lauantai 4. toukokuuta 2013

Restoran MIX Fusion Tallinnassa - hyvää fuusiomakumatkaa!

Kaverini Riston Tallinnan-matkan innoittamana päätin heittää eetteriin blogin, joka olisi ansainnut tulla julkaistuksi jo heti reissumme jälkeen joulukuussa 2012, sen verran hyvästä ja mukavan erilaisesta ravintolasta on kyse. Kyseessä on Tallinnan ensimmäinen fuusiokeittiö - ainakin heidän omien sanojensa mukaan.

Törmäsimme Tallinnassa Restoran MIX Fusioniin viime itsenäisyyspäivän tienoilla. Olimme valinneet illallispaikaksemme ihan jonkun muun ravintolan, mutta emme tehneet varausta, ja ravintola oli täynnä. Satuimme kävelemään MIX Fusionin kulmille (Pikk 33) ja muistin harkinneeni kyseistä ravintolaa jo aiemminkin. Ravintolassa oli tilaa, ja siitä se fuusiomakumatkamme sitten lähti.

Mikko otti neljän ruokalajin yllätysmenun (35 euroa), itse valikoin mielenkiintoiselta listalta thaimaalaista keittoa ja ankkaa.

Ilallinen alkoi kokin tervehdyksillä. Makulusikassa rapeaa leipää ja jotain herkullista tahnaa, en vaan enää jaksa muistaa, mitä. :D


Mikon ensimmäiseksi alkupalaksi tarjoilija toi hirvenliha- jokirapusalaatin venäläiseen tapaan. Hieno esillepano, hyvä maku.

Vene salat hirveliha ja vähisabadega
Russian salad with venison and crayfish
Русский салат с олениной и раками
Hirvenliha- jokirapusalaatti Venäläiseen tapaan
Minä valitsin thaimaalaisen kookos-kanakeiton, joka oli taivaallista. Tulista, ei liian, ja todella maukasta. Keitto tuotiin esille alustalla, jonka alla paloi tuikku pitämässä keiton lämpimänä. Jospa osaisin tuollaista herkkua itsekin tehdä!

Tom Kha Gai (kana Tai supp Kookose piimaga)
Tom Kha Gai (Thai chicken soup made with coconut milk)
Tom Kha Gai (куриный Тайский суп на основе кокосового молока)
Tom Kha Gai (Thaimaalainen kookos-kanakeitto)
  5.50 €
Mikon toinen alkupala oli julienne. Annokseen kuului pari bliniäkin. Oikein mainio alkupala tämäkin. Hyvin tehty julienne maistuu aina. Julienne onnistuu sentään minultakin.


Julienne “Mix”kanalihast, puravikuga
Julienne “Mix” with chicken and boletus
Жюльен “Mix” с курицей и боровиками
Julienne “Mix“ kanasta ja tateista
Minun pääruokani oli ankkaa ja punakaalia. Ja johan osasi sekin olla hyvää, erityisesti pidin haudutetusta punakaalista!

Krõbe part mee ja punase kapsaga
Pan-fried Duck breast with Honey and Red Cabbage
Хрустящая утка с мёдом и красной капустой
Paistettua ankkaa, hunajaa ja haudutettua punakaalia
13.00 €
Mikon menun pääruoka ei löydy listalta suoraan sellaisenaan, mutta hyvää naudanfileetä se oli.


Mikon menuun kuului vielä jälkiruoka, herkullinen sellainen. Jälkiruoka ei myöskään löydy listalta.


Mie tilasin jälkiruuaksi Limoncellon. :) Eipä saa Limoncelloa edes Alkosta Suomessa...

 
Risto, käy testaamassa vaikka huomenna - siis raflaa, ei Limoncelloa ainoastaan! ;)

Suosittelen!

Ravintolan nettisivu: http://www.mixrestoran.ee/

Ei kommentteja: