sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Kuvia matkojen varrelta - Adler ja Sotshi @ Venäjä

Tämä postaus on jatkoa Kuvia matkojen varrelta -sarjalleni, jossa minun on tarkoitus julkaista silloin tällöin kuva tai kuvia edellisiltä matkoiltamme, nyt kun globaalit syyt estävät matkailun toistaiseksi.

Sunnuntaina oli Formulat Sotshissa ja siitä inspiroituneena kokkasimme borssia ja juustoviettelystä (linkki postaukseen Maustamista-blogissani), ja jatkoin Sotshista inspiroituneena myös täällä Matkamittarin puolella julkaisten vuoden 2015 huhtikuussa otettuja kuvia Sotshista ja Adlerista.

Samaisella reissulla kävimme myös rajan takana Abhasiassa (kansainvälisesti kiistelty, itsenäiseksi julistautunut alue Georgiassa), mutta siitä teen oman postauksensa, koska sieltä on tosi paljon kuvia ja kerrottavaa.

Päällimmäisenä kuitenkin tästä Venäjän reissusta jäi mieleemme Adlerin valtavat rakennelmat vuoden 2014 olympialaisia varten, isot asemat ja aukiot, uutuuttaan kiiltävät laajat hotellialueet, suuri ja näyttävä Formula-rata-alue yms., mutta kaikkialla aivan tyhjää, ei ihmisiä, ei mitään elämää. Sotshin keskustassa oli paikallisia ihmisiä, mutta ei käytännössä muualla.

Potentiaalia olisi matkailijoita varten; on majoituskapasiteettia, kauniit maisemat ja hyvät säät, edullisehko hintataso, hyviä ravintoloita, monenlaista tekemistä, ja helppoa ja kohtuuhintaista lentää esimerkiksi Pietarista, josta mekin lensimme tänne.









 











Ei kommentteja: