keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Klubeja Pietarissa

Ihmiset kyselevät paljon myös Pietarin klubielämästä. Tässä jotain osviittaa kiinnostuneille:

Pietarissa muutosvauhti on sellainen, että on vaikea pysyä kartalla klubeista ja diskoista - myös majoituspaikoista, ravintoloista, kaupoista yms. - vaikka useasti Pietarissa käydäänkin. Niitä vaan on nykyään niin paljon, ja tarjonta niissä on aivan vertaansa vailla. Kaikkea on. Tosin jotkut legendaariset pitkän linjan paikat jatkavat luotettavasti vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, mutta eivät toki muuttumattomina nekään. Varsinkin hintataso on noussut kovasti ja nousee yhä. Kun rupla alkuvuodesta 2009 heikkeni euroon nähden selvästi, myös monet paikat nostivat hintojaan samassa suhteessa. Kurjaa etenkin paikallisille.

No, nyt klubeihin: Itse valitaan klubi yleensä netistä (sivut venäjäksi usein, jokin osa myös enkuksi) ja sen mukaan, missä sinä iltana soittaa hyvä dj ja/tai soitossa on meidän suosimamme musiikkigenre. Useasti hyviä paikkoja löytyy myös kadun varsilla olevista ilmoituksista (kuvassa ylhäällä) tai tuoreimmista menovinkkioppaista, joita jaetaan teatterikassoilla, musiikkiliikkeissä, hostelleissa sekä hotelleissa (on myös enkuksi). Kohtuuhintaisuutta ei voi luvata, lippujen hinnat vaihtelevat esiintyjien ja illan + sesongin mukaan. Juomat eivät ole kovin edullisia miun mittapuulla ainakaan moderneissa ja hienoissa paikoissa - eivätkä varsinkaan sellaisissa paikoissa, joissa käy paljon turisteja. Monilla hyvillä klubeilla on aika tarkka face control, eli sisään ei pääse ihan missä kunnossa tahansa ja minkä tahansa näköisenä, harrastavat jopa mietoa ikä- ja muutakin rasismia naamakontrollin nimissä.

Matkalukemiseksi suosittelisin tällä hetkellä kirjaa Sankarimatkailijan Pietari ja Mondon uutta Pietari-opasta. Ne on aika uusia, sankarimatkailija 2007 ja Mondo 2009. Niissä on aika hyvin esitelty paljon erilaisia yökerhoja, diskoja ja klubeja. Ainakin suurin osa siinä esitellyistä on vielä toiminnassakin :) Ja kirjoissa on toki paljon muutakin Pietarista.

Tässä on uskoakseni ajantasaista listaa (luotettavasta lähteestä) Pietarin klubeista enkuksi: http://www.sptimesrussia.com/index.php?action_id=128&i_number=1479. Listalla on kuitenkin vain murto-osa klubeista ja diskoista, muutenkin aika paljon on live-paikkoja.

Luettelen tähän joitakin klubeja Pietarissa, jotka miulle ekana tulee mieleen (joissa oon käynyt viime vuosina, samoja löytyy toki myös edelliseltä listalta):

Gribojedov. Voronezskaja ulitsa 2a. Metro Ligovski prospekt. http://www.griboedovclub.ru (myös enkuksi jotain osia)

Tunnel. Zverinskaja ulitsan ja Pereulok Ljubanskogon kulmassa. Metro Gorgovskaja. http://www.tunnelclub.ru. Oli välillä nimellä Underground, nyt jälleen Tunnel.

Par.spb. Aleksandrovski park 5b. Metro Gorgovskaja. http://www.par.spb.ru

Port. Pereulok Antonenko 2. Metro Sennaja. http://www.clubport.spb.ru (Ei näytä sivu toimivan, tai siis ainakin miun koneen turva-asetukset estää sivun avaamisen. Ja ainakin ennen oli hieman sellainen jumppasalimainen... jonkinlaiset uudet sivut näyttää löytyvän täältä: http://www.polygonclub.spb.ru/)

Club Metro http://www.metroclub.ru/ (sivut myös enkuksi) Erityispiirteenä, ettei klubille saa viedä esim. purkkaa :D Tää on siisti ja kiva paikka. Ite ollaan käyty paljon varsinkin silloin, kun asuin Pietarissa. Hieman jotkut haukkuvat juppipaikaksi kylläkin...

Club Revolution http://www.revolutionclub.ru/

Red Club http://www.clubred.ru/ (Enemmän sellainen live-klubi, jossa usein rokkia ja alternative -musaa)

Havana on ollut kiva, löytyy myös Timesin listalta ja ainakin toisesta kirjasta, jota suosittelen. Havannassakaan en ole kyllä käynyt pitkään aikaan. Kirjassa sanotaan, että siellä käy paljon ulkomaalaisia.

Lähes kaikissa paikoissahan nykyään ulkomaalaisia käy, mutta itse kierrän ne kaukaa, joihin esim. pääsee sisään ilmaiseksi ulkkaripassilla; lähinnä strippausshowta, sikakallista, paljon maksullisia.

Musiikkikaupoista voi saada käsiinsä lehtiä, joissa esitellään kaupungin bile-elämää, mm. D:PM-lehti tai ihan Pietarin kaupunkiopaslehdykäisiä. Myös tietoa bileistä voi kysellä musiikkiliikkeistä, kuten Titanikista ja Aisbergistä (auki 24h ja liikkeitä ympäri Pietaria, myös Nevskin varrella), joissa myydään bilelippuja.

Tässä vielä joitain Pietari-kirjoja, joita voisin suositella: Kaupunkikirjat, Pietari (WSOY). Sankarimatkailijan Pietari (Like). Pietari, metropoli nurkan takana (Tammi), Pietari (Mondo 2009). Kaikki esittelevät hyvin eri kantilta Pietaria. Eka on perinteinen, mutta hyvä Pietari-opas. Toka on vähemmän perinteinen, hyvä ja hyödyllinen opus - suosittelen. Kolmatta en suosittele ainoaksi Pietari-oppaaksi, on se sen verran erikoinen, mutta ehdottomasti mielenkiintoinen kirja. Viimeinen on kaikista uusin, se olisi ainakin järkevää ottaa mukaan Pietarin reissulle.

Liitteenä olevassa videossa on pieni näyte eräistä bileistä. Tanssityylinä "jump style"!

Ei kommentteja: