Näytetään tekstit, joissa on tunniste Goose Goose. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Goose Goose. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. syyskuuta 2015

Goose Goosen aamiainen



Briossi paahtopaistilla edessä, takana munakas

Harvemmin tulee käytyä Pietarissa aamiaisella ns. ulkoruokinnassa, kun yleensä kämpillä on aamiaistarvikkeita ja hotelleissakin on usein ainakin jonkinlainen aamiainen tarjolla.

Tänään oli jääkaappi tyhjä, joten menimme aamiaiselle lähimpään kuppilaan, joka aamiaista mainosti. Paikaksi osui Goose Goose, jossa olen aikaisemmin käynyt lounaalla (linkki). 

Lounas ja illallinen on tarjolla yläkerrassa ravintolan puolella (Goose Goose Ristorante), aamiainen nautitaan bistrossa alakerrassa. Bistrossa saa myös pitsoja yms. aamiaisen jälkeen.

Aamiainen Goose Goosessa oli hyvä, mutta hieman arvokas aamiaiseksi. Meidän kahden aamiaisetti maksoi 1300 ruplaa ja rapiat (noin 18 euroa). Mutta jos sillä oli hintaa, niin oli se myös laadukas. 

Goose Goosen aamiaislista

Otimme tuorepuristetun appelsiinimehun, cappuccinon kanelilla, teen, briossin paahtopaistilla, munakkaan ja köyhät ritarit.

Appelsiinimehu, cappuccino kanelilla, tee sitruunalla
Munakas kinkulla

Ja opimmepa samalla jotain uuttakin: Kun tilasimme French toast (французские тосты), emme tienneet saavamme köyhiä ritareita. Annos oli ihana!


Köyhät ritarit

Goosen aamiaislista on voimassa arkena klo 12 asti, viikonloppuna jopa klo 14 asti. Suosittelen!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Tallikadun tallustelijalle suosittelen Goose Goosen nokkosraviolia

Useita Pietarin ravintoloita taas viisaampana haluan nyt tässä ensimmäiseksi nostaa esiin uudehkon ydinkeskustan ravintolan Goose Goosen (Гус Гус).

Minulla oli mukava juttutuokio erään suomalaisen nuoren miehen kanssa alkuviikosta, ja hän tuli maininneeksi, että Suomi-talon lähistön ravintoloista hän suosittelisi ravintoloita Goose Goose sekä Jamien Italian.

Jamien italialainen on testattu (Jamien taivaallinen neljän juuston risotto), ja erittäin hyväksi havaittu, niinpä päätin käydä tsekkaamassa Goose Goosen, joka on italialainen ravintola sekin.

Keittiön tervehdyksenä sain jonkinlaisen maksapalleron tikun nokassa, ja jos nimi on enne, sehän oli hanhenmaksapallero. :D Ruokajuomana minulla oli tylsästi vettä, mutta kun sekin on hienosti italialaista, niin hinta 0,25 vesipullolle oli normiravintolan viinilasillisen verran. Lisäksi - kysyttäessä toki - tilasin veteni kylmänä, mutta se tuotiin huoneenlämpöisenä, koska monet venäläiset tuppaavat ajattelemaan, ettei kylmän veden juominen ole terveellistä.


Alkupalaksi otin vitello tonnaton, italialaisen keittiön klassikon. Se oli hyvä, muttei erinomainen, sillä tonnikala maistui liian vähän. Pippurimylly toi lisää särmää, ja annos maistui, ja oli jopa isohko alkupalaksi.


Pääruoka sitten kyllä räjäytti makunystyrät sijoiltaan. Vuohenjuustolla täytetyt nokkosraviolit, hivenen makea kastike ja herkullisia muruja päällä. Annos oli ehkä hieman rasvaisehko, mutta aivan äärimmäisen herkullinen.


Cappuccino kanelilla kruunasi aterian. Cappuccinosta on kuitenkin sanottava, että se oli liian vahvaa, siis kahvikasta, ja maistui automaatilta. Onneksi oli sitä kanelia mukana.
 

Ihan edullinen ravintola ei ole kyseessä, mutta senhän kertoo jo sijainti Bolshaja Konjusennajalla aivan Nevskin kupeessa. Lounasaikaan tosin saa alennusta 20 prosenttia, mutta vain joistain menun artikkeleista, minun laskussani alennukseen olivat oikeutettuja vain vesi, leipäannos ja cappuccino.

Poikkeuksena suurimmasta osasta kaupungin ravintoloita Goosessa ei toimi netti. Tai no, heillä on netti, mutta se toimi vain tietyillä laitteilla, ei esimerkiksi ulkomaalaisilla iPadeilla. :D

Suosittelen kuitenkin paikkaa lämmöllä, ja voi olla, että Goose Gooseen tulee mentyäkin myös toiste, sen verran päräyttävästi toimi nokkosravioli.