perjantai 22. helmikuuta 2013

Must Lammas on Tallinnan must!

http://www.mustlammas.ee
Poikkesimme keväisellä Viron reissullamme kotimatkalla Tallinnassa syömässä. Googlailemalla valikoitui ravintolaksi kaukaasialainen Must Lammas.

Ensin oli hankala löytää autolle parkki, sitten oli hankala löytää itse ravintola. Lopulta eräs taksikuski osasi neuvoa meidät perille. Vaiva kannatti, mahtirafla! Ei toki ihme, ettei vahingossa osuttu paikalle, sillä katu ravintolan edessä oli aivan totaaliremontissa, hyvä että ravintolaan pääsi. Tarjoilija kuitenkin kertoi, että kesäksi ovat luvanneet saada sen taas kuntoon. Tämä hyvä, sillä kuten jo hieman vihjaisin, ravintola osoittautui aivan mainioksi, ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille Tallinnassa matkaaville.

Lammassalaatti
Alkuun otimme valikoiman kaukaasialaisia alkupaloja ja lampaanlihasalaatin. Salaatti oli sellaista kokoluokkaa, että olisi helposti riittänyt pääruuaksi. Pakko oli jättää osa syömättä, kuten kävi myös pääruuan kanssa, vaikka kaikki oli aivan erinomaisen hyvää.

Kaukaasialaisia alkupaloja

Minulla oli pääruuaksi Tšahhohbili, kana Gruusian tapaan ja Mikolla oli saslikki porsaanlihasta.

Tšahhohbili
Porsaanlihasaslikki

Maut annoksissa olivat hyvät, erilaiset, yhteensopivat. Juuri sitä, mitä hyvältä ravintolalta sopii odottaa. Myös palvelu oli ystävällistä. Hinnat lähentelivät suomalaisen ravintolan hintoja, viinit olivat jopa aika kalliita; punaviinipullot olivat kolmenkymmenen euron luokkaa, edullisin niistä 19,90 euroa.

Kaiken kaikkiaan, mahtava makukokemus! Must Lammas on Tallinnan must!

Ja sitten yksi kuva kaupungilta, se ainoa, joka Tallinnassa otettiin tällä kertaa:

On siinä kissa päiväunipaikan löytänyt! :)
(kesä 2012)

2 kommenttia:

Risto kirjoitti...

Aivan loistava ravintola, ruokana juurikin tuo samainen saslikki kuin Mikolla, muista ruoista ei sitten kirjotetakkaan mitään. ;)

Tanja Karppinen kirjoitti...

No niin, nälkähän tässä tuli! Ehkä ei kuitenkaan tänään Tallinnaan asti lähdetä syömään. ;)