14.1.2008 maanantai
Havanna
Vanhassa kaupungissa
Hemingwaytä mahan täydeltä
Lonely Planet opastaa
Ensimmäinen aamu Havannassa valkeni tuhnuisena. Aamiaisen taso oli lievä pettymys Acuazulin kelvollisen aamiaisen jälkeen. Aamiaisella oli tarjolla kälystä leipää, joka ei tahtonut edes paahtua järkevässä ajassa, hedelmät olivat sitruunaa ja greippiä (liian hapokasta!), jukurttia ei ollut, makkaraa ei ollut, juustoa oli aluksi, mutta sekin loppui kesken homman. Jälkiruokiakaan ei juuri ollut kuivia pullan kannikoita lukuun ottamatta. Olimme tottuneet liian hyvään Varaderossa. Päätimme kokeilla seuraavana aamuna aamiaista vähän aikaisemmin, josko ruokien taso ja määrä olisi siinä vaiheessa vielä tyydyttävämpi.
Lähdimme tervetulotilaisuuteen hotelli Saratogaan Havannan keskustaan. Sää oli ihan kurja. Olimme ensin ajatelleet osallistuvamme järjestetylle päivän kävelykierrokselle, mutta emme sateessa viitsineet.
Kävimme tsekkaamassa keskustan nähtävyyksiä, kuten Partagasin sikarikaupan, Capitolion ja pari patsasta. Käveleksimme vanhan kaupungin kujilla ihmispaljoudessa.
Näimme Hemingwayn suosiman kuppilan nimeltä Floridita ja olisimme halunneet käydä sisälläkin, mutta paikka oli hetkellisesti suljettu joidenkin kuvauksien takia. Portsari näytti useaan otteeseen viittä minuuttia, mutta kyllästyimme odottamaan. Oven kulmalla vanha mies tuli pummaamaan miulta kynää, ja annoinkin hänelle muutaman – vaikutti tyytyväiseltä. Muuten kyllä kynän pummaajia nähtiin huomattavasti vähemmän kuin ennakkolukemistojen perusteella olisimme odottaneet.
Seuraavaksi lähdimme kartan metsästykseen. Meillä oli vain mustavalkoinen kopio kartasta, joten sillä oli vähän heikko suunnistaa. Matkailuinfon löysimmekin varsin pian ja matkaan tarttui kartta jos toinenkin.
Yhtäkkiä alkoi sataa taivaan täydeltä. Päätimme palata Floriditan kulmille katsastaamaan, joko paikka olisi auki. Läpimärkinä pääsimme sisään savuiseen kuppilaan. Halusimme testata paikan erikoiset, Daiquirin sekä Papa Hemingwayn. Hinnat olivat kovat muihin paikkoihin verrattuna, yksi drinkki maksoi 7 pesoa. Papa Hemingway -drinkki eroaa sillä monista muista kuubalaisista drinkeistä, että siinä ei ole ollenkaan sokeria. Tämän huhutaan johtuneen siitä, että Hemingwaylla olisi ollut diabetes.
Mikolle ostettiin paikan nimikkopaitakin kymmenellä pesolla, kun niin hienoja olivat. Kiva matkamuistohan se on, kun Mikko käyttää paljon t-paitoja.
Sitten yritimme löytää lounasta. Paino sanalla yritimme. Marssimme pitkin Obispo-katua, joka pitkäksi osoittautuikin. Kävimme jo koeistumassa yhden paikallisen raflan (tjsp.), mutta paikka oli tavan katukuppila, mutta hinnat silti kuin paremmassakin ravintolassa. Epäilimme listan hintoja jopa paikallispesohinnoiksi. Muutenkin lista oli lyhyt ja siitä ei puoliakaan ollut tarjolla. Eteenpäin. Melko rankka ketutus alkoi jo olla, ennen kuin löysimme ravintola Europan, mutta se oli sitten sitäkin parempi löytö. Europa sijaitsee Obispolla hyvin lähellä hotelli Floridaa.
Paikka oli siisti ja tyylikäs, palvelu ystävällistä ja ripeää. Listalla oli vaikka mitä, kreolikeittiön ruokien monia eri variaatioita jopa monin eri tavoin maustettuna. Salaattejakin oli pitkä lista. Jopa punaviiniä sai, eikä hintakaan ollut ihan paha. Söimme sen verran pitkän kaavan mukaan, että otimme salaatit alkuun, sitten pääruuat, ja punaviinipullon kolmeen pekkaan. Miulla ja mamalla oli aivan erityisen herkullista kanaruokaa, Mikon ruuassa liha oli vähän kuivaa. Salaatit olivat kuubalaiseen tasoon verrattuna jopa ruhtinaalliset, joskin kasvisten määrä lisukkeisiin verrattuna oli yhäkin alakanttiin skandinaaviseen makuun.
Lounaalta lähdimme jälleen jatkamaan tutustumista vanhaan kaupunkiin. Kuljimme yhäkin Hemingwayn jalanjälkiä ja kävimme tutustumassa hotelli Ambos Mundokseen, jossa toveri Ernest oli kirjoittanut teoksensa Kenelle kellot soivat. Nykyisin huone, jossa Hemingway oli buukannut, oli kotimuseo. Kävimme katselemassa Hemingwayn vanhaa kirjoituskonetta ja sänkyä sekä maisemia, joiden takia Hemingway oli halunnut juuri kyseisen huoneen. Muutamalla pesolla pääsimme tutustumaan huoneeseen, ja ystävällinen opas kertoi meille englanniksi paikan historiaa.
Illan alkaessa laskea hakeuduimme Plaza de Armas -aukiolle, koska tiesimme saavamme sieltä taksin hotellille. Alle kahdella pesolla hurautimme kotikonnuille. Toki hienommalla autolla samasta matkasta olisi saanut maksaa tuplasti enemmän.
Hotellilla törmäsimme oppaaseen ja tiedustelimme Havannan marketteja. Halusimme ostaa huoneeseen jotain pientä purtavaa ja punaviiniä, Mama tuliaissuklaita. ”Korkeatasoinen” hotellimme Deauvillehän ei tarjonnut punaviiniä missään muodossa, ei baarissa, diskossa eikä ravintolassa.
Lähdimme siis kauppareissulle. Talsimme sisämaahan päin slummin halkovaa hieman kujaa leveämpää katua. Näimme muutaman kioskin tyyppisen ja löysimme kaupan. Kauppa oli pieni, mutta sieltä löytyi pientä purtavaa, kuten suklaakeksejä, sekä punaviiniä ja vettä. Kaupan seiniä eivät koristaneet tarjoukset ja mainokset, vaan propaganda.
Vietimme siestaa tutkimalla matkaopaskirjoja. Punaviiniä olisi nautittu enemmänkin, jos se olisi ollut sen arvoista. Tuli kuitenkin ostettua melkoista kuraa, vaikka ei ollut edes halvimmasta päästä. Lasillinen meni, seuraava olisi ollut kärsimystä. Ja yhdestäkin miulle tuli paha olo.
Lonely Planetista löysimme meille sopivan illallispaikan. Kreoliruokakiintiö oli siltä päivältä täynnä, joten päädyimme kauniilla paikalla sijaitsevaan kehuttuun italialaiseen ravintolaan. Paikan sanottiin olevan mahdollisesti Havannan paras italialainen. Hinnatkaan eivät pelottaneet, koska kirja osasi kertoa, ettei hintataso ole mahdoton.
Päädyimme liikkumaan taksilla, sillä harhailu pimeillä kujilla ei kiinnostanut.
O’ Reilly -kadulla sijaitseva ravintola La Dominica täytti odotuksemme. Saimme istuskella ulkona kauniilla aukiolla vanhassa kaupungissa nauttien hyvästä ruuasta, punaviinistä ja musiikista. Tarjoilu pelasi, laskukin oli kohdillaan. Alkupalana nautimme bruchetta-leipää, pääruuaksi spagettia. Itse olisin halunnut spagettiini tonnikalaa hummerin tilalle, mutta lupasivat vain katkarapua. Erittäin hyvää kuitenkin oli. Nautinto siellä oli iltaa istua.
Oli jo myöhä kun ehdimme hotellille, emmekä jaksaneet enää vaivautua kellarin yöelämään. Aamulla oli sitä paitsi lähtö amerikanrauta-ajelulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti