lauantai 14. toukokuuta 2016

Mauritius matkakohteena


Mauritiuksella sekoittuu mielenkiintoisesti useita eri kulttuureja niin ihmisissä, kielissä, kulttuureissa, uskonnoissa kuin ruokakulttuurissakin; on intialaisia, kiinalaisia, afrikkalaisia, jopa brittiläisiä ja ranskalaisia vaikutteita historian ja väestön taustojen ansiosta. Ja mikä hienointa, kaikki elävät saarella rinta rinnan, sulassa sovussa. Välillä kajahtaa rukouskutsu, naapurissa on hindutemppeli ja samalla kylällä vielä joku muukin kirkko.


Mauritius on paikoitellen uskomattoman kaunista, paikoitellen rumaa, nuhjuista ja likaista; tämä kaiken kirjo pienellä saarella yllättää.

Mauritius on Afrikan maa, joka kuuluu Maskareenien saariryhmään Réunionin ja Rodriguesin kanssa. Se ei ole kovin suuri saari, ja ennen matkaa mietimmekin, riittääkö siellä näkemistä ja kokemista kahdeksi viikoksi. Harkitsimme myös muilla Maskareenien saarilla tai Madagaskarilla vierailua, mutta Mauritius (Mauritiukseen kuuluvine) lähisaarineen osoittautui monipuoliseksi ja mielenkiintoiseksi matkakohteeksi pienestä koostaan huolimatta.

Mauritiuksella voi viettää aktiivilomaa vaeltaen, pyöräillen, kiipeillen, uiden sekä harrastaen mitä moninaisimpia vesilajeja, kuten sukellusta ja snorklausta. Saarella on myös vesipuisto.

Mauritius on ehdottomasti myös luontokohde kauniine luonnonpuistoineen, neitseellisine metsineen, pienine lähisaarineen ja runsaine eläinlajeineen.

Ruokakulttuuri on rikasta, paljon tarjotaan menereläviä ja erilaisia curryruokia.


On kirkkoja, temppeleitä, muita uskonnollisia kohteita. Linnoituksia, museoita, rakennettuja ympäristöjä.

Mauritiuksella on myös Caselan eläinpuisto, jossa pääsee ihan kivalle safarille, mutta surulliseksi vetää vankeudessa elävät isot kissaeläimet ja apinat.

Ja ei nyt unohdeta niitä luksusresortteja paratiisirantoineenkaan, eli Mauritius on kyllä taattu löhölomakohdekin, jos niin lomansa haluaa viettää.


Mauritius Guide kertoo lisää Mauritiuksen nähtävyyksistä: http://www.mauritius-guide.net/.

Ei kommentteja: