Minulla on nykyään aivan liian vähän aikaa kirjoittaa blogia. Niin monta mielenkiintoista kohdetta on jäänyt raportoimatta. Nyt olin etsimässä kukkakuvaa ystäväni syntymäpäiväonnitteluun ja päädyin selaamaan viime kesäisiä Tadzikistanin kuvia. Siitä innostuneena päätin laittaa tänne nyt ainakin kuvakollaasin, ehkäpä viikonlopun aikana ehdin ja jaksan kirjoitella tarinoitakin.
Lyhyesti tähän kuitenkin totean, että Tadzikistan on kaunis, mielenkiintoinen, vieraanvarainen maa. Vaikka Tadžikistan on entisen Neuvostoliiton köyhin maa, niin harvassa paikassa olemme saaneet kokea samanlaista vieraanvaraisuutta paikallisten ihmisten taholta.
Tadzikistan ei ole vielä kovinkaan suosittu matkailumaa, mutta meitä harvoja matkailijoita, joita he ystävällisesti vieraikseen kutsuvat, pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Tazdikistanista tulee mieleen Venäjän tasavalta Dagestan; minimaalisesti matkailijoita, mutta todella hyvä matkailupotentiaali tulevaisuudessa, jos se osataan hyödyntää ja seutu pysyy rauhallisena.
Suomalainen tarvitsee Tadzikistaniin viisumin, mutta sen saa e-viisumina 50 dollarilla alta aikayksikön. Täytimme anomuksen netissä ja sen lähettämisestä meni puoli tuntia, niin saimme sähköpostiimme viestin, että e-visa on myönnetty.
Suomesta ei ole tolkullisia lentoja Tadzikistaniin, mutta Pietarista pääsee suorilla viiden tunnin lennoilla eestaas.
Meillä tosin oli menomatkalla hieman ylimääräisiä koukeroita, kun lentoa lykättiin ensin neljällä tunnilla, jonka jälkeen vielä 12 tunnilla lisää. Tuo neljä tuntia vielä jaksettiin hengata kentällä, mutta sitten siirryttiin lentokenttähotelliin (Park Inn by Radisson Pulkovo Airport).
Hotelli oli melko tyyris, kaksi sataa euroa, ja se piti maksaa ensin omasta pussista, mutta myöhemmin lentoyhtiö Somon Air maksoi majoituksen tililleni. Muutama pistäytyminen lentoyhtiön Dushanben konttorissa siihen vaadittiin, mutta tulipahan hoidettua.
Ja sitten vihdoin pääsimme matkaan :)
Olimme varanneet ensimmäiseksi yöksi majoituksen Dushanben laitakaupungilla sijaitsevasta uudesta hotellista, Lotte Palacesta, joka osoittautui hienoksi ja hyväksi majapaikaksi ihanine puutarhoineen ja runsaine aamiaisineen. Hotellin päärakennus oli suorastaan palatsimainen.
Maailma majoituksen ulkopuolella oli yhdistelmä kauneutta, rumuutta, karuutta, luksusta, kurjuutta ja vieraanvaraisuutta. Tervetuloa Tadzikistaniin:
|
Laulava suihkulähde |
|
Lisää kuvateksti |
|
Vuorilla ajettiin kaasulla |
|
Leivänpaistoa pikkukylässä |
Tadzikistan jäi mieleen erittäin positiivisena kokemuksena. <3 p="">
3>