sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Vappua Pietarissa

1.5.2014 klo 11.15 Ploshad Vosstanija
Vietimme vappua Pietarissa. Vapunpäivänä 1.5. aamupäivästä ja puolenpäivän tienoissa sekä sen jälkeen liikkuminen Pietarin ydinkeskustassa oli haastavaa, lähes mahdotonta -  paitsi tietenkin paraatin tahtiin. Nevski oli suljettu liikenteeltä, Nevskin poikkikadut tukittu. Nevskin valtasi koko pituudeltaan vappuparaati. Paraatissa tai sitä seuraamassa oli suunnilleen koko Pietari.

Nevskin sivukadut tyhjillään.
Näin hiljaisena en ole B. Konjushennajaa nähnytkään ennen.
Pyshecsnajan pyskit, eli meidän vappumunkit B. Konjushennajan tapaan (ja mansikkaleivos, joka ostettiin jostain trendikahvila-leipomosta). Tripadvisorin mukaan Pyshechnaja on Pietarin toiseksi suosituin "ravintola". Kyseessähän on neukkukahvila, jonka päätuote, ja oikeastaan ainoa tuote, ovat nämä munkit. Hyviä kyllä, emme kiellä. :)

Punaisella kaksikerrosbussilla ympäri Pietaria

Huristelimme Pietarissa yhden kaksituntisen City Tourin kiertoajelubussilla; sen verran kiertoajeluun menee, kun ei jää kertaakaan bussista pois matkan aikana.

City Tourin ideana on kuitenkin varsinaisesti hop on - hop off, eli lipun ostettuaan voi päivän ajan jäädä bussista pois haluamissaan kohteissa ja nousta kyytiin aina seuraavaan bussiin. Matkan varrelle mahtuu paljon Pietarin keskusta-alueen huippunähtävyyksiä. Selostuksen saa kuulokkeihinsa kymmenellä eri kielellä, myös suomeksi.

Meille kohteissa ei sinänsä ollut mitään uutta, joten halusimme vain katsoa koko reitin alusta loppuun samalta istumalta. Vapun jälkeisenä viikonloppuna tämä istuma osoittautui vielä aika vilakaksi kokemukseksi, mutta yleisesti ottaen reissua voi suositella lämmöllä, heh.

Päivälipun hinta on 500 ruplaa (kevät 2014, 10 euroa), ja se oikeuttaa siis bussin rajattomaan käyttöön yhden päivän aikana. Bussi liikennöi noin klo 9-20. Lähtö on aivan ydinkeskustassa, Ostrovskin aukion laidasta. Myös matkan varrelta pääsee kyytiin. Esimerkiksi Nevskillä on monta pysäkkiä.

Kesällä 600 ruplan hintaan pääsee jo yhden siirtymän kanavaa pitkin laivallakin. Vielä toukokuun alussa laivamahdollisuutta ei ollut, vaikka laivat kyllä yleisesti jo kanavilla kruisailivatkin.

Seuraava kuvakavalkadi kertoo kierroksestamme. City Tourin reitin kartalla ja pysäkit aikatauluineen voi katsoa täältä: http://citytourspb.ru/en/about-excursion/routes.html

Oikealla Gostinyj Dvor. Yläkerrasta näkee parhaiten ja ilmastointi toimii.
Pääkatu Nevski
Ravintola Palkin on jälleen toiminnassa. Palkin on Pietarin vanhimpia ravintoloita.
Moskovan asema
Ploshad Vosstanija (Metroasema), Kapina-aukio
City Tourin kyltti Vosstanijalla
Fontanka-kanava
Hevossilta, Anitskovin silta
Jelisejevin kauppa
Grobojedov-kanava
Palatsin aukio
Lähestymme Nevan ylitystä
Eremitaasin silta
Kirkko veren päällä, tunnetaan myös Verikirkkona
Kiesit Verikirkolla
Neva ja Pietari-hotelli tois puol jokkee
Lentävä hollantilainen
Museolaiva, panssariristeilijä Aurora
Auroran pysäkillä ruoho vihertää ja suihkulähteet laulavat
Iisakin kirkko ja Vaskiratsastajapatsas
Tässä tehdään venäläistä elokuvaa
Kiertoajelu City Tourilla ei ole ollenkaan hullumpi sijoitus, etenkään kesällä, kun silloin hintaan ei luultavimmin sisälly syväjäädytys, kuten vapun seutuun. Ja kun laittaa vielä sen kaksi euroa lisää rahaa tiskiin ja pääsee kanavaristeilyllekin, on siinä Pietarin matkaajalle yhdeksi päiväksi varsin täyteläinen ja antoisa ohjelma.

Lisää ajanviettovinkkejä Pietariin: Mitähän sitä keksisi aikansa kuluksi Pietarissa? 

Lasten kanssa Pietarin-matkalle johdattaa seuraava teksti: Lasten Pietari

Retroratikalla Pietarissa


Pietarissa pääsee ajelemaan kolisevalla ja nytkähtelevällä 1930-luvun retroratikalla viikonloppuisin huhtikuusta lokakuuhun. Retroratikoita lähtee kaksi päivässä ГЭТ-museolta (sähköisen kaupunkiliikenteen museolta Vasilinsaarelta, Srednyj prospekt 77) klo 11.30 ja 14, ja takaisin Turgenjevin aukiolta (Пл. Тургенева) kaksi kertaa päivässä, klo 12.38 ja klo 15.08.

Reitti on ihan kiva, ja mukana on venäjäksi pälättävä museo-opas asiantuntijana.

Matkan hinta on 130 ruplaa. Alle metrinmittaiset retroilevat ilmaiseksi (kevät 2014).

Kyytiin pääsee myös muilta aikatauluun merkityiltä pysäkeiltä, mutta suosittelen lähtöasemaa, jos haluaa saada istumapaikan. Me nousimme kyytiin järjestyksessään toiselta pysäkiltä, Sennajalta, ja hyvä että mahduimme sekaan.


Pietarissa saa olla tarkkana, jos retroratikkaan halajaa, sillä osa normaaliliikenteessä kulkevista ratikoista osaa hämätä, ja sitten maksaessaan matkalippua epäonninen turisti huomaakin olevansa tavan ratikassa, sillä matkan hinta onkin vain 25 ruplaa, ja reitti ei ole retroa nähnytkään.

Museosta englanniksi Wikipediassa: Museum of Electrical Transport

Lisää ajanviettovinkkejä Pietariin: Mitähän sitä keksisi aikansa kuluksi Pietarissa? 

Lasten kanssa Pietarin-matkalle johdattaa seuraava teksti: Lasten Pietari
Museo @ VK: http://vk.com/muzeyget

С 19 апреля по выходным дням начал работать наш экскурсионный маршрут. Ретро-поездки на трамваях 1930-х годов будут проводиться по субботам и воскресеньям до октября. Отправление от остановки у Музея ГЭТ (Средний пр, 77) в 11.30 и 14.00 до пл. Тургенева и обратно. Вагон следует со всеми остановками.

Стоимость поездки: 130 руб. (без льгот), дети до 1 метра - бесплатно!

Примерное расписание:
Музей ГЭТ..............................11:30...14:00
Метро «Василеостровская»........11:35...14:05
Метро «Спортивная»................11:44...14:14
Метро «Горьковская»...............11:57...14:27
Метро «Сенная площадь».........12:21...14:51
Пл. Тургенева........................12:38...15:08
Метро «Сенная площадь».........12:50...15:20
Метро «Горьковская»...............13:14...15:44
Метро «Спортивная»................13:27...15:57
Метро «Василеостровская»........13:36...16:06
В связи с дорожной ситуацией возможны изменения в графике движения.