sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Ei huolen häiväääääää, päivä on huoletoooon!

Sunnuntai 11.1.2009
Hurghada

Altaalla
Stella Stella
Jalla jalla



Aamulla nukuttaa pitkään ja makeasti. Matkapäivyriäkin pitää kirjoittaa ja kuvia ladata koneelle. Mamat kyllästyvät odottamaan meitä ja painuvat altaalle. Tästä on siis muodostuva meidän loma-aktiviteettejamme ajatellen harvinaislaatuinen ”rantapäivä”. Ei huolen häiväääääää, päivä on huoletoooon!


Loikoilemme, syömme, pelaamme korttia ja nautimme olostamme. Mamat voivat pahoin, he ovat saaneet Egyptin jallan ja oikein urakalla nyt.

Meillä on Mikon kanssa kuitenkin yksi velvollisuus hoidettavana vielä ennen iltaa. Olemme luvanneet käydä maksamassa Kairon matkamme matkatoimistoon. Samalla reissulla kiertelemme uudessa keskustassa ja kaupoissa.




Illalla on tarkoitus vielä lähteä porukalla syömään Mamojen viimeisen illan kunniaksi, mutta Mamat joutuvat jäämään kämpälle nukkumaan pahaa oloaan. Mikon kanssa lähdetään sen verran ulkoilemaan, että käymme syömässä Pizza Tarboushissa. Katupitseria Tarboush tekee positiivisen vaikutuksen meihin. Se on oikein hyvä ja edullinen, ja palvelu on ystävällistä. Ensimmäistä kertaa matkallamme Egyptissä tarjoilija pyöristää laskua alaspäin, eikä meinaa edes huolia tippiä.

Omat salaattimme ja pitsamme syömme paikan päällä seuraten Hurghadan vanhan kaupungin vilkkaan sunnuntai-illan menoa. Mamoille viemme pitsat kämpille.

Yöllä klo 1.20 meillä on lähtö Kairoon, Mamoilla taasen lähtö on aamukuuden maissa Luxorin kautta Suomeen.

Ei kommentteja: