sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Kuvia matkojen varrelta - Mauritius @ Afrikka



Tämä postaus on jatkoa Kuvia matkojen varrelta -sarjalleni, jossa minun on tarkoitus julkaista päivittäin kuva edellisiltä matkoiltamme, kun tällä hetkellä globaalit syyt estävät matkailun. Tänään olkoon vuorossa kiehtova Mauritius.

Mauritiuksella sekoittuu mielenkiintoisesti useita eri kulttuureja niin ihmisissä, kielissä, kulttuureissa, uskonnoissa kuin ruokakulttuurissakin; on intialaisia, kiinalaisia, afrikkalaisia – jopa brittiläisiä ja ranskalaisia vaikutteita historian ja väestön taustojen ansiosta.

Ja mikä hienointa, kaikki elävät saarella rinta rinnan, sulassa sovussa. Välillä kajahtaa rukouskutsu, naapurissa on hindutemppeli ja samalla kylällä on lisäksi vielä jonkun muunkin uskontokunnan kirkko.

Kiersimme Mauritiuksen tammikuussa 2016 reilussa kahdessa viikossa ja nautimme kaikilla aisteillamme, kuten saarella on tapana sanoa. Mitä meille jäi päällimmäiseksi mieleen visiitistämme: ihmisten ystävällisyys ja auttavaisuus sekä tuskainen kuumuus.

Tapasimme matkallamme myös ruotsalaisen Jensin, jota kävimme viime keväänä tapaamassa hänen silloisessaan kodissaan Maltalla. Syksyllä Jens muutti Filippiineille. Jens on varttuneempi herrasmies ja kutsu kuului, että tulkaa kylään, kun hän on vielä elossa. 😉

Seikkailuistamme Mauritiuksella voi lukea aikaisemmista postauksistani:











Ei kommentteja: