Pari hittiä ja huti - blogi Pietarin ravintolatarjonnasta, jälleen kerran

Esittelen tässä muutaman Pietarin ravintolan, joissa olen/olemme vierailleet viime aikoina. Ja kuten otsikkokin kertoo, mukaan mahtuu (minun makuuni) niin hittejä kuin huteja.

PALM Belgian brasserie
Bolshaja Konjusennaja 29

PALM ei tehnyt minuun suurta vaikutusta ensivierailullani. Baarimiljöössä nauttimani simpukat olivat haaleat, mutta onneksi valkosipuli ja sitruuna tekivät niille kuitenkin ihmeitä, ja kyllähän tämä simpukkailtapala maistui, vaikkei mikään aivan erityinen ollutkaan. Ihan OK mesta, mutten illallispaikaksi valitsisi. Mutta jos simpukoita tekee mieli, niin niitä listalla on jokaiseen makuun.

Fruktovaja Lavka
Bolshaja Konjusennaja 15

Kävin testaamassa Tallikadun Fruktovaja Lavkan, jonka olen tähän mennessä tuntenut lähinnä hedelmä- ja herkkukauppana, lounastarjonnan viime viikolla. Varsinaista lounaslistaa ei ole, vaan sama lista on tarjolla kaupan aukioloaikoina klo 10-22. Tosin lounasaikaan suositellaan tiettyjä listan ruokia, sillä ne tulevat muuta listaa nopeammin.

Kurpitsakeitto oli hyvää ja todella täyttävää, mutta ei erityistä. Parasta kurpitsakeittoa koskaan olen syönyt Joensuussa Surakan baarissa.

Pääruokana söin kaalikääryleen. Kaalikääryle oli herkullinen, mutta sillä ei kyllä ollut mitään tekemistä Suomessa syötävien perinteisten kaalikääryleiden kanssa. Ruokajuomaksi otin inkivääriteetä. Se oli todella hyvää, joskin hieman makeaa, vaikken pyytänyt siihen sokeria.

Jälkiruuaksi otin taas cappuccinon. Vanha virsi, mutta sehän oli jälleen liian tuhti, eli turhan kahvinen ja maistui lievästi ankealta automaatilta. Mainittakoon nyt tähän, että joskus minua myös onnistaa näiden kanssa; tänään join varsin siedettävän cappuccinon, itse asiassa tuplan, Coffee Housessa ulitsa Majakovskajalla. Mukavasti oli maitoisa ja riittoisa, juuri sellainen, kun minulle maistuu.

Fruktovaja Lavkaa suosittelen niin hedelmä- ja yrttikauppana kuin lounaskuppilanakin.

Literaturnoje cafe
Nevskiy Prospekt 18

Helmikuisena arki-iltana Literaturnoje cafe oli hiljainen. Minun lisäkseni syöjiä oli yhdessä pöydässä.

Illallinen Literaturnoje cafessa on kokonaisvaltainen elämys. Paikka on idyllinen, tarjoilijat viimeisen päälle puettuja, kohteliaita, ja elävä musiikki kruunaa kokonaisuuden. Ja niin, ruoka on hyvää. Vaikea sanoin kuvata sitä tunnelmaa, se täytyy mennä paikan päälle kokemaan. Suosittelen. Tänne voisin tuoda vieraitani illalliselle ja olla varma, että paikka jää mieleen.
 

Liverpool
Ulitsa Majakovskaja 16

Liverpool on ehdottomasti enemmän baari kuin ravintola. Musiikkibaarina ja pihviravintolana se itseään mainostaakin, mutta musiikkibaarina, Beatles-baarina, se kai varsinaisesti suosituksi on tullut. Liverpool on Tripadvisorin listalla tällä hetkellä Pietarin ravintoloista jopa sijalla 142/8302.

Söimme eilen perjantai-illalliseksi pihviä ja joimme hyvää argentiinalaista punaviiniä. Ihan ei autenttiselle tasolle tämä ateria päässyt, mutta ei missään tapauksessa huono suoritus. Pihvitkin osasivat jättää sopivan raaoiksi.

Beatles ja muut ikivihreät raikasivat taustalla ja me nautimme olostamme. Mutta jälleen on mainittava, että eihän tämä ihan meidän tyylisimme illallispaikka ole.

Hassu sattumus, että tänään meitä tuli kaupungilla vastaan eilinen tarjoilijamme Liverpoolista. Hämmästynyt ja ilahtunut oli tarjoilijakin meidät taas tavatessaan. Pieni on tämä Pietari.

Ja radio soi

Ajatuksia Allegrossa matkalla Vainikkalasta Pietariin:

Ajelin aamulla Lappeenrannan matkakeskukseen. Radiosta tuli taas niin hyvää musiikkia, että volyymia piti lisätä pariin otteeseen. Pölinää kappaleiden välissä oli vain vähän, jos välillä ollenkaan. Kappaleet eivät enimmäkseen olleet uusinta uutta, mutta tosi meneviä, kivoja miksauksia alkuperäisistä. Hyvää settiä, etten sanoisi

Tässä kohtaa suomalaisia radiokanavia kuuntelevat miettivät, mistä ihmeen radiokanavasta puhun. Kyseessä on Lappeenrannassa paikoitellen valitettavan heikosti kuuluva venäläinen Radio Record. Joskus tosin jopa Radio Sputnik tai Dorozhnoe Radio päihittävät suomalaiset maakunnissa kuuluvat radiokanavat musiikillisesti mennen tullen.

En ymmärrä, miten suomalaiset jaksavat kuunnella samoja kappaleita alkuperäisinä versioina vuodesta toiseen aina ja iän kaiken. Tai en ymmärrä, miksi radiokanavat lähettävät tällaista musiikkia, jos suomalaiset eivät sitä edes jaksa kuunnella. Kanavat ovat näennäisesti erilaisia, mutta melko samat kappaleet niillä soivat – lukuun ottamatta ehkä Iskelmäradiota, jolla on oma, hieman erilainen musiikkilinjansa. ;)

Radio Recordin tarjontaan voi tutustua myös netissä: http://www.radiorecord.ru/player/tab8/

P.S. Kiitos Allegro Free Wifin, tekstin sain ladattua verkkoon vasta kämpällä Pietarissa. Joskus Allegron netti toimii varsin moitteettomasti, joskus ei ollenkaan. Sen varaan ei kannata laskea ainakaan toistaiseksi.

Kuuban 9. matkapäivä: Havannaan

13.1.2008 sunnuntai
Varadero, Havanna
Eksyksissä Havannassa
Buena Vista Sosial Club
Savuisessa, kuumassa, kosteassa diskossa

Menimme melko varhain aamupalalle, sitten pakkasimme tavarat Havannaan lähtöä varten. Halusimme vielä ennen Varaderon jättämistä mennä vähän kuvaamaan kylille. Lähdimme käveleksimään hotellin takamaastossa sijaitsevalle paikallisten asutusalueelle, joka muistutti paikoitellen slummia.

Pojat kaupittelivat meille isoa kanan ruhoa, joka heillä oli kainalossaan ihan paljaaltaan. Ei tullut kauppoja.

Paikoitellen talot olivat ränsistyneitä, tiiviisti kiinni toisissaan ja pieniä. Näimme kyllä isompia, komeampia ja väljempään rakennettuja taloja myös. Tämä sai jälleen miettimään, miten epätasaisesti hyvinvointia tässä sosialistisessa tasavallassa oli jaettu. Valtio nimittäin takaa jokaiselle kuubalaiselle asunnon, jossa on sähkö ja kaasu. Taloja ja asuntojahan ei saa omistaa, niissä vain asutaan ja niistä maksetaan pientä vuokraa valtiolle. Periaatteessa niitä ei voi siis myydä, mutta kuubalaiset vaihtavat asumuksia toistensa kanssa ja maksavat tarvittaessa välirahaa.

Ostimme kävelyreissullamme pari korttia ja laitoimme saman tien jo menemäänkin, että saavat immeiset kortteja parhaimmillaan sekä Varaderosta että sitten Havannasta. Kusti polkee Kuubassa kuulemma hitaasti, ja kai siihen sensuurin läpikäymiseen myös oma aikansa menee, eli emme odottaneet korttien ehtivän Suomeen ennen meitä itseämme.

Yhdeltätoista oli merkitty lähtö Havannaan. Bussi oli kuitenkin jo siinä vaiheessa huidellut hotellin ohi hakemaan muita matkalaisia niemennokasta. Opas soitti bussin takaisin, koska hänkin oli jäänyt kyydistä. Toisaalta meidän olisi ollut ihan sama nousta bussiin vasta niemikierroksen jälkeen, koska bussi jätti oppaankin kierroksen jälkeen meidän hotellille, niin samallahan siitä olisi voitu tulla kyytiin. Turhaan istuimme bussissa Varaderon päästä päähän 45 minuuttia, kun olisimme voineet olla vaikka altaalla. No, kertaus on opintojen äiskä; tulipahan taas nähtyä.

Havannaan bussi ajoi poikkeuksellisesti maaseutureittiä, koska moottoritie oli jostain syystä poikki. Meillehän tämä sopi paremmin kuin hyvin, pääsimme näkemään hienoja maisemia Matanzasin ympäristössä. Nähtävää olikin todella paljon verrattuna tylsään paahtamiseen moottoritiellä, jota pitkin tulimme ensimmäisenä iltana Varaderoon.

Ajoimme ainakin seuraavien kylien ja kaupunkien läpi: Matanzas, Madruga, San Jose, Saratoga, Guanabagoa. Paikallisopas olisi vaan saanut olla vähän puheliaampi; kyseinen herra ei edes avannut suutaan matkan aikana, saatikka puhunut englantia. Reissusta olisi saanut huomattavasti enemmän irti, jos opas olisi kertonut samalla seuduista, joiden läpi ajoimme.

Havannaan saavuimme etuajassa, ja etuajassa tai edes ajoissa on harvinaista Kuubassa. Bongasimme jo bussista hyvännäköisen italialaisen ravintolan Plaza-hotellin kyljessä, jonka nimi oli Los Portales. Kyllästyneinä aina saman makuiseen kreoliruokaan päätimme käydä italialaisessa. Hinnatkaan eivät näyttäneet pahoilta. Sen sijaan ravintolan ovimies näytti ainakin omaavan pahoja tapoja: Ovimiehen luo purjehti ulkomaalaisen näköinen mies, joka veti taskustaan pullon, otti itse ja tarjosi ovimiehelle. Ovimies vilkaisi ympärilleen ja otti huikat bussin suojissa ja irvisti. Ottipa vielä toisellekin jalalle. Samalla hän huomasi, että bussissahan on ihmisiä. Naurettiin tyypille ja tyyppi nauroi itsekin mukana.

Meidän hotellimme Deauville sijaitsi Malecónin varrella, alle kaksi kilometriä vanhan kaupungin keskustasta ja Capitoliosta. Pyysimme huoneen mahdollisimman korkealta ja saimme yhdeksännestä kerroksesta. Huoneesta oli aivan upeat näkymät merelle, Malecónille ja vanhaan kaupunkiin (kuvassa). Meillä olisi ollut oikeus parvekkeelliseen huoneeseen, joka olisi suoraan merelle päin, mutta niitä ei ollut tarjolla saapumishetkellämme. Olimme kuitenkin varsin tyytyväisiä saamaamme huoneeseen, joten emme jaksaneet ruveta vaihtamaan huonetta seuraavana päivänä, vaikka se olisi ollut mahdollista.

Mama sen sijaan sai sellaisen huoneen (kuvassa), ettei voinut jäädä sinne hetkeksikään, vaan marssi suoraan vastaanottoon ja vaati kunnollista huonetta. Uskomatonta, miten hotelli edes yritti tarjota sellaista huonetta luvattuaan parvekkeellisen huoneen merinäköalalla. Maman huone oli neljännessä kerroksessa uima-allaskerroksen alla, joten siinä ei ollut ollenkaan ikkunoita ulos, vaan ainoa ikkuna oli roskakuilun näköiseen pimeään loukkoon, johon huoneiden ilmastointilaitteet johtivat synnyttämänsä veden. Huone haisi tunkkaiselle ja oli aivan pimeä.

Ja vaikka näköalahuoneita ei pitänyt olla saatavissa sillä hetkellä, Mamalle järjestyi hetkessä huone 12. kerroksesta, jonka parveke antoi suoraan merelle. Huone oli tosin pieni, mutta ihan sopiva yhdelle hengelle. Parveke näytti pelottavan laholta, mutta niin se oli muissakin huoneistoissa. Ei kuitenkaan pudonnut ainakaan meidän lomamme aikana. Sinne ei tosin uskaltanut useampi henkilö yhdellä kertaa mennä ihan varmuuden vuoksi.

Nälkäisinä lähdimme summamutikassa kävelemään keskustaa kohti. Meillä oli mustavalkoinen suttuinen kartan kopio, josta otimme vähän suuntia, mutta muuten menimme ihan hajulla. Harhailimme melkoisilla seuduilla ennen vanhaan kaupunkiin pääsemistämme. Porukkaa parveili kaduilla, pelasi palloa, luki lehtiä, seurusteli. Vaikutelma oli kuin slummista rapistuneine taloineen ja kapeine katuineen, jotka olivat täynnä ihmisiä. Kaduilta näki suoraan sisään ihmisten vaatimattomiin koteihin. Muutama tyyppi tuli matkalla meitä jututtamaan, kyselemään, mistä ollaan ja voivatko auttaa, ostammeko sikareita ja olemmeko eksyneitä. Monet tervehtivät ja lapsetkin lopettivat siksi aikaa pelinsä, että päästiin vahingoittumattomina ohi - esimerkiksi kapealla kujalla pelatusta pesäpallopelistä.

Löysimme lopulta aivan Los Portales -ravintolan kulmille, jopa samaan kortteliin, mutta oli vaikea hahmottaa, missä ravintola kuitenkaan sijaitsi. Kiersimme rakennusta kunnes löysimme ravintolan sisäänkäynnin. Ovella oli sama portieeri, joka oli pari tuntia sitten naukannut ulkomaalaisen pullosta irvistäen. Tervehdimme hymyillen.

Tilasimme hyvää ja edullista salaattia, pastaa ja pitsaa. Salaatit olivat 1,5-3 pesoa, pastat 3-6 pesoa ja pitsa muutaman peson. Miun pastassa oli katkarapuja ja hummeria, ja vaikka hummeri nyt ei erityisemmin miulle maistukaan, niin ihan hyvin upposi. Mikolla oli Pasta Bolognese ja Mamalla joku pitsa, josta jäi yli puolet, vaikka se olikin hyvää. Pöydässä oli jopa mustapippuria, mitä ei aikaisemmin Kuuban matkamme aikana ole tapahtunut. Tonnikalasalaatti sekä kasvisalaatti olivat herkkua, salaatissa oli jopa kurkkua ja tomaattia, joita Varaderossa ei tahtonut saada mistään. Viineistä sen sijaan tarjolla ei ollut kuin listan kalleimmat, kuten niin usein aikaisemminkin, joten jätimme punaviinin ottamatta. Laskukin osui jopa oikein heti ensimmäisellä kertaa ja jätimme normaalit pienet juomarahat vielä päälle, vaikka palvelumaksu 10 % oli jo hinnassa. Lounas pesi oikeastaan mennen tullen Varaderon ravintoloiden pöperöt.

Käpöstelimme takaisin hotellille, tällä kertaa jo ilman suurempia eksymisiä. Sitten pitikin jo ruveta iltaa varten laittautumaan. Meillä oli nimittäin liput illaksi Buena Vista Social Clubin konserttiin.

Taksin tilasimme hotellin respasta. Emme ehtineet edes vielä pihalle asti, kun kauluspaitainen hemmo pamahti hotellin aulaan meitä vastaan ”Olen kuljettajanne”. Auto oli Volkswagen Parati, malli jota tavataan vain ja ainoastaan latinalaisessa Amerikassa. Taksi oli mittarilla varustettu, tämä hyvä. Kuljettajanamme toimi Ismail. Ismail ei oikein osannut enkkua ja miun espanjan taidot ovat hieman puutteelliset, mutta saimme sovittua, että Ismail tulee meitä hakemaan sitten yöllä samasta paikasta, mihin meidät jättikin, kunhan vaan soitan hänelle konsertin jälkeen. Konsertti oli ravintolan terassilla Plaza Vieja -aukiolla, jonne ei autolla pääse.

Liput meille oli varattu etukäteen, mikä oli hyvä, sillä paikka oli nimittäin melko täynnä, vaikka menimme varsin ajoissa. Päädyimme sitten vielä paikan päällä maksamaan illallisen, kun olisi ollut kurjaa istua katsomassa muiden mässäilyä. Edullista syöminen ei ollut, mutta illalliseen kuului myös muutama juoma, joten kaikki illan tarjoilut oli sitten maksettu etukäteen.

Melkoista jamitustahan tuo ilta sitten oli. Välillä yleisö vimmautui tanssimaan ja letkajenkkaamaan. Osa porukasta tanssi ulkona aukiolla. Ruoka oli ihan ok, oli alkupala, katkarapukeitto sekä pääruuaksi valkoista kalaa. Katkarapukeitto oli jopa hyvin maustettu. Alkupalan kanssa oli vähän hämminkiä, kun Mamalle ja samassa pöydässä istuvalle saksalaisnaiselle tuotiin omat alkupalat ja meille tuotiinkin yllättäen vain yksi yhteinen. Jotenkin kummallisesti se liittyi siihen, että Mamalla oli solo-illallinen, meillä duo, vaikka ihan saman verran maksoi per lärvi ja muuten oli samat ruuat ja juomat, paitsi alkupala, joka oli molemmilla leideillä saman kokoiset yksinään, meidän tuli jakaa. Juu, ei mennyt tuo logiikka oikein jakeluun.

Oikein mukava ilta, mutta loppui sekin sitten aikanaan ja piti Ismailille ruveta rimpauttelemaan. Ismail lupasi tulla, tai ainakin ymmärsin niin. Odottelimme pimeällä kujalla vartin verran ennen kuin soitin uudelleen. Juu, kyllä Ismail oli tulossa. Ei meitä sinällään pelottanut seisoskelu kulmilla, kun jokaisessa korttelissa päivysti korttelipoliisi. Meidänkin näköpiirissämme oli välillä kaksi ja koko ajan vähintään yksi pollari.

Vihdoin Ismail sitten tuli ja vei meidät turvallisesti hotellille kahden peson hinnalla, kuten tullessakin. Lupasimme olla yhteyksissä taksia tarvitessamme.

Hotellille tullessamme meidät yllätti pitkä jono hotellin sisäänkäynnin edessä. Se osoittautui jonoksi hotellimme kellarissa sijaitsevaan diskoon. Hotellin asukkaina meidän ei tarvinnut jonottaa eikä maksaa sisään, joten päätimme käydä katsastamassa mestan.

Lämpötila melko pienessä diskoteekissä oli kuin saunassa, ja tupakansavu tainnuttava. Kun on Suomessa jo tottunut siihen, ettei juuri missään ole tupakansavua, tuntui käry nyt tavallistakin pahemmalta, ja sitä oli paljon. Myös ihmisiä oli myös paljon, ei meinannut liikkumaan pystyä.

Musiikki tempaisi kuitenkin mukaansa ja pian olimme lattialla hetkuttelemassa. Drinkkitarjonta diskossa oli heikko ja hinnat korkea. Tapasimme diskossa myös erään jo päivällä tapaamamme kuubalaisen hepun, jonka nimesimme mister Kuusamoksi, koska hän jaksoi koko ajan höpöttää Kuusamossa asuvasta kaveristaan. Juomaahan mister Kuusamokin kovasti yritti pummata, koska paikallisille hinnat diskossa olivat melko utopistiset. Ilmestyi siihen meidän kanssa hengailemaan joku muukin paikallinen hemmo. Välillä tuli tuttuakin musaa, mutta espanjaksi laulettuna. Musa oli kyllä kautta linjan menevää, enimmäkseen paikallista, mutta ei perinteistä.

Diskossa alkoi hieman myöhemmin joku show, jossa paikallinen poikabändi heilutti lannetta niin huimasti, että meiltä pääsi nauru jos toinenkin sitä katsellessa. Se olisi voinut olla suomalaisesta sketsiohjelmasta. Lopulta kuumuus vei voiton ja lähdimme yläkertaan nukkumaan.