lauantai 2. heinäkuuta 2016

Moldova matkakohteena

Moldova on yksi niistä maista, joihin voisin mahdollisesti kuvitella matkustavani joskus uudestaankin. Moldovassa viehättävät ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus, hyvä ruoka, tolkullinen hintataso, mielenkiintoinen historia ja nykypäivä, viinitilat ja -kellarit - muutamia mainitakseni.  Eikä Moldovaan ole edes pitkä matka; lensimme Pietarista suoralla lennolla Moldovan pääkaupunkiin noin kahdessa tunnissa.

Ja tietysti myös se miellyttää, että Moldovassa pärjää venäjän kielellä. Moldovalaiset itse useimmiten valitsevat venäjän, kun heiltä kysyy, puhuvatko he mieluummin venäjää vai englantia. Erityisesti Transnistriassa suositaan venäjää, kaikki kyltitkin ovat kyrillisillä kirjaimilla.

Moldovassa puhutaan yleisesti äidinkielenä romaniaa, jota paikalliset kutsuvat Moldovan kieleksi. Maassa asuu myös suuret ukrainalais- ja venäläisvähemmistöt.

Moldova ei ole luksusta ja loistoa, ja jopa pääkaupunki Chișinău on jokseenkin rapistunut, ainakin paikoitellen. Toisaalta siellä on myös nättejä puistoja ja näyttäviä muistomerkkejä.




Erityisen hyvässä kunnossa sen sijaan näyttävät olevan viinitilat ja -kellarit, joista kenties tunnetuimmalla (ja toiseksi suurimmalla), Cricovassa, olimme ajatelleet vierailla ehdottomasti.

Moldovassa lomaillessamme olimme tietenkin kiinnostuneita myös tutustumaan Moldovan Transnistriaan, joka on itsenäistynyt Moldovasta yksipuolisesti. Olimme kuitenkin lukeneet ja kuulleet matkalijoita siellä sakotettaneen turhaan, simputettaneen papereiden kanssa ja matkailijoille ilmenneen vaikeuksia "rajalla", ynnä muuta sellaista. Päätimme kysyä neuvoa paikalliselta matkatoimistolta.


Etsimme erästä Lonely Planetin suosittelemaa matkatoimistoa hyvän tovin, sen kun olisi pitänyt sijaita venäläistyylisessä isossa talossa, jossa oli pitkät, pimeät käytävät ja käytävien varrella pieniä toimistoja, joista yhden olisi pitänyt olla etsimämme. Emme kuitenkaan sitä löytäneet, joten päätimme piipahtaa ihan katutasossa olevassa matkatoimistossa nimeltä Amadeus Travel.

Jälkeenpäin saimme olla erittäin tyytyväisiä valintaamme. Amadeuksen Tatiana järjesti meille nopeasti ja edullisesti kyydin sekä kokeneen oppaan Transnistrian reissulle, ja sen lisäksi myös kyydin Cricovan viinitilalle toiseksi päiväksi. Tapasimme Tatianaa pariin otteeseen matkojemme järjestelyjen puitteissa, ja Tatiana osoittautui mitä mukavimmaksi Moldova-asiantuntijaksi. Hän antoi meille pienet matkamuistotkin viimeisen tapaamisemme päätteeksi.


Ja Tatiana ei edes jättänyt asiakaspalvelua siihen, kun maksoimme matkamme ja teimme reissumme, vaan hän soitti reissujemme paluumatkalla kuljettajalle, pyysi minut puhelimeen ja kyseli, menikö matkalla kaikki hyvin. Toivotti meidät tervetulleeksi myös heidän konttorilleen milloin vain, jos vain aikataulumme vielä sallii.

Suomeen palattuamme saimme sähköpostia Tatianalta, joka kehui meitä yksiksi positiivisimmista matkailijoista, jotka heillä ovat käyneet, ja toivoi, että Moldova oli miellyttänyt meitä. Mitä asiakaspalvelua! Jälleen yksi esimerkki Moldovan vieraanvaraisuudesta.

Suosittelen Moldovaa lämmöllä kaikille mahdollisille matkalaisille. Vakuututte Moldovan houkuttelevuudesta, kunhan kerron lisää Moldovasta ja mielenkiintoisista retkistämme Cricovan viinikellareihin sekä Transnistriaan (mm. Benderiin ja Tiraspoliin) seuraavissa postuksissani.






Ei kommentteja: