lauantai 2. kesäkuuta 2012

Viikinkinä Viipurissa


Kesäkuussa 2012 tuli vihdoin testattua Viipurin Viking-hotelli - terveisiä vaan Viipurista! Tätä se Viipuri-fiilis sitten teetti. Hypättiin viideltä illalla Sovavton kyytiin Lappeenrannasta ja oltiin perillä Viipurissa klo 20 (meidän aikaa klo 19). Rajalla oli älyttömät jonot, onneksi express ei jää jonoihin. Silti rajanylitys kesti normaalia kauemmin. Bussi oli täynnä, ja oltiin ainoat, jotka eivät olleet ostaneet lippuaan ennakkoon. Meitä oli bussissa kolme suomalaista (ja tämä kolmaskin oli alkujaan inkeriläinen, mutta hänellä oli nykyään Suomen kansalaisuus) ja loput venäläisiä. Kuusi jäi pois Viipurissa, loput jatkoivat Pietariin.

Näkymä kattoikkunasta radalle. Ja alle 175-senttisen on turha yrittää kurkkia, ei yllä.

Tänne Viking-hotelliin on yritetty jo pari kertaa, mutta aina on ollut täyttä. Mistä lie johtuu - ei ole vielä meille selvinnyt. Huoneet ovat kalliita, mutta toki ihan OK. Ei kokolattiamattoja, se on hieno homma allergisille! Mutta ehkäpä aamiainen on ruhtinaallinen?

What would McGyver do? Ja saatiinhan tämäkin töpseli toimimaan.

Ensimmäiseksi saamamme huone haisi niin kananmunapierulle, että oli pakko vaihtaa. Eli huone 409 pannaan! Saatiin sitten valita kolmesta huoneesta suosikkimme. Valitsimme numeron 407. Tässä on kaksi kattoikkunaa, joista toisen yltää avamaankin, ja näin toki teimme. Yöksi sitä ei toki toinna jättää auki, itikat punkee sisään. Vaikka onhan meillä itikankarkoitin eli fumigaattori, jonka voi työntää pistorasiaan ja sillä itikat kai kuolee - mitä sellainen tekee sitten allergisille ihmisille, en vielä tiedä?

To be continued kuvien kera... ja jos ei jatku, fumigaattori ei ollut ihan terveellinen. ;)

Fumigaattori oli ilmeisen vaaraton, eli juttu jatkuu:

Aamulla heräsin siihen, kun aurinko porotti sänkyyn kattoikkunasta. No, siihen aikaan sietää jo herätäkin. Meillä ei ollut kuitenkaan kiire minnekään, joten aamiaisen yhteydessä kävimme lunastamassa pari tuntia lisää majoitusaikaa, 100 ruplaa per tunti, ei paha.


Aamiainen oli ihan OK, ei suorastaan ruhtinaallinen, mutta ihan hyvä kyllä. Yhäkin majoitushinta tuntuu kuitenkin kovin korkealta verrattuna muihin hotelleihin Viipurissa. Maksoimme kahden hengen huoneesta 3100 ruplaa + rekisteröinnistä 300 ruplaa. Verrokkina mainittakoon, että Atlantik-hotellissa kahden hengen huone oli 1500 ruplaa (ilman mukavuuksia) ja 2000 ruplaa mukavuuksin pari viikkoa aikaisemmin. Ja tuolla Viikingin hinnalla majoittuu esimerkiksi Nevsky 78 -huoneistohotellissa Pietarissa jo kaksi, kolme yötä kahden hengen huoneessa (mukavuudet huoneessa), joskin jää ilman aamiaista, mutta oma keittiö on.

Sijainti Viikingillä on hyvä, tosin Viipurin hotelleista sijainti on hieman epäkelpo vain Jushnajalla, joka sitten taas hinnaltaan on niin edullinen, että taksilla kelpaa ajella.

Ei kommentteja: