Gambia on täynnä elämää; kuhinaa toreilla, ihmisvilinää, kaupantekoa, tinkimistä

Serrekunda Market ja yksi piiloutunut toubab

Aamu valkenee aurinkoisena ja lämpimänä. Tänään on tarkoitus tutustua Serrekundaan, Gambian suurimpaan kaupunkiin, jonne ei ole kovin pitkä matka majapaikastamme Kotusta.

Neuvottelemme tovin mahdollisen kuljettajan kanssa retkisuunnitelmistamme. 500 dalasilla Essa (lausutaan kovin kotoisankuuloisesti Esa) lupautuu hoitamaan päivän kuskailun ja opastuksen. Tiedämme kyllä, että halvempaakin olisi tarjolla, mutta olemme kuitenkin tyytyväisiä miellyttävän Essan tarjoukseen.

Vihannesosasto

350 000 asukkaan Serrekunda näyttäytyy lähinnä jättimäisinä markkinoina ja torina, jotka ovat vallanneet kaupungin keskustan, ja jotka kantavat nimeä Serrekunda Market. Nyt viimeistään meille selviää, miksi Essa on aika nihkeä Serrekundan nähtävyyksien esittelyn suhteen; sellaisia ei sanan varsinaisessa merkityksessä oikeastaan ole. Siis muistomerkkejä tai muuta ”ylvästä” ja historiallista ei löydy, vaan nähtävyydet ovat kaupungin kuhina, väriloisto, elämäntapa, markkinakulttuuri, kylät ja asumukset teiden varsilla jne. Ja tietenkin Gambian suurin puu Kotu-Serrekunda välillä.

Gambiassa värjättyä batiikkikangasta

On varsin mielenkiintoista kulkea mukana, kun Essa vie meitä ympäriinsä jättimäisillä markkinoilla. Gambialaisen seurassa matkailijoihin suhtautuminen on meidän mittapuullamme luontevaa. Saamme kulkea rauhassa, pysähtelemme kojuille niin halutessamme, mutta ostopakkoa ei synny. Essa selittää, mitä kaikkea on tarjolla ja mihin mitäkin eksoottista kasvia, kalaa tai hedelmää heillä käytetään. Kuvaamme videota ja digikuvia runsaasti, mutta varsin diskreetisti. Harmi, ettei hajuja saa tallennettua nykytekniikalla. Teen jopa muutaman koruhankinnan, kun tapaamme Essan tuttuja ja saan kuvata söpön poikavauvan äiteineen.

Korukauppias

 Juttelemme paljon Essan kanssa. Gambiassa on laillista pitää neljää vaimoa, ja tämän on alkujaan määritellyt islam. Essa kertookin meille paikallisen viisauden vaimojen määrästä: 1 vaimo = 1 ongelma, 2 vaimoa = 2 ongelmaa, 3 vaimoa = 3 ongelmaa ja 4 vaimoa = itsemurha. Miehen pitää pystyä elättämään kaikki vaimonsa ja tekemään tasapuolisesti heidän kanssaan jopa lapset. Vaimot ovat kateellisia toisilleen ja kaikille pitää saada aina samat oikeudet, mahdollisuudet ja etuudet. Vanhempi vaimo on kateellinen uudelle tulokkaalle, ja kotona vallitseekin usein katkera ja ilmapiiri.

Lihakauppa Serrekundan markkinoilla

Essa kertoo, että hänellä ei ole halua, eikä kyllä olisi rahaakaan, pitää enempää kuin yhtä vaimoa. Essan isällä, kuten useilla sen ikäisillä, sen sijaan on kaksi vaimoa. Mutta tosiaan, vaimo itsessään tarvitsee elannon ja asuinsijan, mutta lapset vielä moninkertaistavat tarpeet. Ja on tärkeää saada kaikki lapset kouluun, joka sekin maksaa.

Kalatiskillä oli kärpäsiä enemmän kuin kalaa

Essalla itsellään on kaksi lasta, joista toiselle, pienelle tytölle, hän ostaa torilta muoviset sandaalit. Torilla kun kaikki on halvempaa kuin kaupoissa. Ja jotenkin tuntuu, ettei tätä tavarapaljoutta edes saisi niihin vähäisiin kauppoihin ja näkemäämme kauppakeskukseen mahtumaan. Tässä maassa kauppaa tehdään toreilla, markkinoilla ja kadunvarsilla. Ja tingitään! Tinkiminen kuuluu aina asiaan, eikä vain sen takia, että tavaran saa siten halvemmalla, vaan tinkiessä tulee kerrottua elämästään ja perheestään kauppiaalle tai tutun kanssa vaihdettua kuulumiset. Se on vain elämäntapa: ensin tehdään kauppaa, sitten keskustellaan muusta ja lopuksi tehdään kaupat. Sinällään herttaista, mutta joka tapauksessa hieman rasittavaa ja aikaa vievää. Tiedän, asenteestahan se on kiinni, sekä tietenkin siitä, mihin on tottunut.

Kaikkea on kaupan, elävänä ja kuolleena

Retken lopuksi Essa vie meidät syömään Come Inn -ravintolaan lähemmäs omia seutujamme. Serrekundassa nimittäin on lähinnä paikallisia katukuppiloita, joita Essa ei ulkomaalaisen vatsalle suosittele. Tivaamme hetken, ennen kuin uskomme, että hän ajattelee vain parastamme. Toisaalta olemme kyllä tottuneet syömään jos jonkinlaisissa katukuppiloissa vaikka missä, mutta tällä kertaa uskomme Essan sanaan ja annamme Essan viedä meidät suosittelemaansa paikalliseen ravintolaan.

The Big Tree

Ruokailumme ajaksi Essa lähtee asioilleen ja tulee meitä hakemaan myöhemmin. Paikan ruoka on hyvää ja edullista. Minulla on alkuun rapupalloja ja Mikolla tomaattikeitto. Pääruuaksi nautin katkarapuja ananaksen kanssa ja Mikko afrikkalaisittain tehtyä nautaa. Punaviiniäkin löytyy ja vieläpä kohtuulliseen hintaan, 70 dalasia kunnon iso lasillinen. Olimme siis hyvin tyytyväisiä Essan valintaan.

Rapupallerot

Sitten menemme ensimmäistä kertaa lomamme aikana altaalle hetkeksi ennen auringonlaskua. Minä käyn jopa pulahtamassa. Mikko taas lähtee käymään neuvotteluja Dakarin retkestä paikallisen turistioppaan kanssa. On Tea Time, eli hotellimme allasalueella se tarkoittaa gambialaista musiikkia ja teetä, kahvia sekä kakkua klo 17–18.

Poika ja koira compoundin ovella

Koska meillä on pitsanhimo, illallispaikaksi valikoituu All Italiana Senegambian eli Kololin alueella. Ruoka on todella hyvää, sekä alkupalat että pitsat. Minun Neptuno-pitsa on aivan mahtava makujen sinfonia eikä Mikon tulinen jauheliha-kebab kalpene sen rinnalla juurikaan. Senegambian alue on hurjan paljon vilkkaampi ilta- ja yöelämältään kuin Kotun alue. Turisteja on liikkeellä varmasti tuplamäärä, mutta paikallisia sitäkin enemmän.

Kaupunkikuvaa

On himppasen koomista huomata, että taksikuski on odottanut meitä koko pitkän illallisen ajan vm.  -85 miljoonamersussa nukkuen. Olimme kyllä sanoneet, että kuljettaja voi huoletta lähteä välillä omille asioilleen tai vaikka kotiin, koska olimme sopineet poislähtöajankin, mutta hän nyt on kuitenkin päätynyt ottamaan nokoset autossaan. Itse asiassa myöhemmin lomallamme huomaamme, että erityisesti ilta- ja yöaikaan kuljettajat tuppaavat jäämään nukkumaan autoonsa ja odottamaan palaavia kyytiläisiä.

Automme (valkoinen Mitsu) on jumiutettu hallitusti pysäköidyllä Suzukilla.

Annamme kuljettajallemme koko illan kyydistä sovitun 250 dalasin lisäksi pari pitsapalaa, jotka jäivät illalliselta. Ja voi että kuljettaja on tyytyväinen ja otettu mutustaessaan valtavalla ruokahalulla pitsaansa. Pitsaa saa syödäkseen lopulta myös eräs hotellityöntekijämme. Mainittakoon, että molemmat pitsan saajat valitsivat minun pitsaani – liekö sitten ajatelleet, että länkkärimies on valinnut lihapitsaansa kuitenkin muslimeille ”saastaista” possua, joten turvallisinta valita kalavaihtoehto. 

Pitsat, joista riitti useammallekin nälkäiselle!

Gambia on väriä, hymyä, aurinkoa, erilaisuutta - ja moskiittoja hotellihuoneessa

Afrikkalaista vilkasta kaupankäyntiä

Banjul ja Kotu

Aamulla Mikkoa nukuttaa, joten jätämme hotellin aamupalan väliin. Tai no, ei ihan sentään, käymme lähimarketista Digestive-keksejä, sulatejuustoa ja mehua. Leipää ei ole tarjolla. Ja kuten jatkossa tulemme huomaamaan, leivänpuute vaivaa muitakin lähialueemme kauppoja. Leivän voi saada kaupasta vain niin, että kauppias pistää apupojan hakemaan leivän jostain kauempaa, ja leipä tulee sanomalehteen käärittynä, mistä lie.

Ensimmäisenä yönä olemme näköjään todellakin tarjonneet herkkuaterian moskiitoille; Mikolla on kaula, niska ja kädet ihan tikatut, noin kolmekymmentä pistosta. Minulla taas on sellaiset kymmenen, tosin paljon pienempinä ja hillitympinä. Ei niissä pistoksissa itsessään mitään, vaan se malaria, jota ne pistäjät kantavat. Mutta onhan meillä toki estolääkitys. Siitä puheen ollen, minä olen varmaan maailman ainoa ihminen, joka saa myös Malarone-malarianestolääkkeestä sivuvaikutuksia. Kaksi ensimmäistä päivää oli jonkinlaista kuvotusta ja suun kuivumista. Verrattuna kuitenkin Lariamista raportoituihin sivuvaikutuksiin en jaksa valittaa, kun jo kolmantena päivänä, eli reissun alkaessa, sivuvaikutukset olivat hävinneet.

Kun sitten kitisemme hotellilla moskiittojen aiheuttamista paukamista, heidän selityksensä on, että me olemme pitäneet ikkunoita ja ovia auki, olemme olleet ulkona jossain hotellialueen ulkopuolella auringonlaskun jälkeen ja meillä ei ole ilmastointia huoneessa. Väärin: Meillä on ilmastointi, emme käyneet hotellialueen ulkopuolella pimeän jälkeen ja meillä ei ollut hetkeäkään mikään luukku auki koko aikana. Saamme lopulta hyönteismyrkytyksen huoneistoomme talon tarjoamana.

Lähdemme tutustumaan Gambian pääkaupunkiin Banjuliin. On suorastaan käsittämätöntä, että lähes jokaisella näyttää olevan kännykkä, mutta suurimmalla osalla ei ole kotonaan sähköä tai juoksevaa vettä. Ei sillä, että juokseva vesi liittyisi kännykkään, mutta sähkö sitäkin enemmän. Paikalliset latailevat puhelimiaan siis aina siellä, missä töpseli sattuu olemaan tarjolla.

Toinen huvituksemme aihe on kaupungilla yhdessä kadunvarsikaupassa bongaamamme televisio ja 50 mustaa miestä kaupan pihalla katsomassa telkusta jalkapalloa. Niin, eihän sitä telkkuakaan kotona ole, jos ei ole sähköä. Eipä tule aina ajatelleeksi, mihin kaikkeen sähköä tarvitsemme. Sähköttömyydestä johtuen gambialaisten naisten pitää vähintään kerran päivässä käydä aina torilta tuoreet ruoka-ainekset, koska ne eivät Gambian lämpötiloissa ilman jääkaappia kauaa tuoreina kestä. Hotelleilla on toki sähköt ja vieläpä aggregaatitkin, että jatkuvat sähkökatkot eivät muodostuisi turhan hankaliksi länsimaisille pullamössömatkalaisille.

Banjul on mielenkiintoinen pieni kaupunki, maan pääkaupunki. Keskellä kaupunkia on suuri torialue Royal Albert Market, jollainen tuntuu olevan myös muissa Gambian kaupungeissa, esimerkiksi Serrekundassa. Serrekunda on Gambian suurin kaupunki 350 000 asukkaallaan. Ja koko Gambiassakaan ei ole kuin 1,5 miljoonaan asukasta.

Banjulista löytyy gambialaisittain harvinainen suuri ja näyttävä muistomerkki, Arch22. Kiipeämme sen sadat ja sadat portaat huipulle kuvaamaan. Laskeuduttuamme alas saamme seuraa gambialaislapsista, joille lähtiessämme lahjoitan saippuoita, joita ostan naiselta muistomerkin juurelta. Kolme saippuaa kymmenellä dalasilla, joka on euroissa noin 30 senttiä. Lopulta päädyn ostamaan yhdeksän saippuaa, että kaikille riittää. Rahaahan Gambiassa ei lapsille eikä muillekaan saa mielellään antaa kuin maksuna jostakin, mutta hyödykkeitä kyllä. Lapset tuoksuttelevat saamiaan saippuoita ihan onnessaan, ja kun jollain on sellainen kädesään tai taskussaan, siitä pidetään kiinni kuin aarteesta.

Arch 22

Pistäydymme myös Gambian kansallismuseossa, joka on varsin vaatimaton. Kansallismuseon pihassa seisova näyttävä punainen Coca Cola -koju vähän myös syö museon uskottavuutta.

Loppupäivästä löydämme hotellin mukavan ilmastoidun nettikuppilan. Sadalla dalasilla saa tunnin, 700 dalasilla koko viikon.

Illalla etsimme ravintolaa nimeltä The Toureg Albaba, mutta päädymme yhden avuliaan aatun opastamana ravintolaan nimeltä Barracuda. Hyvä ravintola, mutta ei kyllä ensinkään se, jota alun perin etsimme. Syömme pilahinnalla herkullisen illallisen. Viini on valkoista, mutta edukasta ja hyvää. Tarjoilu on vähän hakusessa, mutta illallisesta selvitään kunnialla. Syömme alkupalaksi katkarapuja, patonkia ja vihreän salaatin, pääruuaksi mereneläväpastan ja bolognesen. Mereneläväpastan ruodot vähän häiritsevät, Mikon ruoka olisi saanut olla hieman märempää, eli kastiketta olisi voinut viljellä päälle runsaammin. Eli ei tämä ihan pärjää ensimmäiselle illalliselle hotellimme allasravintolassa.

Kotimatkalla käymme henkeviä poliittisia ja uskonnollisia keskusteluja erään toisen ravintolan mukavan tarjoilijan kanssa, joka on lyöttäytynyt mukaamme lähes koko illaksi. Mikolle tämä kaveri antaa hyttysrasvan. Vaikuttaa monin tavoin bumsterilta, mutta onko, jää arvoitukseksi. Muutenkin, bumstereiksi eli rantapojiksi määritteleminen ei ole ihan yksikertaista, kun kaikki ovat ylitsepursuavan auttavaisia pientä korvausta vastaan, ja puheliaita sekä hurjan kiinnostuneita matkalaisista.

Gambia on lämpöä ja avuliaita aatuja, jopa liiankin avuliaita ja innokkaita

Lappeenranta -> Helsinki -> Las Palmas (tekninen välilasku) -> Banjul -> Kotu

Kotu Beach

Saavumme Gambiaan iltapäivällä. Lämpötila on +31 astetta ja neulepaidassa on melko kuuma, ihanan kuuma. Maahantulotarkastuksessa kysytään kahta asiaa ”Oletko ekaa kertaa Gambiassa?” ja ”Onko sinulla poikakaveria?”. Mikolta ei tiedustella siviilisäätyyn liittyviä asioita.

Meillä on matkajokeri ja saamme lentokentällä lapun, jossa kerrotaan, että meidän majoituksemme on Bungalow Beach -hotellissa. Saavumme hotellille, joka vaikuttaa siistiltä ja viihtyisältä, jollaiseksi se osoittautuukin.

Ensimmäisestä illasta lähtien tosin ihmetyttää hotellihenkilökunnan, miessiivoojien (kaikki siivoojat ovat miehiä) ja huoltomiesten yllättävät käynnit huoneistossamme aina koputtamatta. Monta kertaa vähäpukeisena saan juosta vessaan karkuun henkilökunnan vierailuja. Jostain syystä suunnilleen kerran päivässä siivooja pistäytyy. Siis varsinaisen siivouksen lisäksi.

Ensimmäisenä päivänä tekee mieli tutustua lähiympäristöön. Kuljeskelemme pitkällä ja upealla hiekkarannalla auringonlaskun aikoihin. Voi kuulostaa romanttiselta, mutta tunnelmaan vaikuttavat huomattavasti kymmenet rantapojat, turistioppaat, hedelmänmyyjät, korunmyyjät, myyjät, myyjät, myyjät, joista ei tahdo päästä eroon, ei oikein millään. Aina jostain joku pölähtää paikalle ja on varma, että meidän on syytä kuulla, mitä juuri hänellä on meille tarjottavana. Kaikki ovat kiinnostuneita länsituristeista, joilla on rahaa – vaikka ei aina halua – ostaa heidän palvelujaan ja tavaroitaan. Kaikki ovat kuitenkin myös hyvin ystävällisiä ja jättävät meidät jossain vaiheessa aina vähäksi aikaa rauhaankin. Hetkellisesti saimme hämmennettyä porukkaa sillä, että keksimme olevamme muka venäläisiä, joita paikalliset eivät juuri ole kohdanneet, joten suomalaisjutut ja -tervehdykset yms. sai osaltamme unohtaa ja myyntipuheet menivät sekaisin.

Olemme lopulta melko väsyneitä matkasta ja tietenkin intensiivisistä rantakokemuksistamme gambialaisten joukossa, joten päädymme syömään hotellin ravintolaan. Ruoka onkin varsin hyvää ja mukavan erilaista, uusia makuja, jeeeeee! Huomaamme heti, että hinnat eivät päätä huimaa Gambiassa, edes hotellien rafloissa, ja kuten myöhemmin tuli todistettua, eivät varsinkaan hotellien ulkopuolella.

Iltaa istumme hetken aikaa, mutta pian siirrymme yöpuulle. Ja kuten aamulla sitten selviää, samalla myös moskiittojen herkkumurkinaksi.

Beef Afra