sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Syyskesän Pietaria kalan silmin ;)


Tutustuimme jonkin aika sitten kameratarvikevuokraukseen Pietarissa. Keskustassa on useita liikkeitä (ks. tekstin lopussa), joista voi vuokrata erilaisia objektiiveja peni-... kameransa jatkeeksi. Tai vaikka ihan kokonaisen kamerasetin; järjestelmäkameran + objektiivit sekä jalustan ja salaman. Merkeistä edustettuina ovat markkinajohtajat Canon ja Nikon. Jos haluaa ihan tietyn vehkeen, kannattaa varaus tehdä etukäteen netin kautta tai käymällä liikkeessä paikan päällä.

No, me kysyimme muutamaa putkea, mutta kaikki mielenkiintoiset tuntuivat olevan jo käytössä, olihan seuraavana päivänä yleinen juhlapäivä, demokratiapäivä.

Otimme tarjolla olevista sitten 15-millisen Canonin kalansilmälinssin (Canon EF 15mm f/2.8 Fisheye), jollaisen sai lainaan 24 tunniksi 500 ruplalla, eli karvan yli 10 eurolla, kurssin ollessa lähes 49.

Vaikka vuokra on halpa, joutuu jonkinlaisen pantin aina antamaan vakuudeksi. Meidän käyttämässämme liikkeessä he tekivät 35 000 ruplan varauksen Mikon pankkikortilta, joka lähtisi tililtä, jos emme linssiä palauttaisi. Jos tekisi netissä ennakkovarauksen ja -rekisteröinnin, olisi pantti vähän pienempi.

Vuokrasopimus oli venäjäksi, mutta myyjä puhui Mikon kanssa kyllä jonkun sanan englantiakin. Vuokraus onnistunee siis mahdollisesti ilman kielitaitoakin, kunhan uskaltaa allekirjoittaa täysin venäjänkielisen sopimuspaperin, jossa seisoo iso jono nollia...

Komean linssin ja komean syysillan kunniaksi lähdimme joki-kanavaristeilylle, katselemaan Pietaria "kalan silmin". Minulle se oli vasta kolmas kanavaristeily tänä kesänä, heh.


Risteilyt eivät ole kovin kalliita, 400-600 ruplaa per naama -  myös ulkomaalaisille opiskelijoille annetaan alennusta, joskus myös hiljaisemilla vuoroilla saa alennuksen, eli tinkivaraa on. Risteilyt ovat mainioita ajanviettopaikkoja kauniiden maisemien lipuessa silmien edessä ja kuuluttajan pajattaessa Pietarin nähtävyyksistä ja historiasta.


Risteilyitä lähtee muun muassa Fontankalta ja Moikalta vähän väliä ja monen eri firman laivoja. Nämä "risteilijät" ovat sellaisia pienempiä paatteja, joissa on suurimmassa osassa nykyään kuitenkin myös sisätilat ja vessa, mutta ei keittiötä tms. Näille reissulle voi viedä mukanaan omat eväät. Monilla onkin mukana pientä purtavaa ja kurkun kostuketta. Meidän penkkinaapureillamme takakannella näytti olevan kokista ja jotain konjakkia.


Nämä paatit ovat siis enemmän kanavaristeilijöitä, vaikka käyvät kyllä Nevallakin. Meidän reittimme kulki itse asiassa enimmäkseen Nevalla tällä kertaa.


Isommat Nevan risteilijät, joilla on mahdollista syödä ihan ravintolatyyliin, lähtevät Nevan rannasta Eremitaasin takana olevista laitureista. Niille kannattaa melkein varata liput etukäteen vaikka jonkun hotellin kautta tai käydä laiturikioskeista ostamassa liput. Siellä on erilaisilla musiikkiteemoillakin risteilyitä, joskus jatsia, joskus diskoa jne. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan myös yöristeilyitä, jotka suuntaavat avattuja siltoja ihastelemaan.


Hetken juoduimme lauantai-iltana taas odottamaan laivan lähtöä, mutta se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Odotusaikana valokuvaaja käy usein nappaamassa kuvia, joista risteilyn aikana tehdään magneetteja. Tämä kesän kolmesta risteilystä kahdelta tuli magneetteja, siskoni halusi jopa sellaiset hankkia.


Kameravuokrausliikkeitä Pietarissa:

http://www.rentfoto.ru/
http://fotokub.ru/
http://kinoarenda.ru/
http://www.lenfotoarenda.ru/
http://2а-студия.рф/

Ei kommentteja: