Tällanen ol' pikkujoulu Viipurissa

Autolla Viipuriin

Ei ihan hurjan usein ole Viipurissa nyt viime aikoina käyty, eikä etenkään omalla autolla.

Tämä tarina alkaa siitä, että viime lauantaina oli päästävä Suomi-Venäjä-Seuran Lappeenrannan osaston pikkujouluihin Viipuriin, mutta sopivaan aikaan kulkevaa, helppoa julkista yhteyttä ei ollut.

Päätimme siis lähteä omalla autollamme valoisan ja hyvän sään aikana.

Suomen raja meni sukkana läpi autokaistan kautta, mutta saapuessamme Venäjän rajalle emme päässeet edes tullialueelle kuin jo tovin jonotettuamme.Venäläiset ostosmatkailijat olivat siis jo ehtineet kansoittaa rajan, joten ruuhkaa oli, mutta lopulta jonot vetivät odotettua paremmin; silti päivä oli ehtinyt jo pimentyä.

Ennen tosiaan ajelin omalla autollani jatkuvasti Venäjälle, mutta nyt kun Allegro-aikana automatkailu on ollut osaltamme lähes olematonta, satuimme sitten osumaan venäläisten kaistalle tullialueen jonossa.

Asian selvitessä rajahenkilökunnalle meitä ei kuitenkaan ajatettu suomalaisten jonon hännille tai odotutettu, kuten kauhutarinat kertovat, vaan ajoimme sivuun tarkistusten ajaksi ja pääsimme sitten venäläisten kaistaa tullialueelta ulos ilman mitään viivästyksiä. Emmekä tosin olleet edes ainoita suomalaisia väärässä jonossa. Ehkäpä kaistat voisi merkitä? Helpottaisi varmaankin kaikkia.

No, rajahenkilönainen oli jopa hyvin ystävällinen, kun neuvoi meille, miten raja-alueella käyttäydytään, ja oli sitä mieltä, ettei pieni kaistasekoilu haittaa mitään, kun asiaa kovasti pahoittelimme.

Pikkujouluihin ehdimme hieman myöhässä jonojen takia, juhlat kuitenkin sujuivat oikein mukavasti.

Tiernaajat by SVS:n Lappeenrannan osaston väki

Ravintola Marco Polo

Pikkujoulujen jälkeen lähdimme vielä illalliselle. Olin jostain bongannut Punaisenlähteentorin laidalla sijaitsevan meille uuden ravintolatuttavuuden, Marco Polon.

Listat olivat venäjäksi ja suomeksi, liekö englanniksikin - taisivat olla. Mikko ajatteli tilata karitsaa, mutta sitäpä ei sattunut enää olemaan. Minä tilasin alkupalan nimeltä parmezhano ja stroganovin. Risto otti burgerin. Mikko päätyi vitello tonnatoon ja saslikkiin.

Risto photobombasi parmezhano-kuvan :D

Stroganov

Vitello tonnato

Ensin pöytään tuotiin Mikon vitello tonnato ja miun stroganov. Mielenkiintoinen järjestys miun ruuilla. Sitten Ristolle tuotiin Mikon saslikki. Kun kerroimme sen olevan Mikolle, tarjoilija kysyi, että olikos teille tulossa sitten vielä jotain muutakin. Ja olihan meille, miun alkupala ja Riston burgeri. Tilaukset olivat siis hieman sekaisin. Eipä se mitään, loput ruuat tulivat varsin nopeasti.

Laskustakin sitten puuttui skumppa, jonka he käsin siihen lisäsivät, mutta pieniä juttuja siihen nähden, että ruoka oli oikein hyvää eikä maksanut juuri mitään. Ruokalasku juomineen oli kolmisenkymppiä kolmen hengen seurueeltamme.

Erityishyvää oli parmezhano, ja se oli nätisti laitettu esillekin, samoin vitello tonnato. Saslikki ei ollut ollenkaan kuivaa, vaikka kuivuus tuppaa joskus olemaan sen helmasynti, päinvastoin, se oli oikein mehukas. Negatiivista palautetta saivat vain burgerin kyljessä olleet ranskalaiset, jotka eivät olleet perusburgerilaisketjuliikettä kummemmat, mutta kiva esillepano kuitenkin.

Ravintolan erikoisuutena mainittakoon pöydässämme ollut telkkari, joka näytti webbikameran kuvaa Punaisenlähteentorilta Leninin patsaan takapuolesta, haha.

Illallisen jälkeen tarvitsimme vielä vettä hotellihuoneeseen. Olihan ällistys suuri, kun Pietarissa olemme tottuneet siihen, että kaupat ovat enemmän tai vähemmän 24/7 auki, niin marketti olikin mennyt kiinni jo klo 22. Olihan tämä toki tiedossamme, mutta ei aktiivisessa muistissamme ;) Onneksi Nesteen huoltoasema pelasti janoiset matkailijat.

Hotelli Druzhba

Sitten pääsimmekin jo majoituspaikkaamme, Druzhbaan. Vanha ja virttynyt Druzhba valikoitui vartioidun, helpon, turvallisen ja edullisen parkkinsa ansiosta. 150 ruplaa siitä, että auto seisoo vuorokauden aidatulla parkkipaikalla katuvalon alla, jonka tolpassa on kamera, ja kameraa valvoo mies parkkialueen suulla olevassa kopissa ympäri vuorokauden.

Jutun juurta antaa myös majoituksen hinta. Maksoimme Druzhban hotellisivun kautta varatusta majoituksestamme (2HH, aamiainen, alkudrinkki, sauna) 27 euroa, siis 13,50 euroa per nokka. Melko edukasta.

Nettivaraajan huonehintaan kuuluvat drinkit

No, huoneemme toki oli ihan sieltä edukkaimmasta päästä myös. Mitään, ei siis mitään ole korjattu/muutettu/parannettu sitten rakentamisvuoden, 1982 - aivan kuin olisimme aikakoneeseen astuneet.

Huoneemme sijainti oli myös varsin edullinen, eli siis epäedullinen tässä tapauksessa. Yöuntamme viihdyttivät monenmoiset erilaiset äänet: hissin äänet, junien äänet, aseman kuulutukset, hotellin diskoteekki, parkkipaikalla kurvailevan Ladan diskoteekki, jonkun toisen Ladan varashälytys, rappusten paukutusjengi, roska-auto. Toki möykkä olisi ollut hieman hentoisempi, jos olisimme pitäneet huoneemme ison tuuletusikkunan kiinni.

Kokonaisviihtyvyyttämme lisäsi allergiaa stimuloiva kokolattiamatto, jossa oli roiskeita todennäköisesti jo Kekkosen ajalta.

Siltikin, vaikka huone oli "peruskuntoinen" eli ruppanen, majoitus oli hintansa väärti. Petivaatteet olivat puhtaat, pyyhkeet myös, ei valittamista. Ja aamupala oli hyvän monipuolinen. Menisin uudelleen. Ja onhan Druzhbassa tarjolla jo aimo liuta remontoitujakin huoneita kaikenlaisille rahakkaille nirppanokille ;)

Aamiaista Druzhbassa

Kuriositeettina mainittakoon, että kaupunkitaksi hotellista tilattuna maksoi sata ruplaa (noin 1,33 euroa). Ei paha.

Seuraavana päivänä oli kiva sää hieman retkeillä. Karusellin shoppailujen lisäksi kävimme hieman kuvauskävelyllä:

Viipuri on aina ollut meille mieleinen kaupunki, kuten oli nytkin. Monenlaista, moneen makuun. Suosittelemme!

Aamiaisajatuksia @ Piter

Saavuttuani eilen viimeisellä junalla Pietariin valmiiksi jo nälkäisenä, olin aamulla niin nälkäinen, että päätin käydä ihan aamiaisella.

Olin pariin otteeseen kiinnittänyt huomiota Nevski Grand -hotellin edessä olevaan kylttiin, jossa aamiainen luvataan 300 ruplalla. Kohtuullisen edulliseltahan tuo tuntuu, mutta kyltin mukaan heidän bisnelounaansa olisi jopa edullisempi, 270 ruplaa.

Saapuessani aamiaiselle minulta kysyttiin huoneen numeroa. Vastasin, etten majoitu hotellissa. Aamiaislistaan kirjattiin, että olen kadulta ;)

Aamiainen oli melko perinteinen, runsas hotelliaamiainen seisovasta pöydästä. Oli munakasta ja keitettyä munaa, makkaraa ja nakkia, perunaa, leikkeleitä ja juustoa, marinoitua salaattia, silliä, puuroa, muroja, leipää, makeita leivonnaisia, hedelmiä, jukurttia, mehuja, teetä...

Minua miellytti hedelmien paljous, mutta harmitti tuoreiden kasvisten ja vihannesten puuttuminen. Olisin kaivannut leivälleni kurkkua, tomaattia tai tuoretta salaattia - tai sitten edes suolakurkkua. Nyt oli tyytyminen päärynäviipaleisiin. Ihan hyvää kyllä niinkin :)

Rahkatäytteiset blinit olivat todella herkullisia ja uuniomena kiva erikoisuus. Maha tuli täyteen, vähän liiankin. Eipä tarvinnut lounaalla käydä runsaan, myöhäisen aamiaisen ansiosta.

Aamiaishuoneessa toimii wi-fi. Kysyin salasanaa parilta tarjoilijalta, jotka seisoskelivat aamiaishuoneessa. Tarjoilijat ohjasivat minut huoneen ovella aamiaisvieraita vastaanottamassa olevan työntekijän pakeille kysymyksineni. Tämä henkilö vei minut näiden tarjoilijoiden vieressä olevan hyllyn luo ja ojensi minulla seinällä olevan kyltin, jossa oli salasana. :D

Niin siis, eivätkö nämä tarjoilijat olisi voineet tätä tehdä? Vai eikö heille ollut kerrottu, että salasana löytyy heidän selkänsä takaa? Sillä on valta, jolla on tieto...Vai eikö se kuulunut heidän tehtäviinsä, saako salasanan ojentaa vain tämä kyseinen henkilö? Tällainen hierarkia vähän hymyilyttää ;) No, työllistävä vaikutus; tarvittiin kolmen henkilön työpanos salasanan antamiseen.

Minun Pietarini - sadetta, hatsapuria ja kadonnut kuppi

Olin taas viime viikolla muutaman päivän Pietarissa työasioissa. Pietarin sää oli Pietarin sää, satoi vettä kolme päivää; taattua Pietaria.

Suomi-talon viereen oli avautunut uusi georgialainen/eurooppalainen ravintola, Aladasturi. Kävin siellä kerran illallisella ja kerran lounaalla, kun se siinä aivan hollilla sattuu sijaitsemaan.

Hatsapuri-juustoleipä oli hyvää, Tbiliso (joka on tässä ravintolassa possua, sipulia, sieniä, yrttejä ja perunaa valurautapannussa) oli hieman liian kuivaa, mutta korjaantui satsibeli-kastikkeella.

Hatsapuri po-imeretinski

Tbiliso

Satsibeli

Vihreä tee laitettiin tässäkin paikassa kiehuvaan veteen, joka tekee vihreään teehen kitkerän maun. En tiedä, miten niin harvassa ravintolassa ja kahvilassa vihreä tee laitetaan oikeaoppisesti, reilusti alle 100-asteiseen veteen.

Bisneslounaalle minut houkutteli pääruoka чашушули, joka on georgialainen pitkään haudutettu lihapata. Bisneslounaiden perinteisiin kotletteihin kyllästyneenä tämä oli mukava piristys.

Aladasturi tarjoilee bisneslounasta klo 12-16. Lounaan hinta on 240 ruplaa. Siihen kuuluu kompotti ruokajuomana, leipä, salaatti, keitto ja pääruoka. Ja koko hoito pöytään tarjoiltuna. Tällainen lounas on usein enemmän kuin hintansa väärti. Niin oli tälläkin kertaa. Vaan jääköhän siitä ravintolalle juuri mitään käteen?

Aladasturin bisneslounas. Pahoittelen kännykameran luokatonta kuvaa.

Verrokiksi mainittakoon, että tonnikalaleipä läheisestä Garcon-kahvilasta maksoi saman kuin koko kolmen ruokalajin lounas, 240 ruplaa. Nuo bisneslounaiden hinnat ovat todella matalia ihan kautta linjan. Lähes jokainen paikka tarjoaa lounasaikaan edullisen setin, vaikka menun ruuat olisivat aivan toista luokkaa.

Tonnikalaleipä

No, mitä tästä visiitistä jäi muuta mieleen kuin lakkaamaton sade ja uusi georgialainen ravintola? :)

Työpöydältäni oli taas hävinnyt kuppi, tällä kertaa Suomi-talon tyttöjen ostama Pietari-muki. Suuri harmitus, kuppi, jolla on tunnearvoa! Edellisen kupin, Etelä-Karjala-instituutin ostaman Virkkuukoukkus-mukin hajottivat siivoojaat pöydältäni ikkunoita pestessään. Eli tunnerikas muistokuppi sekin oli. Seuraavan mukin ostan itse, enkä muodosta siihen mitään suhdetta, kun eivät kupit työpöydälläni säily.

Ajattelin siis käydä Dom Knigistä uuden kupin, siellä on aina ollut hyvä valikoima isoja mukeja, mutta nyt koko kaupasta ei löytynyt enää osastoa, jolla kuppeja myytiin. Yksi pieni osasto oli tyhjänä, liekö ne siihen jollain aikataululla ilmaantuvat...

Kommentti 26.11.2015:

Dom Knigin ns. matkamuisto-osasto, jolle kupitkin kuuluivat, on siirtynyt pieneen myymälään katutasoon aivan Dom Knigin viereen. Myymälän nimi on Polianka souvenir shop, Полянка магазин сувениров. Kyseessä on siis ihan oma erillinen myymälänsä nyt, ei osa Dom Knigiä, vaikka hintalaputkin ovat vielä Dom Knigin merkinnöillä ;)

Se pieni tyhjä osasto Dom Knigissäkin oli nyt täytetty, siihen oli tullut lähinnä erilaisia, kauniita lahjapusseja pilvin pimein.

A Boutique Hotel Pietarissa

Kun taas on tullut syystä jos toisesta yövyttyä Pietarissa myös hotelleissa, esittelen nyt tässä jälleen yhden:

A Boutique Hotel http://www.ahotelspb.ru/main/

Tarvitsin majoituksen yhdeksi yöksi, ja syyni valita juuri tämä hotelli oli se, että Lappeenrannasta Pietariin ajava Sovavto pysähtyy aivan kulman taakse Italjanskaja-kadulle, joten kävelymatka on aivan minimaalinen.

Ja toki syynä oli myös se, että hinta oli varsin edullinen, hotels.com antoi yön hinnaksi 50 euroa. Tällä kertaa hotellin oma hinta heidän nettisivuillaan oli lähes sama. Usein näin ei kuitenkaan ole, vaan hotellivarausjärjestelmät pystyvät antamaan selvästi edullisemman hinnan.

Hotelli sijaitsee aivan Nevskin tuntumassa, vilkasliikenteisen Sadovaja-kadun varressa. Sijanti on siis todella keskeinen.

Hotellihuoneet ovat rakennuksen neljännessä ja viidennessä kerroksessa. Portaita on paljon, hissiä ei ole.

Huoneeni oli Sadovaja-kadulle päin, joka tarkoitti, että liikenteen melu kantautui huoneeseen valitettavasti yötä päivää. Etenkin yöllä heräsin siihen, kun jatkuvasti joku kaahasi kadulla tuhatta ja sataa. Sitten kaivoin korvatulpat ja nukuin loppuyön muuten kohtuullisesti, mitä nyt kokolattiamatto vähän yskitti ja itikat kuppasivat peiton ulkopuolelle jääneen käden kutiavaksi.

Aamupala sisältyi huoneen hintaan. Ihan kohtuullisen hyväksi aamupala osoittautukin vastoin odotuksiani; kaikkea muuta oikeastaan oli, hedelmiä jäin kaipaamaan. Aamupala tarjottiin seisovasta pöydästä. Tarjolla oli jukurttia, paahtoleipää, leikkeleitä, juustoa, vihanneksia, puuroa, muroja, kananmunaa, nakkeja, munakasta, teetä, mehua, makeita leipomuksia. 

Suosittelisinko hotellia? No, hinta-laatu lienee melko kohdillaan, minulle kyllä kelpasi yhdeksi yöksi - itikat olisivat saaneet kyllä pysyä ulkona. Ja kaikissa huoneissa ei edes ole kokolattiamattoa, sattui vain huono tuuri sen suhteen. Herkkäuniselle tai liikuntarajoitteiselle tämä paikka ei sovi.

P.S. Kuva on myllätystä huoneesta, ja hieman sutta ja sekundaa muutenkin, pahoittelen. Otin kuvat vasta aamukiireessä, koska illalla oli jo myöhä, kun saavuin.

Pönttöilyä Japanissa

Avaamme Japani-teeman tarinoimalla pöntöistä. Japanissa moni asia hämmästytti, kummastutti pientä länsimaista kulkijaa, ensimmäisten kokemusten joukossa vessat.

Kaikenlaisia vessan virkaa toimittavia laitoksia on maailmalla tullut vastaan, mutta sanoisin kyllä, että Japani veti pohjat tässäKIN. Olihan Japanissa hyvin erilaisia pönttöjä ja myös pöntöttömiä huusseja, mutta jos nyt jotain ääripäitä mainittaisiin tässä.

Monissa vessoissa oli monimutkaisemmat ohjauspaneelit ja -säätimet kuin televisioissa konsanaan. Vaikeusastetta lisäsi, jos kaikki vivut, napit ja vipstaakit olivat ainoastaan japaniksi, joskus ilmeisesti lisäksi myös kiinaksi, ehkäpä koreaksikin. Totta puhuttuna englanninkielisetkään nupikat eivät kaikki ihan auenneet, ja käytännössä koskaan kaikki napit eivät olleet englanniksi. Mitähän toimintoja meiltä jäi kokonaan tajuamatta?

Nämä namikat kävivät kuitenkin jossain vaiheessa matkaa selviksi:

Vessatoimituksen taustaääneksi oli valittavissa yksinkertaisesta meren kohinasta aina mitä moninaisempiin peiteääniin.

Toimituksen jälkeen osa pöntöistä vetäisi itse itsensä, osassa kansikin sulkeutui automaattisesti.

Jos automaattista vetäisyä ei tapahtunut, saattoi vetäisynapin, -kahvan tai -vivun löytää aivan mistä tahansa kohdasta pönttöä tai vessahuonetta.

Tuoksunappi pöntössä piti tietenkin myös olla. Ja toden totta, vessoissa haisi harvoin pahalta, päinvastoin ;)

Paperia vessoissa yleensä oli tarjolla, mutta epäilen sitä käytettävän melko vähän, sillä isossa osassa pönttöjä oli pesutoiminnot niin etupesuun kuin takapesuunkin sekä kuivaus. Pesutoimintoihin kuului myös veden paineensäätö.

Monissa pöntöissä laiturit olivat lämmitettyjä, oli kuin olisi istunut heti jonkun jälkeen pöntölle. Laitureiden lämpötilaa pystyi säätämään, jos osasi käyttää ohjauspaneelia.

Vessan laiturit saattoivat myös nousta tai laskeutua itsekseen. Näin tapahtui myös Shinkansen-luotijunissa.

Hymyilytti vähän joidenkin yleisten vessojen ulkopuolella olevat kartat, jotka kertoivat, mitä missäkin kohtaa vessahuonetta oli, ja missä kopissa oli minkälainen varustus, oliko western style vai japanilainen.

Joidenkin yleisten vessojen ulkopuolella oli painettujen käyttöohjeiden lisäksi myös audioguide, joka neuvoi vessakäyttäytymistä. Ehkä tämäkin kertoo jotain siitä, minkä verran vessaan voi tunkea teknologiaa... 

Suurimman päänvaivan kuitenkin aiheutti pöntötön vessa. Reikä lattiassa on hyvin tuttu juttu, eikä tämä japanilainen vastaava hurjasti ulkoisesti näistä eronnut, mutta riittävästi. Ensimmäistä kertaa käytyäni minulle ei auennut, miten ihmeessä reikään, joka oli pienen kuvun alla, pystyi osumaan. Ei ihan osunut. 

Seuraavan kerran samanlaiseen vessaan päädyttyäni sain kokea valaistumisen, kun seinällä oli käyttöohjeet. Olin käyttänyt vessaa väärinpäin! Tässä vessassa kuului asioida naama seinään päin, jolloin kuvun suunta olikin loogisempi. Osumatarkkuus parani huomattavasti.

Tuskin siis on ihmettelemistä, kun turistien takia myös meille Suomeen on ilmestynyt käyttöohjeita vessoihin. Ne voivat todella olla tarpeen jollekin :)

P.S. Täytyy myöntää, ettei ihan liian paljon tullut otettua kuvia vessoista, vaikka ne veikeitä olivatkin. Ja pahoittelen kännykameran tärähtäneiden kuvien laatua.

Goose Goosen aamiainen

Briossi paahtopaistilla edessä, takana munakas

Harvemmin tulee käytyä Pietarissa aamiaisella ns. ulkoruokinnassa, kun yleensä kämpillä on aamiaistarvikkeita ja hotelleissakin on usein ainakin jonkinlainen aamiainen tarjolla.

Tänään oli jääkaappi tyhjä, joten menimme aamiaiselle lähimpään kuppilaan, joka aamiaista mainosti. Paikaksi osui Goose Goose, jossa olen aikaisemmin käynyt lounaalla (linkki). 

Lounas ja illallinen on tarjolla yläkerrassa ravintolan puolella (Goose Goose Ristorante), aamiainen nautitaan bistrossa alakerrassa. Bistrossa saa myös pitsoja yms. aamiaisen jälkeen.

Aamiainen Goose Goosessa oli hyvä, mutta hieman arvokas aamiaiseksi. Meidän kahden aamiaisetti maksoi 1300 ruplaa ja rapiat (noin 18 euroa). Mutta jos sillä oli hintaa, niin oli se myös laadukas. 

Goose Goosen aamiaislista

Otimme tuorepuristetun appelsiinimehun, cappuccinon kanelilla, teen, briossin paahtopaistilla, munakkaan ja köyhät ritarit.

Appelsiinimehu, cappuccino kanelilla, tee sitruunalla

Munakas kinkulla

Ja opimmepa samalla jotain uuttakin: Kun tilasimme French toast (французские тосты), emme tienneet saavamme köyhiä ritareita. Annos oli ihana!

Köyhät ritarit

Goosen aamiaislista on voimassa arkena klo 12 asti, viikonloppuna jopa klo 14 asti. Suosittelen!

Lappeenrannasta Viipuriin kätevästi ja edullisesti bussilla

Matkustimme pitkästä aikaa Lappeenrannasta Savonlinjan reittibussilla Viipuriin. Bussimatkan helppous on ollut terävänä mielessämme, mutta nyt yllätti uusi hinta. Lippu Viipuriin maksaa aikuiselle 9 euroa ja opiskelijalle 6,30 euroa. Se on vähemmän kuin mitä pelkkä Taksi Saimaan kutsutaksi (10 euroa) maksaa Lappeenranta-Vainikkala välille yhdelle henkilölle, ja siihen vielä päälle tietysti junalippu, jonka hinta vähän vaihtelee, mutta tuohon samaan ajankohtaan se olisi ollut karvan alle 30 euroa per naama.

Kyydit meille kahdelle Viipuriin reittibussilla ja takaisin maksoivat siis 30,60 senttiä yhteensä. Junalla kutsutaksi liittymäkuljetuksena sama lysti olisi tullut maksamaan 160 euroa. En keksi  pätevää syytä, miksi matkustaisin junalla Viipuriin.

Joku voisi tähän todeta, että henkilöautolla tulisi vielä halvemmaksi, mutta nähtyäni taas henkilöautojonot rajalla, voin todeta, ettei ole minun juttuni. Tai ainakin ajankohta pitäisi sitten sovittaa rajaliikenteen mukaan.

Reittibussihan ajaa rajalla jonojen ohi, joten aikatauluihin voi luottaa. Toki rajan toimivuus sinällään voi vähentää tai lisätä matka-aikaa jopa puoli tuntia. Meidän reissullamme matka-aika oli noin 1 tunti 45 minuuttia.

Juna itsessään olisi toki nopeampi, mutta kun siihen lisää matkan Vainikkalaan, ollaan matka-ajan suhteen jo samoissa bussin kanssa. Kutsutaksihan pitää tilata etukäteen, ja se lähtee Lappeenrannan matkakeskuksesta 1 tunti ja 20 minuuttia ennen junan lähtöä. Vainikkalassa ollaan siis jo tunti ennen junaa. Aamujunalle mentäessä ei ole vielä edes Vainikkalan asema eikä kuppila Ukko-Pekkakaan auki. Odotan mielenkiinnolla talvea, kun matkustajat odottavat pakkasessa pihalla.

Pietariin matkustettaessa tilanne kuitenkin muuttuu vähän, sillä vaikka bussilippu (19 euroa) on halvintakin junalippua (aamujuna 21 euroa) pari euroa edullisempi, on juna tällä pidemmällä matkalla huomattavasti nopeampi. Junassa lisäksi ainakin noin periaatteessa toimii netti, ja työnteko on muutenkin bussia huomattavasti helpompaa. Hinta tosin suosituimmilla junavuoroilla on melkein kolminkertainen bussin kiinteään hintaan verrattuna.

Huom. Nämä uudet bussihinnat eivät päde Sovavton liikennöimillä vuoroilla. Niillä hinnat ovat entiset, Viipuriin 12 euroa ja Pietariin 31 euroa.

Muutama kuva kesäisestä, juhlivasta Viipurista:

"Hyvää juhlapäivää, lempikaupunkini!" Huomaa takana Hesburger, joka myy "legendaarisia suomalaisia burgereita"

Juhlapäivän paraati Torkkelinkadulla

Grupo Rikchari "The best Andean music" Torkkelinpuistossa

Juhlalava kauppatorilla Pyöreän tornin edessä

Häähumua juhlapäivänä

"Viipurin kaupungin ja Viipurin alueen juhlapäivä"

Lappeenrannan kaupunginjohtajan Kimmo Jarvan juhlapuhe

Svetogorskilainen tanssiryhmä

Itä-Ukrainasta tuttu raketinheitin "grad" oli tuotu juhlapaikalle, samoin armeijan värväysteltta - mitähän tästäkin pitäisi ajatella?

Victoria-hotellin ravintola Вкус, näkymä terassilta

Torkkelinpuistoon, kauppatorin laidalle oli pystytetty kymmenisen saslikkikojua, hiiligrillien tuoksu leijui huumaavana ilmassa.

Viipurissahan siis vietettiin lauantaina Viipurin kaupungin ja Leningradin alueen vuosipäivää, siitä siis johtuu kaikki kuvissa esiintyvät juhlallisuudet ja väen paljous. Vierailimme myös viime vuonna samaisena juhlapäivänä Viipurissa. Tuolloin juhlallisuudet olivat jopa mahdollisesti suuremmat kuin tänä vuonna, sillä viime vuonna juhlittiin pyöreitä vuosia.