sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Saapuminen Akabaan ja ensivaikutelmia Jordaniasta

Reilun viikon kuluttua matkaamme Singaporeen ja Myanmariin. Vuosi sitten talvimatkamme suuntautui Jordaniaan ja Israeliin. Tänään Etelä-Saimaassa oli juttu Jordaniasta. Tajusin samalla, että kaikki tuo on tehty ja nähty, enimmäkseen myös kuvattu, mutta blogi on jäänyt näiden maiden osalta aivan paitsioon. Yritän nyt viikon aikana laittaa muutaman jutun ja kuvagallerian matkastamme, sitten annan Singaporen ja Myanmarin vallata ajatukseni ja blogini.

Eilat on todellakin kiven heiton päässä Akabasta, koneen laskeutuessa Akabaan vasemmalla näkyi Eilatin rannat.
Jordanian Akaba sijaitsee Punaisenmeren rannalla, Akabanlahdella.Taaempana näkyy yhäkin Eilat.
Jo koneen ikkunasta sai kuvaa siitä, minkälaiseen maahan oltiin saapumassa. Jordanian pita-alasta 80 prosenttia on aavikkoa
Welcome to Aqaba! Akaban seutu on ollut asuttuna jo kuusituhatta vuotta.
Paikallismaisemaa illan tullen
Jo ensimmäisenä iltana tulin ottaneeksi paikallisherkkua, kalaa riisipedin alla.
Venesatama
Vastarannalla häämöttää Israelin rantakohde, Eilat.
Shinklish salad, Lähi-idän herkkuja
Tahdon siun mereneläväruuan - ja jos mie en saa, saattavat kärpäset viedä sen, jos et ole nopea. Juurikin näin se meni.
Muotia oli, että jokainen palveluntarjoaja oli hankkinut suosituksia maanmiehiltä. Tässä sattui jopa olemaan suositukset kaupunginmiehiltä.
Kameli kaupunkikuvassa. Näitähän piisasi.
Saimme ensin huoneen, jossa oli erilliset sängyt -> edukas upgrade -> huoneisto, jossa parisänky
Toinen syy huoneen vaihtoon oli, että hotellissa ei ollut maksutonta wi-fiä, mutta vastapäisessä ravintolassa oli, ja se kantoi vain lähimpänä ravintolaa oleviin huoneisiin. Ikkunan ääressä, ikkuna auki, kone tavoitti singnaalin. :D
Lemonmint. Näyttää pinaattikeitolta, mutta maistuu sitruunalta ja mintulta. Paikallinen virvoitusjuoma.
Plussakortti toimii myös Jordaniassa.
Alkupalat. Heh, muutamaa sorttia. Ali Baban ravintola rulaa Akabassa.
Lähdettiin lunta pakoon. Noh, sitten sitä olikin tullut ihan kohtuullinen satsi Jordanian vuoristossa. Enemmän kuin 20 vuoteen. Päästiin todistamaan siis tämäkin matkalla Petraan.
Nähtiin pieni onnettomuuskin, kun oli tällainen lumikaaos kohdannut Wadi Musan kylän. Paikalliset arvuuttelivat, pitäisikö liukkaalle tielle laittaa suolaa vai pippuria.
On hanget korkeat nietokset, jotka kesäkumeille aiheuttavat problemokset... Matkalla Petraan.
Wadi Musa lähellä Petraa
Seuraavassa jutussa siirrymmekin sitten ihailemaan upeaa Petraa.

1 kommentti:

Anne kirjoitti...

Moikka!

Löysin blogisi kun googlettelin tietoa Kazakstanista. En vielä kerennyt hirveästi tutustumaan kyseistä maata koskeviin kirjoituksiisi, kun huomasin nämä Jordanian tekstit. Me oltiin myös juuri pari viikkoa sitten Aqabassa ja tykättiin.

Taidankin pistää blogisi korvan taakse ja palata myöhemmin vielä tutkimaan, mistä kaikesta olet kirjoittanut :) Vaikuttaa mielenkiintoiselta!