Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamiainen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. joulukuuta 2015

Aamiaisajatuksia @ Piter


Saavuttuani eilen viimeisellä junalla Pietariin valmiiksi jo nälkäisenä, olin aamulla niin nälkäinen, että päätin käydä ihan aamiaisella.

Olin pariin otteeseen kiinnittänyt huomiota Nevski Grand -hotellin edessä olevaan kylttiin, jossa aamiainen luvataan 300 ruplalla. Kohtuullisen edulliseltahan tuo tuntuu, mutta kyltin mukaan heidän bisnelounaansa olisi jopa edullisempi, 270 ruplaa.

Saapuessani aamiaiselle minulta kysyttiin huoneen numeroa. Vastasin, etten majoitu hotellissa. Aamiaislistaan kirjattiin, että olen kadulta ;)

Aamiainen oli melko perinteinen, runsas hotelliaamiainen seisovasta pöydästä. Oli munakasta ja keitettyä munaa, makkaraa ja nakkia, perunaa, leikkeleitä ja juustoa, marinoitua salaattia, silliä, puuroa, muroja, leipää, makeita leivonnaisia, hedelmiä, jukurttia, mehuja, teetä...

Minua miellytti hedelmien paljous, mutta harmitti tuoreiden kasvisten ja vihannesten puuttuminen. Olisin kaivannut leivälleni kurkkua, tomaattia tai tuoretta salaattia - tai sitten edes suolakurkkua. Nyt oli tyytyminen päärynäviipaleisiin. Ihan hyvää kyllä niinkin :)


Rahkatäytteiset blinit olivat todella herkullisia ja uuniomena kiva erikoisuus. Maha tuli täyteen, vähän liiankin. Eipä tarvinnut lounaalla käydä runsaan, myöhäisen aamiaisen ansiosta.

Aamiaishuoneessa toimii wi-fi. Kysyin salasanaa parilta tarjoilijalta, jotka seisoskelivat aamiaishuoneessa. Tarjoilijat ohjasivat minut huoneen ovella aamiaisvieraita vastaanottamassa olevan työntekijän pakeille kysymyksineni. Tämä henkilö vei minut näiden tarjoilijoiden vieressä olevan hyllyn luo ja ojensi minulla seinällä olevan kyltin, jossa oli salasana. :D

Niin siis, eivätkö nämä tarjoilijat olisi voineet tätä tehdä? Vai eikö heille ollut kerrottu, että salasana löytyy heidän selkänsä takaa? Sillä on valta, jolla on tieto...Vai eikö se kuulunut heidän tehtäviinsä, saako salasanan ojentaa vain tämä kyseinen henkilö? Tällainen hierarkia vähän hymyilyttää ;) No, työllistävä vaikutus; tarvittiin kolmen henkilön työpanos salasanan antamiseen.

tiistai 10. marraskuuta 2015

A Boutique Hotel Pietarissa

Kun taas on tullut syystä jos toisesta yövyttyä Pietarissa myös hotelleissa, esittelen nyt tässä jälleen yhden:

A Boutique Hotel http://www.ahotelspb.ru/main/

Tarvitsin majoituksen yhdeksi yöksi, ja syyni valita juuri tämä hotelli oli se, että Lappeenrannasta Pietariin ajava Sovavto pysähtyy aivan kulman taakse Italjanskaja-kadulle, joten kävelymatka on aivan minimaalinen.

Ja toki syynä oli myös se, että hinta oli varsin edullinen, hotels.com antoi yön hinnaksi 50 euroa. Tällä kertaa hotellin oma hinta heidän nettisivuillaan oli lähes sama. Usein näin ei kuitenkaan ole, vaan hotellivarausjärjestelmät pystyvät antamaan selvästi edullisemman hinnan.



Hotelli sijaitsee aivan Nevskin tuntumassa, vilkasliikenteisen Sadovaja-kadun varressa. Sijanti on siis todella keskeinen.


Hotellihuoneet ovat rakennuksen neljännessä ja viidennessä kerroksessa. Portaita on paljon, hissiä ei ole.


Huoneeni oli Sadovaja-kadulle päin, joka tarkoitti, että liikenteen melu kantautui huoneeseen valitettavasti yötä päivää. Etenkin yöllä heräsin siihen, kun jatkuvasti joku kaahasi kadulla tuhatta ja sataa. Sitten kaivoin korvatulpat ja nukuin loppuyön muuten kohtuullisesti, mitä nyt kokolattiamatto vähän yskitti ja itikat kuppasivat peiton ulkopuolelle jääneen käden kutiavaksi.


Aamupala sisältyi huoneen hintaan. Ihan kohtuullisen hyväksi aamupala osoittautukin vastoin odotuksiani; kaikkea muuta oikeastaan oli, hedelmiä jäin kaipaamaan. Aamupala tarjottiin seisovasta pöydästä. Tarjolla oli jukurttia, paahtoleipää, leikkeleitä, juustoa, vihanneksia, puuroa, muroja, kananmunaa, nakkeja, munakasta, teetä, mehua, makeita leipomuksia. 

Suosittelisinko hotellia? No, hinta-laatu lienee melko kohdillaan, minulle kyllä kelpasi yhdeksi yöksi - itikat olisivat saaneet kyllä pysyä ulkona. Ja kaikissa huoneissa ei edes ole kokolattiamattoa, sattui vain huono tuuri sen suhteen. Herkkäuniselle tai liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi.

P.S. Kuva on myllätystä huoneesta, ja hieman sutta ja sekundaa muutenkin, pahoittelen. Otin kuvat vasta aamukiireessä, koska illalla oli jo myöhä, kun saavuin.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Goose Goosen aamiainen



Briossi paahtopaistilla edessä, takana munakas

Harvemmin tulee käytyä Pietarissa aamiaisella ns. ulkoruokinnassa, kun yleensä kämpillä on aamiaistarvikkeita ja hotelleissakin on usein ainakin jonkinlainen aamiainen tarjolla.

Tänään oli jääkaappi tyhjä, joten menimme aamiaiselle lähimpään kuppilaan, joka aamiaista mainosti. Paikaksi osui Goose Goose, jossa olen aikaisemmin käynyt lounaalla (linkki). 

Lounas ja illallinen on tarjolla yläkerrassa ravintolan puolella (Goose Goose Ristorante), aamiainen nautitaan bistrossa alakerrassa. Bistrossa saa myös pitsoja yms. aamiaisen jälkeen.

Aamiainen Goose Goosessa oli hyvä, mutta hieman arvokas aamiaiseksi. Meidän kahden aamiaisetti maksoi 1300 ruplaa ja rapiat (noin 18 euroa). Mutta jos sillä oli hintaa, niin oli se myös laadukas. 

Goose Goosen aamiaislista

Otimme tuorepuristetun appelsiinimehun, cappuccinon kanelilla, teen, briossin paahtopaistilla, munakkaan ja köyhät ritarit.

Appelsiinimehu, cappuccino kanelilla, tee sitruunalla
Munakas kinkulla

Ja opimmepa samalla jotain uuttakin: Kun tilasimme French toast (французские тосты), emme tienneet saavamme köyhiä ritareita. Annos oli ihana!


Köyhät ritarit

Goosen aamiaislista on voimassa arkena klo 12 asti, viikonloppuna jopa klo 14 asti. Suosittelen!