sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Dubai, pysähdys matkallamme Hongkongiin

Pääkohteenamme Dubaissa oli maailman korkein rakennus, Burj Khalifa, korkeus 828 metriä. Olimme katsoneet, että hotelliltamme pääsee metrolla suoraan Burj Khalifan metroasemalle. Meidän lähin metroasemamme oli ihan vieressä, hyvin hiljainen, siisti asema, josta ostimme lippumme automaatista.

Emme kuitenkaan arvanneet, että saavuttuamme Burj Khalifan metroasemalle, laukkaamme ensin kilometrin tai kaksi erilaisia putkia pitkin metroasemalta ostoskeskukselle, jossa Khalifa sijaitsee - ja josta saa ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä - ja sitten vielä harhailemme ympäri valtavaa ostoskeskusta kilometritolkulla etsien paikkaa, josta hissit Burj Khalifan yläkerroksiin lähtevät.

Dubaissa välimatkat ovat todella pitkiä ns. uuden keskustan alueella. Ja niin, kaikki muukin on suurta; kadut, rakennukset, ostoskeskukset...

Näkymiä ostoskeskuksesta
Iso luistinrata ostoskeskuksessa

Ja isot olivat myös jonot Burj Khalifan huipulle. Olimme paikalla aamupäivästä, seuraavat vapaat ajat olisivat normaalihinnalla olleet yöllä - jolloin meidän piti olla jo matkalla Hongkongiin...

Onneksi huomasimme mahdollisuuden hankkia VIP-liput eli Fast Track Tickets, joilla pääsimme suoraan jonojen ohi huipulle.

Totta puhuttuna normaalilipuilla sisäänpääsyä olisi pitänyt joka tapauksessa jonottaa tolkuttomasti, vaikka lippuja olisi tarjolla ollutkin juuri sille kellonlyömälle. Jonoa ei ollut ainoastaan lipunmyyntiin ja lippujen saantiin, vaan jokaikisessä mutkassa sen jälkeen, aina hisseille asti sekä jopa poispäin tuoville hisseille. Kokonaisen päivän olisi tähän nähtävyyteen tavallisella lipulla saaneet jonotteluineen käyttää.


VIP-lippu taisi olla tuplahintainen tavalliseen verrattuna, eli ei siis mitään aivan älyttömiä summia kuitenkaan. Sanoisin, että kannatti kyllä, kun näimme maisemat!

 
Burj Khalifa ulkopuolelta
Kaupungillakin kaikki oli suurta:


Metrot olivat edullisia, siistejä, ilmastoituja:


Allasalueet hulppeita:


Paikalliset naiset olivat hunnutettuja jopa uidessaan:


Sitten olikin aika suunnistaa lentokentälle minibussillamme. Yölento Hongkongiin sujui mukavasti tilavassa, uudessa koneessa.


Hongkongin lentökentällä nautimme aamupalan, jonka jälkeen (metron jo kulkiessa) pääsimme helposti Hongkongin pääasemalle, josta meillä oli hotellikuljetus ensimmäisen yön majoitukseemme Mid-Levelille.

Hongkongin metro lentokentältä keskustaan
Ensimmäisen yön majoituksen olimme valinneet tarkoituksella niin, että se antaisi hyvän kuvan paikasta, emmekä erehtyneet. Hotellihuoneen makuuhuoneesta avautuivat aivan upeat näkymät Hongkongiin.

Ei kommentteja: