perjantai 22. helmikuuta 2013

Olde Hansan uusi sali Waggehus

Teimme kesäkuussa mukavan polttariretken kaveriporukalla Tallinnaan viettäen sulhasen ja morsiamen yhteispolttareita.

Illallista varten olimme varanneet Olde Hansasta pöydän. Tai tarkemmin sanottuna paikka oli Olde Hansan uusi sali Waggehus, koska pääsali oli sinä iltana täynnä. Meidän varaus oli ensin klo 19.30, mutta siirsimme sitä jo hyvissä ajoin päivällä hieman myöhemmäksi, että ehdimme kiertoajelulle katottomalla bussilla.

Kiertoajelun jälkeen saunoimme sviitissä - kunnon morsiussauna: morsian saunotti koko porukan yksi toisensa jälkeen pyörryksiin - ja aikatauluhan toki venyi entisestään. Soitin jälleen Olde Hansaan ja myöhensin varausta. Heille tästä ei ollut vaivaa, sillä uuden salin puolella oli tilaa reilusti.

Illallinen sujui mukavasti parhaassa seurassa hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Olde Hansan ystävällinen tarjoilija puhui suomea ja esitteli kaikkien annokset yksi kerrallaan. Pöydässä oli lihakeittoa, hirveä, villisikaa, kania, lohta, maisteluvatia ja vaikka mitä herkkuja.

Illallinen alkakoon
Vahvan maun lihakeitos
Tämä annos taisi olla kania
Lohta sienikastikkeella
Olisiko ollut hirveä ja villisikaa
Jotain lihapataa
Piffiä
Olde Hansan tunnelmia
Olimme hyvin tyytyväisiä illalliseemme. Hintataso on Suomen luokkaa, ja Tallinnasta löytää vähemmän tunnettuja hyviä ravintoloita paljonkin. Silti Olde Hansa on omanlaisensa ja suosittelen kyllä testaamaan pitoherkut, vaikken itse siellä ehkä alvariinsa laukkaisikaan, kun on niin paljon muutakin tarjolla.

Olde Hansan nettisivut: http://www.oldehansa.ee/?id=10696

(kesä 2011)

Ei kommentteja: