Kuuban 8. matkapäivä: Rantalomailua

12.1.2008 lauantai
Varadero
Polskimista altaassa ja meressä
Krääsätorilla
El Criollo -ravintolassa ”mustapapukeittoa”

Aamupalalta lähdimme suoraan pankkiin vaihtamaan viimeiset euromme pesoiksi ja nostamaan automaatista Mamalle rahaa. Menimme kävellen, vaikka rakkula hieman vaivasi jalassani. Automaatti osoittautui hieman haasteelliseksi, kun näytti hämäävästi pesojen lisäksi centimotkin, mutta siitä selvittiin. Itse ”yritin” paikalliseen tapaan hieman kusettaa rahatoimituksessa. Kassatäti laski miun rahat ja ilmoitti, että 220 euroa. Sii sii, nyökyttelin. Kun virkailija sitten sai kuitin tulostettua, väitinkin pokerina, että annoin 240 euroa, ja kuitissa lukee vain 220. Virkailija ei uskonut, vaan perusteli: ”Neljä 50 euron seteliä ja kaksi 10 euron seteliä.”. Auts, niinpä olikin. Pyörittelin ja koputtelin päätäni kuubalaiseen tapaan ja totesin, että siellä taisi error tapahtua. Kyllä sillä naurut heltisivät molemmilta.

Takaisin kävelimme osittain rantaa pitkin, koska etsimme simpukoita toveri Antiippinille. Rannalla suorassa auringonpaisteessa vaan oli niin kuuma, että lopulta oli pakko palata takaisin tielle. Kävimme vilvoittelemassa juomalla vettä ja kokista (paikallinen Tukola, jota ei saa kevytversiona) kälyisessä kuppilassa nimeltä Cubanita.

Kuumuuden helpottamiseksi kipaisimme kaupungilta tultuamme suoraan altaalle. Pulikoin hetken ja päätimme sitten siirtyä rannalle. Rannalle päästyämme oli taas niin kuuma, että uimaanhan sitä oli mentävä. Mama kävi ensin, sitten Mikon kanssa vetäisimme puolen tunnin uimasessiot. Merestä noustessamme rupesi satamaan. Keräsimme kamppeet ja menimme lounaalle läheiseen vaatimattoman näköiseen rantakuppilaan. Aika herkullista hampurilaista siellä olikin ja hyvin edulliseen hintaan. Drinkkiinkin tuli oikeaa ananasta, nams, vaikka muovikupista se tarjoiltiin. Lounaan syötyämme sadekin oli jo lakannut. Lähdimme hotellia kohti.

Pienen siestan jälkeen kävimme läheisellä krääsätorilla ostoksilla. Tai no, en mie edes ostanut mitään, vaikka tosi paljon hienoja koruja oli tarjolla. Ajattelin, että annan mahdollisten koruostosten muhia yön yli ja käyn ne aamulla ostamassa, jos siinä vaiheessa vielä siltä tuntuu. Mikko osti toveri Antiippinille tuliaiseksi jo tavaksi tulleen avaimenperään balsamoidun ötökän. Mama osti värikkäitä magneettikoruja, joista yksi meni kummitytölle, yksi oli hänelle itselleen ja vaaleanpunaisen sain mie. Hiano on.

Illalla menimme syömään läheiseen El Criollo -ravintolaan, josta olimme lukeneet ihan hyviä arvosteluja. Päädyimme lähellä hotellia olevaan ravintolaan, koska Mikko oli kovassa flunssassa eikä siksi viitsitty lähteä kauemmaksi.

Ruoka oli perinteistä kuubalaista kreoliruokaa, kuten jo ravintolan nimestä voi päätellä. Mustapapukastike riisille tarjoiltiin erikseen, eikä suoraan riisin päälle laitettuna kuten usein, ja ensin luulimmekin kastiketta keitoksi. Kulhokin täsmäsi keittolautaseen ja tarjoilulusikka oli ihan tavallinen ruokalusikka. Tarjoilijaa nauratti.

Maarut pullollaan sitten kävelimme hotellille ja painuimme pehkuihin.

Kuuban 5. matkapäivä: Kuva Varaderosta muodostuu

9.1.2008 keskiviikko, matkapäivä 5.
Varaderossa
Bussin katolla pitkin Varaderon niemeä
Tavaratalossa sikahinnat ja tyhjiä hyllymetrejä
Calle 62 bailaa Varaderon yössä

Heräsin jälleen viiden jälkeen ensimmäiseen kukon kiekaisuun. Nyt sai kiekuminen luvan riittää, päätimme vaihtaa huonetta, jos vain suinkin mahdollista. Laitoin korvatulpat ja sain nukuttua puoli yhdeksään. Puoli kymmeneltä menimme aamiaiselle.

Tippaaminen oli kannattanut, Mikko sai kokilta ihan kokonaisen tomaatin. Kumma kyllä, että vaikka niissä olosuhteissa luulisi kasvavan meheviä ja herkullisia tomaatteja, todellisuudessa ne olivat haaleita, mietoja ja kovia. Johtunee lapsen kengissä olevasta organisoimattomasta viljelystä. Havannan lähistöllä jopa on muutama tila, jolla kasvaa tomaattia, muuten pellot ovat lähinnä sokerijuurikasta, tupakkaa ja appelsiinia.

Aamiaisen jälkeen kävimme kysymässä huoneen vaihtoa hiljaisempaan. Saimme uuden huoneen muutamaa kerrosta ylempää hotellin toiselta puolelta. Molemmilla puolilla hotellia oli kyllä tie, mutta hotellin tällä meille uudella puolella, meren puolella, ei ollut siinä määrin paikallisasutusta ja pihoilla villinä riekkuvia kukkoja ja kanoja. Tiekin oli huomattavasti pienempi kuin toisella puolella. Eli toivoa oli, että nukkuminen vihdoin onnistuisi. Tosin ensimmäisinä öinä aikaerollakin oli toki vaikutusta heikkoon nukutukseen. Laskimme, että tuo siirtymä tekee noin 2,5 vuorokautta jetlagia. Onhan se toki henkilökohtaista, meillä Mama kärsi selvästi eniten siirtymästä.

Mentiin aamupäivällä vielä hetkeksi istumaan allasbaariin ilmaisten pitsojen ja drinkkien äärelle. ”Luksusrannekkeet” piti luovuttaa klo 12, jos ei halunnut maksaa seuraavaa vuorokautta – ja ei kyllä houkuttanut. Altaalla istuessa varattiin retki merelle seuraavaksi päiväksi.

Iltapäivällä lähdimme bussilla katselemaan kaupunkia. Bussipysäkki löytyi varsin läheltä hotellia. Menomatkalla saimme valitettavasti tavallisen umpibussin, mutta takaisin tullessa pääsimme Lontoon tyyliin näköalabussiin, jossa pystyi istumaan katottomassa kakkoskerroksessa. Ylipitkät puiden oksat loivat pientä jännitystä näköalabussin yläkertaan aina välillä. Mikon otsa otti osumaa, mutta ei onneksi sen vakavammin seurauksin.

Ajelimme bussilla läpi Varaderon keskustan niemennokkaa kohti. Varaderon niemi on 25 kilometriä pitkä. Aluksi oli kaupunkia, jossa näkyi paikallisasutusta ja muutama ikiaikainen hotelli, sitten maisema muuttuu keinotekoiseksi turistiparatiisiksi.

Jäimme bussin kyydistä Las Americas -ostoskeskuksen luona ja kävimme katsomassa, miltä näyttää sosialistimaan kauppakeskus. Noh, ruokatarvikekaupassa oli jotain ruokaa ja tarvikkeita (turistipesoilla toki vain), mutta paljon hyllyjä oli tyhjänäkin. Tuoreruokahyllyt loistivat kaikki tyhjyyttään.
Ruokatarvikkeet ja muutkin tavarat maksoivat maltaita suomalaiseenkin hintatasoon verrattuna. Muun muassa suihkusaippuaa tuskin olisi niillä hinnoilla tullut ostettua: viisi euroa tavan pieni purkki. Ainostaan paikallinen viini näytti olevan edullista, tuontiviinitkin olivat vähintään Suomen hinnoissa. Ja entä sitten viinipullon avaaja?! Kun kysyimme, se maksoi 8,5 pesoa, ja kun pääsimme kassalle, hinta olikin jo 9,5 pesoa. laitteen aadun näki jo olkapäälläkin; ei muovisella avaajalla pitkälle pötki. Mutta kun todella halusimme pullomme auki, päätimme hankkia kyseisen laitteen.

Kiertelimme hieman, kävimme musiikkikaupassa ja Mikolle löytyi hieno El Comandante –lippis. Otimme myös pientä välipalaa ostoskeskuksen ravintolassa. Tai no, olisihan niitä ravintoloita ollut parikin. Toinen oli pitsapaikka, toinen paikallinen. Paikallinen ihan jees meille. Aton- ja pollo-salaatit 3,5pesoa/laaki ja ruokajuomaksi tietenkin Habana Special 3pesoa/laaki. Cristal öly oli 2pesoa. Ja tarjoilija ei edes yrittänyt kusettaa.

Ajelimme bussin katolla niemen vielä päästä päähän, kuvasimme ja videoimme maisemia. Ihan kiva tapa tutustua Varaderoon. Siitähän tulee kohtuullisen edullinen retki vieläpä: bussilippu päiväksi 5 pesoa, ruuat ja juomat eivät tosin sisälly hintaan – mutta ei myöskään ärsyttävä opas.

Otimme pienen siestan bussiajelun päätteeksi. Illalliselle ajattelimme mennä myös bussilla, kun lippu oli voimassa koko päivän, klo 9-21. Menimme pysäkille kahdeksan maissa. Aikataulun mukaan bussi olisi kohdalla klo 20.12. Pysäkillä oli myös paikallisia, jotka jututtivat meitä odotellessamme. Yksi pysäkillä istujista osoittautui hotellimme portsariksi. Kello viiletti jo yli puolen ysin. Ajattelimme, että ehkäpä odottelemme sitten seuraavan bussin, sen pitäisi olla paikalla alle vartissa. Lopulta tuli kuitenkin puheeksi, että emme henganneetkaan pysäkillä ihan huviksemme, vaan odotimme kuin odotimmekin bussia. No, eihän sitä enää tänään tulisi, lopettavat kuulemma ajamisen monesti jo kahdeksan korvilla, jos ei ole pysäkeillä ruuhkaa.

Otimme siis taksin ja kysyimme kuljettajalta, mitä ruokapaikkaa hän suosittelisi läheltä valitsemaamme illanviettopaikkaa, joka oli Calle 62. Kuljettaja vei meidät viehättävän näköisen ravintolan eteen, jonka nimi oli El Rancho. Paikka oli edellisessä korttelissa iltaravintolastamme.

Palvelu on viimeisen päälle, samoin ruoka. Parasta, mitä siihen mennessä oli saatu. Pihvit (Filet Mignon) olivat valtavat, juuri sopivaa raakuusastetta ja salaatissakaan ei ollut moitteen sijaa. Hintatasosta tosin huomasi, että paremmassa paikassa oltiin. Pihviannos maksoi 11 pesoa, viini muistaakseni 17 pesoa tai ainakin jotain sinnepäin.

Illallisen jälkeen siirryimme osoitteeseen Calle 62. Nimenomaan osoitteeseen, nimittäin kuten kyiselle paikalle yleistä, ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta ihmisillä on tapana hengailla kadulla, katsoa ohjelmaa, tanssia ja pitää hauskaa. Ravintola on täysin avomallinen, joten sillä ei sinänsä ole mitään väliä, mahtuuko ”sisään” vai ei. Ravintola on hyvin suosittu matkailijoiden ja paikallisten keskuudessa. Liityimme joukkoon iloiseen ja bailasimme aamutunneille.

Kuuban 3. matkapäivä: Totuttelua uusiin olosuhteisiin

7.1.2008 maanantai, matkapäivä 3.
Varaderossa
Kylällä tallailua
Sea cucumber (kuvassa)
Loman ensimmäinen Havana Special
Coral-ravintolassa mustapapuriisiä

Aamulla heräsimme kuudelta kukon tai siis lukemattomien kukkojen kiekumiseen, vilkkaaseen liikenteeseen lähitiellä ja poliisin liikennepilliin. Yöllä tosin olimme jo heränneet vahvaan savun hajuun, bileiden loppumiseen allasalueella, alakertalaisten kotiintuloon ja jatkoihin parvekkeemme alla sijaitsevalla patiolla. Eli hyvin tuli nukuttua eka yö. Toisaalta unen huonoon laatuun vaikutti varmasti myös aikaero, jota Suomen ja Kuuban välillä tähän aikaan vuodesta oli 7 tuntia.

Puuhailimme kaikenlaista ysiin asti, sitten menimme aamiaiselle. Odotukset eivät olleet korkealla kaiken lukemamme jälkeen, mutta uskalsimme kuitenkin varovasti toivoa edes kohtuullista aamiaista. Ja vähintään sitä se olikin. Leikkeleitä ja juustoa oli montaa sorttia, samoin jukurttia ja kaikenlaista lämmintä aamupalaa, kuten pekonia, munaa, munakokkelia, makaronia, lämmitettyjä vihanneksia (papuja, kukkakaalia yms.). Mehujakin oli useaa laatua, tosin melko makeita kaikki. Tuoreet vihannekset, kuten kurkku, tomaatti ja salaatti sen sijaan loistivat poissaolollaan, mutta tarjolla oli sentään monenlaisia trooppisia hedelmiä ja ylimakeita kaakkuja ja keksejä. Kahvi, tee ja kaakao kuuluivat myös aamiaispöytään. Kuubassa on vieläpä erittäin hyvää ja vahvaa kahvia, sanotaan. Itsehän en käytä. Levitettävä juusto oli hurjan hyvää ja leipä tuoretta, mutta kuitenkin vain sellaista vaaleaa höttöistä pullaa, joka ei loppujen lopuksi tietenkään pitänyt nälkää tumman leivän veroisesti.

Aamiaisen jälkeen lähdimme ”kaupungille” tallailemaan. Siis lähinnä saimme sellaisen käsityksen, että kyseessä olisi enemmän kylä kuin kaupunki, vaikkakin kaupunki Varadero virallisesti on. Kävimme lähikaupasta vettä ja limua mukaan kylille ja tulimme huijatuiksi. Kaikki hinnat eivät olleet näkyvissä, mutta loppuhinta ei kuulostanut pahalta, joten maksoimme mukisematta. Vasta myöhemmin todettuamme hinnat (käytyämme kaupassa uudelleen) laskimme, että olimme maksaneet reilun peson verran ”juomarahaa” myyjälle. Ei paljon sinänsä, mutta periaate on tässä tärkeämpi.

Talsimme rannalla jonkin matkaa. Melko kuuma oli noin äkkiseltään (+29 astetta), vielä kun aurinkokin paistoi pilvettömältä taivaalta. Ranta oli pitkä ja houkuttelevan näköinen valkoisine hienoine hiekkoineen. Ihanalta näytti myös turkoosin sininen meri. Rantaan oli edellisen yön kovan tuulen seurauksena ajautunut kuitenkin merikasvustoa ja jotain muutakin vähemmän ihanan näköistä. Rannalla rötkötti löysän banaanin näköinen vaalea pötkylä. Hetken katseltuamme huomasimme, että se liikkui hitusen. Lähemmässä tarkastelussa paljastui alkueläinmäinen suuaukko. Iiiikkkk! Paikallinen herrasmies kiljunnan pysäyttämänä esitteli otuksen merikurkuksi (sea cucumber, blogin kuvassa). Hän myös kertoi, ettei se ole vaarallinen, ja että rannalle ajautuneet merimakkarat (kuten olion nimesimme) on parasta heittää takaisin veteen, etteivät ne kuiva kuoliaaksi.

Kävimme kaupunkiin tutustuessamme muutamassa matkamuistopuodissa ja krääsätorilla. Tosi nättejä värikkäitä koruja oli myynnissä paljon, eivätkä hinnatkaan olleet pahat, ja niistä olisi vielä tarkoitus tinkiäkin. Neulottuja hartiahuiveja, pontsoja ja paitoja oli myös tarjolla kohtuulliseen hintaan.

Iltapäivällä oli tervetulotilaisuus hotellillamme. Tilaisuus oli aika mielenkiintoinen ohjelmaltaan. Opas vain vastaili meidän esittämiin kysymyksiin, hänellä ei ollut minkäänlaista valmisteltua esitystä Kuubasta tai Varaderosta. Kyselimme kyllä ahkerasti tunnin verran. Tilaisuus oli epätavallinen osanottajienkin suhteen. Meitä oli vain viisi, eli yksi pariskunta meidän retkueemme lisäksi. Enempää suomalaisia ei ollut koko hotellissa, joka ei sinänsä ollut huono asia. Tilaisuudessa tarjoiltiin herkulliset pitkät juomat, jotka myöhempien selvittelyjen jälkeen osoittautuivat drinkiksi nimeltä Havanna Special. Kyseessä oli oranssi juoma, jossa oli hotellimme reseptin mukaan ananasmehua, tuoretta ananasta, jäitä, hitunen vaaleaa rommia (Havana Club) ja tilkka erään paikallisen punaisen marjan uutetta, joka tekee juoman värin. Marjan nimen kysyin kerran ja annoin asian olla, kun ei jäänyt päähän.

Tervetulotilaisuuden jälkeen siirryimme altaalle nauttimaan iltapäiväauringosta. Pelasimme korttia ja kävin uimassakin. Melko varhain kuitenkin aurinko meni hotellin taakse ja altaalla alkoi olla hieman jopa viileää johtuen märistä uikkareista. Olisiko ollut puoli viisi, kun emme enää jaksaneet istua altaalla, vaan lähdimme lähikauppaan - siihen samaiseen huijauslafkaan, mutta kun muutakaan kauppaa ei ollut kilometrien säteellä. Ja kaipasimme jo kipeästi hieman välipalaa, kun altaan snack-baari palveli vain sinisen rannekkeen omistajia. Sieltä ei tosiaan saanut rahalla mitään.

Putiikista ostimme lampaanlihaa purkissa (kuten nötköttiä, yf) ja oliiveja. Oikeastaan juuri muuta kuin sipsejä ja keksejä ei ollut tarjolla. Tonnikalaa olisin halunnut ostaa – sitä olisi jopa ollut - mutta kaupassa ei ollut purkinavaajia, joten jäi ostamatta. Tässä minisupermercadossa ei ollut myöskään viinipullonavaajia.

Kaupasta tultuamme maistoin pari palaa purkkilihaa, joka maistui kummallisesti vähän kalalle - ei tosin Mikon mielestä. Pahaa se mielestäni joka tapauksessa oli. Ei enää välipalaa tuosta kaupasta! Meillä olisi kyllä ollut hapankorppuja, jos jostain vain olisimme saaneet ostettua esimerkiksi juustoa päälle. Toisaalta meillä ei ollut jääkaappia huoneessa, joten juuston olisi pitänyt olla yksittäispakattua. Telkku huoneessa oli, olisin kyllä voinut vaihtaa sen jääkaappiin.

Sitten kävimme jo siestalle. Sen verran väsyneitä olimme, että emme meinanneet jaksaa nousta kahdeksan maissa, kun kello herätti. Mamakaan ei meinannut herätä, kun koputtelimme oveen, piti laittaa tekstari. Pääsimme illalliselle lopulta ysin maissa.

Menimme oppaan suosittelemaan perinteiseen kuubalaiseen ravintolaan nimeltä Coral, joka oli tosi lähellä hotellia. Valitsimme paikat pihalta, ihan meren rannalta. Ruokalista oli espanjaksi, mutta pärjäsimme varsin hyvin sen kanssa, kun tarkastimme pari sanaa mukanani kantamasta taskusanakirjasta. Listalta löytyi minulle sopivat tonnikalasalaatti ja mustekalarenkaat. Salaattia ei kuitenkaan ollut, joten jouduin valitsemaan valmiin menun. Otin sitten kanaa. Menuunkin piti kuulua alkusalaatti. Ja kuuluihan se: saimme pienen lautasellisen puolillaan vihreää paprikaa ja viisi ohutta kurkkusiivua. No, parempi salaatti kuin eilen, neljä kurkkusiivua enemmän. Paprikat söi Mikko.

Salaatin syöjän paikka Kuuba ei selvästikään ole, ei oikein kasvissyöjänkään, nimittäin ns. kasvisannoksetkin, jos sellaisen sattuu saamaan neuvoteltua (listalla niitä ei ole) saatetaan paistaa sian rasvassa. Maassa, jossa on pulaa lihasta, ei oikein tahdota ymmärtää, jos joku haluaa olla vapaehtoisesti syömättä sitä.

Minun annokseni koostui kahdesta kanankoivesta ja paikallisesta perinneruuasta, mustapapuriisistä. Kana oli ihan ok, riisipapusekoitus ei oikein, siinä oli joku kumma sivumaku. Mama sen sijaan tykkäsi riisimustapapusekoituksestakin. Mikolla ja Mamalla oli kananrintaa, josta he molemmat pitivät. Lisäksi pöytään kannettiin iso annos ”ranskalaisia”. Luultavasti ne olivat rasvassa rapeaksi paistettua perunaa, mutta muoto ja maku hämäsivät, ja hieman epäilen meidän syöneen kuitenkin paistettua ruokabanaania, joka on hyvin yleinen lisuke Kuubassa. Edellisenä iltana meillä oli myös paistettua banaania annoksessamme, mutta se oli selkeämmin banaanin näköistä, joskin Mama epäili sitäkin ensin perunaksi.

Juomaksi tilasimme punaviiniä. Paikallista punaviiniä ei ollut tarjolla, joten otimme espanjalaista. Myös chileläistä olisi ollut. Valinnanvaraa sentään oli, kun taas edellisen illan paikassa listalla seisoi vain yksi espanjalainen kehnohko punaviini. Pullon hinta oli kahdeksan pesoa, kuten edellisenäkin iltana.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun meitä ei yritetty huijata tai huijattu, kun teimme ostoksia ja asioimme hotellin ulkopuolella. Tai ei sitä ainakaan huomattu. Laskussa hinnat olivat samat kuin ruokalistassa ja jopa laskettu oikein yhteen. Opas mainitsikin, että tämä paikka on raha-asioissa vähän useaa muuta luotettavampi. Olimme niin iloisia hyvästä palvelusta, kohtuullisesta ruuasta ja rehellisestä kohtelusta, että annoimme mukavat juomarahat tarjoilijallemme. Annoimme hieman yli kymmenen prosenttia eli neljä turistipesoa, joka on paikalliseen hintatasoon ja tapaan nähden jo paljon.

Iltaa istuttiin hetken aikaa vielä altaalla kuubalaisia rytmejä kuunnellen.

Kuuban 2. matkapäivä: Kilometrien korkeudessa

6.1.2008 sunnuntai, matkapäivä 2.
Vantaalta Amsterdamin ja Havannan kautta Varaderoon
Lentokoneessa tappamassa aikaa
Vauhdikas bussimatka Havannasta Varaderoon
Ensimmäinen kosketus Kuubaan

Heräsimme klo 3.40 ja pakkasimme laukut. Menimme varhaisaamiaiselle klo 4.00, ja lentokenttäbussi lähti klo 4.20. Varhaisaamiainen oli mainettaan parempi, tarjolla oli melkein kaikkea sitä, mitä tavallisella hotelliaamiaisella. Lähinnä nakkipalat ja muut lämpimät - muutenkin mielestäni aamupalalle kehnosti sopivat ruokalajikkeet - puuttuivat. Syömistä oli sen verran montaa sorttia, ettei vartissa selviydytty, joten taskut täynnä suklaamuffinsseja hyppäsimme lentokenttäbussiin.

Kentällä pääsimme suoraan turvatarkastukseen. Aika ylimalkaisesti virkailijat sen suorittivat, joskin Mikolta takavarikoitiin matkaeväshernekeitto. Hei, keitto you know, se katsotaan nesteeksi, vaikka hernariin kyllä lisätään neste vasta keittovaiheessa…

Lento Amsterdamiin lähti ajallaan, klo 6.15. Lentoyhtiö oli KLM ja kone Boeing 737. Matka kesti alle kolme tuntia ja tarjoilu oli ajankohtaan sopiva: saimme aamiaista. Hienoa mielestäni oli se, että aamiaisessa kaikki oli luomua.

Amsterdamissa oli sitten pari tuntia hengailuaikaa ennen jatkolentoa Havannaan. Harrastimme shoppailua ja kahvilassa istuskelua. Lähetimme hieman huumorimielessä jo matkan ensimmäisen postikortinkin. Kortti meni mummolle, joka kerää postikorttikokoelmaa eteisensä seinälle. Kokoelma karttui nyt Amsterdamin lentokenttää esittävällä kortilla.

Turvatarkastuksessa matkustavaisilta lähtivät vesipullot, ja tarkastuksen jälkeisessä aulatilassa eivät juoma-automaatit toimineet. Koneen henkilökunta oli kuitenkin ystävällistä ja toi pyynnöstä vesipulloja heti koneeseen päästyämme.

Kone oli Martinairin Boeing 767, joka on tuttu konetyyppi muun muassa syyskuun 11. päivän tapahtumista. Tällä lennolla ei tosin juuri terroristeja näkynyt, lukuun ottamatta yhtä salatupakoijaa, joka toi jännitystä pitkälle lennolle. Muutaman tunnin välein tämä kriminaali kävi sauhuttelemassa koneen vessassa jatkuvista kieltokuulutuksista huolimatta. Vastuuseen häntä ei teoistaan ymmärtääkseni saatu, vaikka tupakansavu leijaili vessasta todella vahvana aina juuri tietyn miesmatkailijan perässä.

Vaikka olimme tehneet lähtöselvityksen jo edellisenä iltana, saimme koneesta silti yhdet huonoimmista mahdollisista paikoista. Olimme juuri siiven kohdalla, joka tarkoitti, ettei ikkunasta nähnyt mitään. Sijaintimme myös lentokoneen kattomonitoreihin nähden oli huono. Lähimpänä oleva monitori oli suoraan pään yläpuolella, kauempana olevaa ei enää kunnolla nähnyt.

Lento kesti noin yksitoista tuntia. Ensin saimme lämpimän aterian, joka oli pastaa paprikalla tai kanaa paprikalla. Pyysin lopulta lasten annoksen, koska se oli ainoa, jossa ei paprikaa ollut. Tunnit kuluivat lukemalla, torkkumalla ja katsomalla leffoja sekä sarjoja henkilökohtaisesta viihdelaitteesta, jollaisia henkilökunta jakoi halukkaille 12 euron hintaan. Viihdelaitteessa oli valittavana kymmenkunta leffaa ja saman verran suosittujen tv-sarjojen jaksoja. Mikko katsoi parikin leffaa, mie vain yhden ja piirrettyjä. Mielenkiintoisen lisän leffan seuraamiseen toi flaaminkieliset tekstitykset.

Vihdoin illansuussa saavuimme Havannaan. Ilma oli kostea ja lämmin. Erikoista tulotarkastuksessa oli matkailijoiden kuvaaminen. Haluaako Castro todellakin valokuvan jokaisesta Kuubaan saapuvasta?

Eksyimme ensin väärään aulaan odottelmaan laukkuja. Meidän lisäksemme siinä aulassa näytti olevan vain yksi muu länsimaalainen, sekin meidän koneestamme. Laukkuhihnalla matkusti kokoon teipattuja laatikoita ja kaikenlaista muuta matkalaukkua muistuttamatonta tavaraa. Muutamassa minuutissa tajusimme olevamme väärässä paikassa. Lopulta löysimme oikean aulan ja matkatavarahihnalta rupesi tulemaan tutunnäköistä kamaa.

Päätimme oppaan ohjeen mukaan vaihtaa hieman paikallista valuuttaa jo lentokentällä. Jonotus rahanvaihtotiskille kesti puolisen tuntia, ja olisi kestänyt kauemminkin, jollen olisi turvautunut paikallisten tapaan jouduttaa hieman omaa vuoroani jonoa vahtivaa virkamiestä hännystelemällä.

Eurolla sai reilut 1,3 vaihdettavaa pesoa (CUC, pesos convertibles) , toiselta suomenkieliseltä nimeltään turistipesoa. Turistipeso on raha, jolla saa Kuubassa tavaraa ja palvelua. Paikalliset käyttävät yleisesti huomattavasti heikompaa valuuttaa, kuubalaista pesoa (CUP, pesos cubanas), jonka suhde euroon on noin 1:24. Ulkomaalainenkin voi vaihtaa itselleen paikallisia pesoja, mutta ne käyvät vain lähinnä vihannestoreille ja katukioskien tarjoamiin kekseihin ja pitsaa muistuttaviin lätysköihin. Matkamuistoiksi ne on ihan kivoja. Paikallisetkin saavat ostaa ylellisempiä tuotteita turistipesolla, joka tosin kuubalaiseen palkkatasoon on kallista.

Bussimatka Havannasta Varaderoon alkoi auringon laskiessa. Tiet olivat aivan kauhessa kunnossa. Kuljettaja tuntui kuitenkin ajavan hillitöntä vauhtia. Turvavyötä kannatti käyttää penkillä pysymisen varmistamiseksi. Bussin telkusta tuli musavideoina parin vuoden takaista hittimusaa, kuten Crazy Frogia.

Matkan aikana pysähdyimme kerran. Paikan nimeä en painanut mieleen. Meille suositeltiin juomaksi Piña Coladaa con ron. Juomaan tuli siis hivaus rommia, mutta rommipullo jäi tiskille tarjolle, josko jonkun juoma jäi liian laimeaksi. Tämä on suht yleinen kuubalainen tapa. Juoman hinta oli käsittääksemme 3 pesoa, mutta 3,5 siitä kyllä huomasimme maksaneemme.

Matka kohti Varaderoa eteni niin vauhdikkaasti, että Jose sai lapun poliisipatrullalta. Tutkaahan ei paikallisilla poliiseilla ole käytössään, joten nopeus arvioidaan. Huitominen oli melkoinen, kun nopeudesta neuvoteltiin, mutta kyllä sakko tuli. Siihen meni kuljettajan tippirahat siltä ajolta.

Hotellille (Acuazul) saavuimme hieman ennen yhdeksää. Vastaanotossa meille pistettiin käteen sellaiset kummalliset festarirannekkeet. Myöhemmin selvisi, että valkoisilla rannekkeillamme olimme oikeutettuja aamiaiseen, sinisellä rannekkeella varustetut olivat all inclusive -asiakkaita, eli kaikki juomat ja ruuat hotellilta sai maksutta. Emme olleet varanneet kyseistä palvelua, koska halusimme vaihtelua ruokailuun ja juomailuun.

Huoneet saimme toisesta kerroksesta. Ne olivat tilavat ja ihan siistit. Ovien lukot ja tuuletusikkunat olivat aluksi hieman haasteellisia, mutta lähemmällä tutustumisella mekanismit selvisivät.

Illallisen saamiseksi ei ollut paljon valinnanvaraa huomioiden kellonajan, nälkä- ja väsymystilan. Menimme hotellia lähimpänä sijaitsevaan 24h-kuppilaan (Avenida 1, Calle 12 ja Calle 13 välissä), jota en suuremmin suosittele. Istuimme iät ja ajat katsoen nälissämme kokin grillailuja. Haimme itse jo ruokalistatkin, että homma etenisi sitten joutuisasti, kun tarjoilija viimein tulisi pöytäämme.

Siihen mennessä kun saimme tarjoilijan, oli kokki jo sulkenut grillinsä ja ruokalistan annoksista ei ollut enää montaa saatavilla. Tarjoilija ei kaiken lisäksi puhunut lähes ollenkaan englantia, joten pääsimme kylmiltään tositoimiin espanjan taitoinemme.

Saimme kuitenkin tilattua. Paikan ruoka antoi jo esimakua Kuuban ruokakulttuurista, mutta nälkäisinä vaatimatonkin ruoka kelpasi yllättävän hyvin. Annos oli pala rasvaista maustamatonta lihaa, kasa riisiä ja ”salaatti”. Tai ruokalista väitti annoksen sisältävän salaatin. Lautasillamme salaattiin viittaavia artikkeleita olivat kaksi pientä ja ohutta siivua kurkkua ja yksi samanlainen siivu porkkanaa.

Ruuat eivät listan mukaan olleet kovin kalliita, olisiko ollut 4 pesoa per annos. Punaviinipullo maksoi 8 pesoa. Viini maistui hieman happamalle mehulle. Laskussa kuitenkin oli yllättäen useampi peso liikaa listan hintoihin verrattuna - siis vielä sen 10 prosentin palvelumaksun lisäksi, joka listassa mainittiin. Laskun summaa kun kyselimme, tarjoilija koputteli päätään ja pohdiskeli ääneen, mitä tilauksessa sitten olikaan tai oli olematta. Niin, kolme samanlaista annosta ruokaa ja yksi pullo viiniä, ei tunnu mielestäni vaikealta. Lasku sitten korjattiin ja ”vahinko” painettiin villaisella.

Opas oli osannutkin varoittaa tästä erityisesti varaderolaisille ominaisesta matemaattisten taitojen hetkellisestä puutteesta, ja sen takia olimme erityisen tarkkoina. Kyllähän huijausyrityksestä vähän paha mieli tuli, mutta päätimme ottaa nämä sattumukset huumorilla, joskin muistaen joka kerran kuitenkin pyytää korjausta hintaan.

Illallisen jälkeen raahauduimme väsyneinä hotellille ja nukahdimme saman tien.