perjantai 14. helmikuuta 2020

Ihana italialainen Arancino

Olen varmasti aikaisemminkin maininnut Pietari-postauksissani italialaisen ravintolan, Arancinon. Paikka on pieni ja tunnelmallinen, siellä soi italialainen musiikki. Kesällä Arancinolla on kiva terassi. Ravintola on italialaisomistuksessa, ja usein siellä on paikalla myös italialaista henkilökuntaa.

Olen käynyt Arancinossa yksin, mieheni kanssa, työkavereideni kanssa, matkailijaryhmien kanssa - ja aina kaikki on ollut hyvää, niin ruoka kuin palvelukin. Myös hinnat ovat kohdallaan.

Arancino sijaitsee Pietarin keskustassa Malaja Konjushennajalla, joten Suomi-talolta se on käytännössä kulman takana, hyvin ehtii lounaallakin siellä käydä. 

Eilen olin Arancinossa työpäivän jälkeen, eli sellainen päivällis- tai illallallisaikahan se oli. Heillä oli jälleen uudistettu, houkuteleva lista. Tilasin alkuun bruschetan ja pääruuaksi risottoa taleggio-juustolla. Ja oli taas niin hyvää! Todella hyvää.

Hintaa ruuilla ei ole paljon, mutta suhteessa juomat ovat kalliimmat. Siinä missä ruokien hinnaksi tuli yhteensä 11 euroa, juomat maksoivat 4,7 euroa. Ja ei, en ottanut viiniä, vaan pienen veden ja cappuccinon. Ja kyseessä oli vielä listan halvin vesi. Ehkä olisi pitänyt ottaa viiniä!




Kännykkäkuvat eivät nyt valitettavasti tee ensinkään oikeutta annoksille, mutta uskokaa vaan, olivat nättejä ja erinomaisen maukkaita! Vahva suositus! Grazie mille!

P.S. Hyvältä näyttää myös heidän tämänhetkinen lounaslistansa. Jos olen oikein helppo ja laiska, syön tänään myöhäisen lounaan Arancinossa.

Ja niin, hyvää ystävänpäivää kaikille!