangonin ydinkeskustasta, mutta ruuhkien takia matka voi kestää pahimmilalan melkein puolikin tuntia. Ja ruuhkiahan Yangonissa on käytännössä aina, joskus liikenne seisoo kokonaan. Kun liikenne on seisonut kymmenen minuuttia, alkavat autoilijat soittaa torviaan kuorossa, ja jossain vaiheessa jokainen kaista vuorollaan pääsee liikkeelle taas. Poliisi pilleineen auttaa liikenteen sujuvuutta vielä liikennevalojen lisäksi. Metroista tai muista toimivan suurkaupungin hienouksista ainakin toistaiseksi voi vain haaveilla.

Ihmettelimme ensin, miksi temppelistä tarvitaan kartta, mutta kun näimme pagodan lähempää, tajusimme, että alue on valtava. Pagodan alueella on satoja temppeleitä, patsaita, reliikkejä jne.

Pagodan alueelle pääsee vain paljain jaloin - ja minullehan paljasjalkailu passaa paremmin kuin hyvin. Jätimme siis kenkämme yhdelle sisäänkäynneistä, mutta lähtöä tehdessämme jouduimme muutaman kerran miettimään ihan kartan kanssa, mistä sitä oltiinkaan sisään tultu, että löysimme kenkämme. Buddhan jalanjälki, joita alueella on vain yksi, opasti meidät kenkiemme luo.

Pagodan alueella on paljon vesipisteitä, mutta koska emme tienneet veden alkuperää ja juomakelpoisuutta länkkärivatsalle, emme uskaltaneet juoda sitä. Ja vettähän sitten ei ollut myynnissä pulloissa koko alueella... ja päivä oli aivan sairaan kuuma - kuten olivat kyllä kaikki Myanmarissa viettämämme päivät.

Myanmarissa on paikoitellen käytössä kaksihintajärjestelmä, joka tarkoittaa, että ulkomaalaiset maksavat enemmän samasta asiasta kuin paikalliset. Näin on myös Swedagon Pagodan sisäänpääsyn kanssa; paikallisille on omat sisäänkäyntinsä, joista he pääsevät ilmaiseksi, ulkomaalaisille omansa, joista sisään maksaa 8 dollaria tahi paikallisrahassa 8000 kyattia.

Sinänsä kyllä ymmärrän tämän juuri temppelien suhteen, koska olisihan se älytöntä, että buddhalainen joutuisi maksamaan omaan "kirkoonsa" menemisestä. Ja kyllähän siinä rahaa palaa, kun temppelien kultausta pitää koko ajan uusia. Pagodan sisäänpääsyrahat eivät paikallisten mukaan onneksi mene hallitukselle, vaan pagodalle.

Temppelialueen kartta
Munkitkin kovasti nettailivat puhelimillaan meditoimisen ja rukoilemisen lomassa.
Tyttö- ja poikanoviisi.
Käärme paratiisissa... vai miten se nyt meni?
Kellojen soittamisen merkitys jäi meille epäselväksi, sekä se, että olisimmeko mekin saaneet mennä soittelemaan.
Monet olivat päiväunilla temppelialueella.
Temppelialueella oli ihmisiä meditoimassa, muitakin toki kuin munkkeja.
Juopottelun Jumala? :D
Paikallisten tapana on istua maassa, temppelialueella, kaupungilla, tien laidoilla, kedoilla...

Rullaportaat temppelissä, OK. Oli muuten myös hissit joillain sisäänkäynneillä.

Jokaiselle viikonpäivälle on oma Jumalansa tai pyhimyksensä, ja kävijöille pyhin on oman syntymäpäivänsä Jumala. Keskiviikolle ja perjantaille molemmille on kaksi kulmausta ja Jumalaa, ne lienevät erityisen tärkeät päivät. 

Lisätietoa Swedagon Pagodan omilta sivuilta http://www.shwedagonpagoda.com ja Wikipediasta: Swedagon Pagoda.