Majoitusta Amsterdamin keskustassa, Hotel Luxer

Hotel Luxer sijaitsee aivan Amsterdamin keskustassa, Hotel Internationaalin kulmilla, samalla kadulla. Ensiksi huomiomme kiinnitti hotellin hissi. Hotel Internationaalissa meillä oli ollut suorastaan hankaluuksia isojen matkalaukkujemme kanssa pitkissä, jyrkissä ja kapeissa portaissa. Seuraavaksi tarkistimme vastaanottovirkailijalta, että asukkaiden käytössä on langaton netti – kyllä on. Hyvältä vaikutti.

Hotel Luxer on laadukkaan näköinen, joten epäilimme, että se voisi olla kallis, mutta mitä vielä. Hinta oli 73 euroa kahdelta hengeltä torstaista perjantaihin. Tosin perjantain ja lauantain välisestä yöstä saimme pulittaa pitkälle toista sataa, koska kaikki majoituspaikat nostavat viikonlopuksi hintojaan. Ei ihan siis budjettimatkalaisen majoitus, mutta kun jälleen pihistä ja panosta -idealla matkasimme, niin ensimmäinen yön otimme halvalla, toiseen ja kolmanteen satsasimme hieman enemmän. Olimme siis varsin tyytyväisiä hotelliin ja huoneeseemme, kun emme halunneet lähteä etsimään mahdollisesti edullisempaa yösijaa ensimmäisen Luxer-yömme jälkeen.

 

Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa sisäpihalle päin, olisiko numero ollut 304. Huoneessa oli ikkunat kahteen suuntaan. Suihku ja vessa olivat hotellitapaan luonnollisesti vain omassa käytössämme. Valitettavasti lattialla makasi kokolattiamatto, mutta niinhän se tuppaa olemaan joka hotellissa, oli myös Internationaalissa. Huoneemme oli ihan tilava, valoisa ja rauhallinen. Taisivat olla ainoat yöt koko Euroopan reissulla, kun ei tarvinnut käyttää korvatulppia nukkuessa. Tai no, enpä tainnut tarvita niitä myöskään viimeisenä yönä pienessä Kevelaerin kaupungissa, Gelder Dyck -hotellissa, mutta muuten kyllä sekä Amsterdamissa että Hannoverissa tulpat olivat todella tarpeen.

Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että hotelli oli melko suomalainen; hissi oli suomalainen Kone, telkkari huoneessamme oli suomalainen Finlux ja avainkorttina käytettiin suomalaista Abloyta. Hih.

Aamupala ei kuulunut hotellihuoneen hintaan. Aamiainen maksoi 10 euroa per naama, mutta kyllä siellä sitten olikin kaikenlaista syötävää, vieläpä oikein hyvää. Sanoisin, että kannatti.

Ja samaa sanon koko hotellista, kannatti. Ei ihan luksus, mutta varsin Luxer!

Luxer-hotellin nettisivut:  http://www.hotelluxer.nl/

Näkymiä ikkunasta

Majoitusta Amsterdamin keskustassa, Hotel Internationaal

Meillä oli pari kriteeriä, kun valitsimme hostellia/hotellia Amsterdamissa: sijainti lähellä rautatieasemaa ja huoneissa ilmainen netti. Ensimmäiseksi yöksi valikoitui Hotel Internationaal. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole hotelli vaan hostelli, mikä ei meitä yllättänyt, koska jos kaksi ihmistä yöpyy 40 eurolla Amsterdamin keskustassa, ei varmaankaan ole luksushotellista kyse. Viikonloppuisin hinnat tosin nostetaan niin hostelleissa kuin hotelleissakin.

Hotel Internationaalin henkilökunta oli reipasta ja iloista, tunsimme itsemme heti tervetulleiksi. Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa, jonne johti ennennäkemättömän kapeat ja jyrkät, pitkät portaat. Isojen matkalaukkujen kanssa kulkeva olisi arvostanut hissiä. Huone oli pieni, kuuma ja hieman tunkkainen, joten ikkunaa piti pitää auki, vaikka mekkala kadulla oli melkoinen yötä päivää. Mutta tämä seikka oli huomioitu huoneen varustelussa; huoneen hintaan kuuluivat kahdet korvatulpat! Minulla on tosin aina omatkin mukana. Mutta joka tapauksessa, ilman tulppia nukkuminen olisi voinut olla vaikeaa.

Suihku ja vessa olivat hostellitapaan käytävällä ja koko kerroksen yhteiskäytössä. Aamupalaa tarjoiltiin alakerran pubissa 7,5 euron hintaan, joka on kallista verrattuna majoitushintaan, 20 euroa per naama.

Vaikea sanoa, suosittelenko tätä hostellia vaiko enkö. Todella edullinen, eikä hostellissa oikeastaan mitään suuren suurta vikaa ollut, kun pystyi nukkumaan korvatulpissa. Itse emme kuitenkaan jääneet toiseksi yöksi, vaan siirryimme viereiseen hotelliin, josta pulitimme 73 euroa/yö kahden hengen huoneesta, joka ei sekään ole paha keskustayöpymisestä oikeassa hotellissa.

Hotel Internationaal netissä:
http://www.hotelinternationaal.com/do.php?fct=pages&op=showPage&pageId=1

Gambia on täynnä elämää; kuhinaa toreilla, ihmisvilinää, kaupantekoa, tinkimistä

Serrekunda Market ja yksi piiloutunut toubab

Aamu valkenee aurinkoisena ja lämpimänä. Tänään on tarkoitus tutustua Serrekundaan, Gambian suurimpaan kaupunkiin, jonne ei ole kovin pitkä matka majapaikastamme Kotusta.

Neuvottelemme tovin mahdollisen kuljettajan kanssa retkisuunnitelmistamme. 500 dalasilla Essa (lausutaan kovin kotoisankuuloisesti Esa) lupautuu hoitamaan päivän kuskailun ja opastuksen. Tiedämme kyllä, että halvempaakin olisi tarjolla, mutta olemme kuitenkin tyytyväisiä miellyttävän Essan tarjoukseen.

Vihannesosasto

350 000 asukkaan Serrekunda näyttäytyy lähinnä jättimäisinä markkinoina ja torina, jotka ovat vallanneet kaupungin keskustan, ja jotka kantavat nimeä Serrekunda Market. Nyt viimeistään meille selviää, miksi Essa on aika nihkeä Serrekundan nähtävyyksien esittelyn suhteen; sellaisia ei sanan varsinaisessa merkityksessä oikeastaan ole. Siis muistomerkkejä tai muuta ”ylvästä” ja historiallista ei löydy, vaan nähtävyydet ovat kaupungin kuhina, väriloisto, elämäntapa, markkinakulttuuri, kylät ja asumukset teiden varsilla jne. Ja tietenkin Gambian suurin puu Kotu-Serrekunda välillä.

Gambiassa värjättyä batiikkikangasta

On varsin mielenkiintoista kulkea mukana, kun Essa vie meitä ympäriinsä jättimäisillä markkinoilla. Gambialaisen seurassa matkailijoihin suhtautuminen on meidän mittapuullamme luontevaa. Saamme kulkea rauhassa, pysähtelemme kojuille niin halutessamme, mutta ostopakkoa ei synny. Essa selittää, mitä kaikkea on tarjolla ja mihin mitäkin eksoottista kasvia, kalaa tai hedelmää heillä käytetään. Kuvaamme videota ja digikuvia runsaasti, mutta varsin diskreetisti. Harmi, ettei hajuja saa tallennettua nykytekniikalla. Teen jopa muutaman koruhankinnan, kun tapaamme Essan tuttuja ja saan kuvata söpön poikavauvan äiteineen.

Korukauppias

 Juttelemme paljon Essan kanssa. Gambiassa on laillista pitää neljää vaimoa, ja tämän on alkujaan määritellyt islam. Essa kertookin meille paikallisen viisauden vaimojen määrästä: 1 vaimo = 1 ongelma, 2 vaimoa = 2 ongelmaa, 3 vaimoa = 3 ongelmaa ja 4 vaimoa = itsemurha. Miehen pitää pystyä elättämään kaikki vaimonsa ja tekemään tasapuolisesti heidän kanssaan jopa lapset. Vaimot ovat kateellisia toisilleen ja kaikille pitää saada aina samat oikeudet, mahdollisuudet ja etuudet. Vanhempi vaimo on kateellinen uudelle tulokkaalle, ja kotona vallitseekin usein katkera ja ilmapiiri.

Lihakauppa Serrekundan markkinoilla

Essa kertoo, että hänellä ei ole halua, eikä kyllä olisi rahaakaan, pitää enempää kuin yhtä vaimoa. Essan isällä, kuten useilla sen ikäisillä, sen sijaan on kaksi vaimoa. Mutta tosiaan, vaimo itsessään tarvitsee elannon ja asuinsijan, mutta lapset vielä moninkertaistavat tarpeet. Ja on tärkeää saada kaikki lapset kouluun, joka sekin maksaa.

Kalatiskillä oli kärpäsiä enemmän kuin kalaa

Essalla itsellään on kaksi lasta, joista toiselle, pienelle tytölle, hän ostaa torilta muoviset sandaalit. Torilla kun kaikki on halvempaa kuin kaupoissa. Ja jotenkin tuntuu, ettei tätä tavarapaljoutta edes saisi niihin vähäisiin kauppoihin ja näkemäämme kauppakeskukseen mahtumaan. Tässä maassa kauppaa tehdään toreilla, markkinoilla ja kadunvarsilla. Ja tingitään! Tinkiminen kuuluu aina asiaan, eikä vain sen takia, että tavaran saa siten halvemmalla, vaan tinkiessä tulee kerrottua elämästään ja perheestään kauppiaalle tai tutun kanssa vaihdettua kuulumiset. Se on vain elämäntapa: ensin tehdään kauppaa, sitten keskustellaan muusta ja lopuksi tehdään kaupat. Sinällään herttaista, mutta joka tapauksessa hieman rasittavaa ja aikaa vievää. Tiedän, asenteestahan se on kiinni, sekä tietenkin siitä, mihin on tottunut.

Kaikkea on kaupan, elävänä ja kuolleena

Retken lopuksi Essa vie meidät syömään Come Inn -ravintolaan lähemmäs omia seutujamme. Serrekundassa nimittäin on lähinnä paikallisia katukuppiloita, joita Essa ei ulkomaalaisen vatsalle suosittele. Tivaamme hetken, ennen kuin uskomme, että hän ajattelee vain parastamme. Toisaalta olemme kyllä tottuneet syömään jos jonkinlaisissa katukuppiloissa vaikka missä, mutta tällä kertaa uskomme Essan sanaan ja annamme Essan viedä meidät suosittelemaansa paikalliseen ravintolaan.

The Big Tree

Ruokailumme ajaksi Essa lähtee asioilleen ja tulee meitä hakemaan myöhemmin. Paikan ruoka on hyvää ja edullista. Minulla on alkuun rapupalloja ja Mikolla tomaattikeitto. Pääruuaksi nautin katkarapuja ananaksen kanssa ja Mikko afrikkalaisittain tehtyä nautaa. Punaviiniäkin löytyy ja vieläpä kohtuulliseen hintaan, 70 dalasia kunnon iso lasillinen. Olimme siis hyvin tyytyväisiä Essan valintaan.

Rapupallerot

Sitten menemme ensimmäistä kertaa lomamme aikana altaalle hetkeksi ennen auringonlaskua. Minä käyn jopa pulahtamassa. Mikko taas lähtee käymään neuvotteluja Dakarin retkestä paikallisen turistioppaan kanssa. On Tea Time, eli hotellimme allasalueella se tarkoittaa gambialaista musiikkia ja teetä, kahvia sekä kakkua klo 17–18.

Poika ja koira compoundin ovella

Koska meillä on pitsanhimo, illallispaikaksi valikoituu All Italiana Senegambian eli Kololin alueella. Ruoka on todella hyvää, sekä alkupalat että pitsat. Minun Neptuno-pitsa on aivan mahtava makujen sinfonia eikä Mikon tulinen jauheliha-kebab kalpene sen rinnalla juurikaan. Senegambian alue on hurjan paljon vilkkaampi ilta- ja yöelämältään kuin Kotun alue. Turisteja on liikkeellä varmasti tuplamäärä, mutta paikallisia sitäkin enemmän.

Kaupunkikuvaa

On himppasen koomista huomata, että taksikuski on odottanut meitä koko pitkän illallisen ajan vm.  -85 miljoonamersussa nukkuen. Olimme kyllä sanoneet, että kuljettaja voi huoletta lähteä välillä omille asioilleen tai vaikka kotiin, koska olimme sopineet poislähtöajankin, mutta hän nyt on kuitenkin päätynyt ottamaan nokoset autossaan. Itse asiassa myöhemmin lomallamme huomaamme, että erityisesti ilta- ja yöaikaan kuljettajat tuppaavat jäämään nukkumaan autoonsa ja odottamaan palaavia kyytiläisiä.

Automme (valkoinen Mitsu) on jumiutettu hallitusti pysäköidyllä Suzukilla.

Annamme kuljettajallemme koko illan kyydistä sovitun 250 dalasin lisäksi pari pitsapalaa, jotka jäivät illalliselta. Ja voi että kuljettaja on tyytyväinen ja otettu mutustaessaan valtavalla ruokahalulla pitsaansa. Pitsaa saa syödäkseen lopulta myös eräs hotellityöntekijämme. Mainittakoon, että molemmat pitsan saajat valitsivat minun pitsaani – liekö sitten ajatelleet, että länkkärimies on valinnut lihapitsaansa kuitenkin muslimeille ”saastaista” possua, joten turvallisinta valita kalavaihtoehto. 

Pitsat, joista riitti useammallekin nälkäiselle!

Gambia on väriä, hymyä, aurinkoa, erilaisuutta - ja moskiittoja hotellihuoneessa

Afrikkalaista vilkasta kaupankäyntiä

Banjul ja Kotu

Aamulla Mikkoa nukuttaa, joten jätämme hotellin aamupalan väliin. Tai no, ei ihan sentään, käymme lähimarketista Digestive-keksejä, sulatejuustoa ja mehua. Leipää ei ole tarjolla. Ja kuten jatkossa tulemme huomaamaan, leivänpuute vaivaa muitakin lähialueemme kauppoja. Leivän voi saada kaupasta vain niin, että kauppias pistää apupojan hakemaan leivän jostain kauempaa, ja leipä tulee sanomalehteen käärittynä, mistä lie.

Ensimmäisenä yönä olemme näköjään todellakin tarjonneet herkkuaterian moskiitoille; Mikolla on kaula, niska ja kädet ihan tikatut, noin kolmekymmentä pistosta. Minulla taas on sellaiset kymmenen, tosin paljon pienempinä ja hillitympinä. Ei niissä pistoksissa itsessään mitään, vaan se malaria, jota ne pistäjät kantavat. Mutta onhan meillä toki estolääkitys. Siitä puheen ollen, minä olen varmaan maailman ainoa ihminen, joka saa myös Malarone-malarianestolääkkeestä sivuvaikutuksia. Kaksi ensimmäistä päivää oli jonkinlaista kuvotusta ja suun kuivumista. Verrattuna kuitenkin Lariamista raportoituihin sivuvaikutuksiin en jaksa valittaa, kun jo kolmantena päivänä, eli reissun alkaessa, sivuvaikutukset olivat hävinneet.

Kun sitten kitisemme hotellilla moskiittojen aiheuttamista paukamista, heidän selityksensä on, että me olemme pitäneet ikkunoita ja ovia auki, olemme olleet ulkona jossain hotellialueen ulkopuolella auringonlaskun jälkeen ja meillä ei ole ilmastointia huoneessa. Väärin: Meillä on ilmastointi, emme käyneet hotellialueen ulkopuolella pimeän jälkeen ja meillä ei ollut hetkeäkään mikään luukku auki koko aikana. Saamme lopulta hyönteismyrkytyksen huoneistoomme talon tarjoamana.

Lähdemme tutustumaan Gambian pääkaupunkiin Banjuliin. On suorastaan käsittämätöntä, että lähes jokaisella näyttää olevan kännykkä, mutta suurimmalla osalla ei ole kotonaan sähköä tai juoksevaa vettä. Ei sillä, että juokseva vesi liittyisi kännykkään, mutta sähkö sitäkin enemmän. Paikalliset latailevat puhelimiaan siis aina siellä, missä töpseli sattuu olemaan tarjolla.

Toinen huvituksemme aihe on kaupungilla yhdessä kadunvarsikaupassa bongaamamme televisio ja 50 mustaa miestä kaupan pihalla katsomassa telkusta jalkapalloa. Niin, eihän sitä telkkuakaan kotona ole, jos ei ole sähköä. Eipä tule aina ajatelleeksi, mihin kaikkeen sähköä tarvitsemme. Sähköttömyydestä johtuen gambialaisten naisten pitää vähintään kerran päivässä käydä aina torilta tuoreet ruoka-ainekset, koska ne eivät Gambian lämpötiloissa ilman jääkaappia kauaa tuoreina kestä. Hotelleilla on toki sähköt ja vieläpä aggregaatitkin, että jatkuvat sähkökatkot eivät muodostuisi turhan hankaliksi länsimaisille pullamössömatkalaisille.

Banjul on mielenkiintoinen pieni kaupunki, maan pääkaupunki. Keskellä kaupunkia on suuri torialue Royal Albert Market, jollainen tuntuu olevan myös muissa Gambian kaupungeissa, esimerkiksi Serrekundassa. Serrekunda on Gambian suurin kaupunki 350 000 asukkaallaan. Ja koko Gambiassakaan ei ole kuin 1,5 miljoonaan asukasta.

Banjulista löytyy gambialaisittain harvinainen suuri ja näyttävä muistomerkki, Arch22. Kiipeämme sen sadat ja sadat portaat huipulle kuvaamaan. Laskeuduttuamme alas saamme seuraa gambialaislapsista, joille lähtiessämme lahjoitan saippuoita, joita ostan naiselta muistomerkin juurelta. Kolme saippuaa kymmenellä dalasilla, joka on euroissa noin 30 senttiä. Lopulta päädyn ostamaan yhdeksän saippuaa, että kaikille riittää. Rahaahan Gambiassa ei lapsille eikä muillekaan saa mielellään antaa kuin maksuna jostakin, mutta hyödykkeitä kyllä. Lapset tuoksuttelevat saamiaan saippuoita ihan onnessaan, ja kun jollain on sellainen kädesään tai taskussaan, siitä pidetään kiinni kuin aarteesta.

Arch 22

Pistäydymme myös Gambian kansallismuseossa, joka on varsin vaatimaton. Kansallismuseon pihassa seisova näyttävä punainen Coca Cola -koju vähän myös syö museon uskottavuutta.

Loppupäivästä löydämme hotellin mukavan ilmastoidun nettikuppilan. Sadalla dalasilla saa tunnin, 700 dalasilla koko viikon.

Illalla etsimme ravintolaa nimeltä The Toureg Albaba, mutta päädymme yhden avuliaan aatun opastamana ravintolaan nimeltä Barracuda. Hyvä ravintola, mutta ei kyllä ensinkään se, jota alun perin etsimme. Syömme pilahinnalla herkullisen illallisen. Viini on valkoista, mutta edukasta ja hyvää. Tarjoilu on vähän hakusessa, mutta illallisesta selvitään kunnialla. Syömme alkupalaksi katkarapuja, patonkia ja vihreän salaatin, pääruuaksi mereneläväpastan ja bolognesen. Mereneläväpastan ruodot vähän häiritsevät, Mikon ruoka olisi saanut olla hieman märempää, eli kastiketta olisi voinut viljellä päälle runsaammin. Eli ei tämä ihan pärjää ensimmäiselle illalliselle hotellimme allasravintolassa.

Kotimatkalla käymme henkeviä poliittisia ja uskonnollisia keskusteluja erään toisen ravintolan mukavan tarjoilijan kanssa, joka on lyöttäytynyt mukaamme lähes koko illaksi. Mikolle tämä kaveri antaa hyttysrasvan. Vaikuttaa monin tavoin bumsterilta, mutta onko, jää arvoitukseksi. Muutenkin, bumstereiksi eli rantapojiksi määritteleminen ei ole ihan yksikertaista, kun kaikki ovat ylitsepursuavan auttavaisia pientä korvausta vastaan, ja puheliaita sekä hurjan kiinnostuneita matkalaisista.

Gambia on lämpöä ja avuliaita aatuja, jopa liiankin avuliaita ja innokkaita

Lappeenranta -> Helsinki -> Las Palmas (tekninen välilasku) -> Banjul -> Kotu

Kotu Beach

Saavumme Gambiaan iltapäivällä. Lämpötila on +31 astetta ja neulepaidassa on melko kuuma, ihanan kuuma. Maahantulotarkastuksessa kysytään kahta asiaa ”Oletko ekaa kertaa Gambiassa?” ja ”Onko sinulla poikakaveria?”. Mikolta ei tiedustella siviilisäätyyn liittyviä asioita.

Meillä on matkajokeri ja saamme lentokentällä lapun, jossa kerrotaan, että meidän majoituksemme on Bungalow Beach -hotellissa. Saavumme hotellille, joka vaikuttaa siistiltä ja viihtyisältä, jollaiseksi se osoittautuukin.

Ensimmäisestä illasta lähtien tosin ihmetyttää hotellihenkilökunnan, miessiivoojien (kaikki siivoojat ovat miehiä) ja huoltomiesten yllättävät käynnit huoneistossamme aina koputtamatta. Monta kertaa vähäpukeisena saan juosta vessaan karkuun henkilökunnan vierailuja. Jostain syystä suunnilleen kerran päivässä siivooja pistäytyy. Siis varsinaisen siivouksen lisäksi.

Ensimmäisenä päivänä tekee mieli tutustua lähiympäristöön. Kuljeskelemme pitkällä ja upealla hiekkarannalla auringonlaskun aikoihin. Voi kuulostaa romanttiselta, mutta tunnelmaan vaikuttavat huomattavasti kymmenet rantapojat, turistioppaat, hedelmänmyyjät, korunmyyjät, myyjät, myyjät, myyjät, joista ei tahdo päästä eroon, ei oikein millään. Aina jostain joku pölähtää paikalle ja on varma, että meidän on syytä kuulla, mitä juuri hänellä on meille tarjottavana. Kaikki ovat kiinnostuneita länsituristeista, joilla on rahaa – vaikka ei aina halua – ostaa heidän palvelujaan ja tavaroitaan. Kaikki ovat kuitenkin myös hyvin ystävällisiä ja jättävät meidät jossain vaiheessa aina vähäksi aikaa rauhaankin. Hetkellisesti saimme hämmennettyä porukkaa sillä, että keksimme olevamme muka venäläisiä, joita paikalliset eivät juuri ole kohdanneet, joten suomalaisjutut ja -tervehdykset yms. sai osaltamme unohtaa ja myyntipuheet menivät sekaisin.

Olemme lopulta melko väsyneitä matkasta ja tietenkin intensiivisistä rantakokemuksistamme gambialaisten joukossa, joten päädymme syömään hotellin ravintolaan. Ruoka onkin varsin hyvää ja mukavan erilaista, uusia makuja, jeeeeee! Huomaamme heti, että hinnat eivät päätä huimaa Gambiassa, edes hotellien rafloissa, ja kuten myöhemmin tuli todistettua, eivät varsinkaan hotellien ulkopuolella.

Iltaa istumme hetken aikaa, mutta pian siirrymme yöpuulle. Ja kuten aamulla sitten selviää, samalla myös moskiittojen herkkumurkinaksi.

Beef Afra

Rokotuksia ja malarianestolääkkeitä Gambiaa ja Senegalia varten

Emmepä arvanneet matkaa reilu viikko sitten varatessamme, miten joutuu vaivaa näkemään sen suhteen, että saa rokotuspaletin kuntoon, ja tarvittavat lääkkeet hankittua Gambiaa ja Senegalia varten. Päivän haalin kasaan tietoja siitä, mitä rokotuksia tarvitaan, mitä meillä on voimassa ja missä ja millä hinnalla saamme puuttuvat hankittua.

Kiireellisin hankittava oli keltakuumerokotus. Se on suositeltava Gambiaan, mutta välttämätön Senegaliin. Senegaliin tarvitaan virallinen kansainvälinen keltainen rokotuskortti, jonka saa samalla kun käy rokotuksen ottamassa. Keltakuumerokotus pitää ottaa 12 vuorokautta ennen matkaa, joten meinasi tulla kiire. Siksipä otimme sen jo Joensuussa joululomamme aikana. Päädyimme varaamaan ajan yksityiselle lääkäriasemalle, koska työterveys ja kunnallinen eivät päde kuin omalla paikkakunnalla. YTHS toimii kaupungissa kuin kaupungissa, mutta toimipisteet olivat väliviikolla kiinni.  

Yksityisellä rokotuksen ottaminen oli vaivatonta, mutta kalliihkoa. Piikille tuli hintaa 83 euroa, mutta ajan rokotukseen sai varattua seuraavaksi päiväksi, ja lääkäriasemalla oli rokotetta valmiiksi olemassa, joten homma hoitui varsin nopeasti, kuten meille oli tarpeenkin.

Seuraavaksi olen menossa työterveyteen ottamaan kurkkumätä-, jäykkäkouristus- ja poliotehosteen. Poliorokote maksaa 38 euroa, muut saa ilmaiseksi. Mikko sen sijaan saa YTHS:ltä kaikki nuo ilmaiseksi. Samalla käynnillä lääkäri määrää meille malarianestolääkityksen. Tämän illan olen lukenut netistä kauhutarinoita malarianestolääkkeiden sivuvaikutuksista ja hinnoista. Olen vahvasti päätymässä siihen, että maksan mieluummin hieman enemmän Malaron-lääkkeestä kuin otan mahdollisesti kovatkin sivuvaikutukset Lariam-lääkkeestä. Doksisykliini ei houkuttele, sitä ei nimittäin suositella käytettäväksi auringossa, koska se herkistää ihoa, jolloin iho palaa helposti.

MRP-tauteja vastaan sen sijaan en tarvitse rokotusta, koska olen sen neuvolassa saanut. A-hepatiittirokotuskin on voimassa, joten selviän jopa vähillä piikeillä, näin totesi terveydenhoitaja. 

Ilomantsin majatalo Kaksi karhua ja satakunta kanaa

 

Yövyimme viime kesänä Ilomantsissa persoonallisessa majatalossa nimeltä Kaksi Karhua. Hih, miten metka paikka ja omistaja. Sekä kaikki ne kanat, ja japanilainen puutarha!

Huone 1. Peippo

Aamiaista talon tapaan, eli mahdollisimman paljon talon omaa sekä lähiä ja luomua

Eikä yöpyminen ollut pahasti edes hinnalla pilattu, kahden hengen huone (vessa ja suihku käytävällä) maksoi 50 euroa. Minun muistaakseni tämä hinta sisälsi meillä jo aamiaisen, mutta nyt netissä näyttäisi olevan aamiaismajoituksen hinta kuitenkin 60 euroa.

Huone 1. peippo

Täytyy varmaan ensi kesänä käydä taas kanoja katsomassa ja omistajaa morjestamassa.

Majatalon kotisivut: http://www.kaksikarhua.fi/

 

 

 

Sampo ei ole vain pankki

Ison osan Viipurin majoituspaikoista jo testanneina päätimme kesäreissullamme kokeilla meille vielä tuntematonta hotelli Sampoa. Nimensä hotelli lienee saanut siitä, että se sijaitsee Sammonkadulla. Sampoon on pienoinen kävelymatka Viipurin ”keskustasta”, mutta matkan taittaa jalan kymmenessä minuutissa tavaroidenkin kanssa. Ihan suorilta emme Sampoa kuitenkaan löytäneet, vaan sen löytäminen vaati kyllä karttaa. Hurjan hyvin Sampo ei ole ilmeisesti viipurilaistenkaan tiedossa, sillä illalla kun palasimme majapaikkaamme taksilla, kuskilla ei ollut aavistuskaan, missä hotelli Sampo sijaitsee.

Sampo on Viipurissa vierailevien suomalaisryhmien ns. vakiomajoituspaikkoja, kuten Druzhbaa ja Viipuri-hotellia, hieman halvempi. Kahden hengen huone maksoi vuoden 2010 kesäviikonloppuna muistaakseni 2300 ruplaa. Yritimme kyllä tinkiä hinnasta, mutta kyseessä oli heinäkuu ja Sampon viimeinen vapaa huone, joten emäntä sanoi, että hän tietää huoneen menevän listahinnalla ihan varmasti, vaikka me emme sitä ottaisi. Ja pian majoittumisemme jälkeen kuulimmekin emännän myyvän puhelimessa eioota. Nettisivulla hinta näyttäisi olevan tällä hetkellä sama, mikä sinänsä vähän yllättää, koska yleensä kesä- ja vuodenvaihdesesongin ulkopuolella hinnat majapaikoissa ovat sesonkiaikoja halvemmat.

Hotellihuoneen ikkunasta avautuu näkymä sisäpihalle

Sampo oli siisti ja mukava majapaikka. Aamiainen ei ollut kaksinen – etenkin puuro oli melko kamalaa – mutta se tuotiin sentään huoneeseen ja kyllä sillä aamun pahin nälkähuippu talttui. Mielenkiintoinen yksityiskohta aamiaisessa oli, että se tuotiin Дует-kahvilasta (Duet), josta olisi voinut tilata hotelliin vaikka ihan täyden menun. Itse asiassa menua illalla luettuamme ja herkkuja kyylättyämme menimmekin seuraavana päivänä sitten lounaalle Duettiin.

Voin hyvin suositella Sampoa matkailijoille, jopa ihan hyviin majapaikkoihin tottuneille. Halvempaa ja vaatimattomampaa etsiville voin ehdottaa hostellia nimeltä Южная (Juzhnaja). Hostellista on kuvaus blogissani: Edukasta majoitusta Viipurissa: hotelli Южная (Juzhnaja). Halvin hotellimajoitus lienee laivahotelli Korolenko. Korolenkossa olen yöpynyt muutaman kerran, mutten ole tainnut blogia kirjoittaa, ainakaan vielä. Ehkäpä nyt jälleen Viipuri-aiheesta kirjoittamaan innostuneena tulee sekin tehtyä.

Hotelli Sampon kotisivu netissä: http://www.hotelapart.ru/indexru.html
Korolenkon sivu netissä: http://korolenko-vbg.ucoz.ru/
Juzhnajasta tietoa netissä: http://www.vyborg.tv/company/~info/331

Sattuipa löytymään netistä pari listausta Viipurin alueen hotelleista, tästä vaan tutustumaan:
http://www.oksanochka.com/003/004/011.shtml
http://community.livejournal.com/vyborg/84405.html

Edukasta majoitusta Viipurissa: hotelli Южная (Juzhnaja)

Hostelli Южная (Juzhnaja) kutsuu itseään hotelliksi, vaikka ihan sillä ei rahkeet mielestäni siihen riittäisikään. Tätä en sano ollenkaan pahalla, Juzhnaja on varsin mukiinmenevä majapaikka Viipurissa. Se on selvästi Viipurin muita hotelleja (lukuun ottamatta laivahotelli Korolenkoa) edullisempi. Hostellin listahinta kahden hengen huoneesta (vessa ja suihku käytävällä) näyttäisi tällä hetkellä olevan 1200 ruplaa, mutta halvimmillaan hiljaiseen aikaan olemme tinkineet hinnan 800 ruplaan jääden tällöin tosin ilman rekisteröintiä. Juzhnaja tosin sijaitsee kolmisen kilometriä keskustan ulkopuolella, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että sinne täytyy ajaa taksilla. Taksisuhailu ei tunnetusti kuitenkaan ole kallista lystiä Viipurissa, keskustasta hostellille olemme ajaneet usein 50 ruplalla.

Juzhnajaan tulimme tutustuneeksi, kun eräänä heinäkuisena lauantai-iltana rupesi jo tuntumaan siltä, että Viipurin kaikki muut majoitukset olivat täynnä. Korolenkon emäntä vinkkasi, että Juzhnajaan saattaisi vielä mahtua. Ystävällisesti hän vielä soitti hotellille ja varmisti, että tilaa oli. Taksi vaan alle ja osoitteeksi пр. Победы 4.

Etenkin kesäisin monet hotelleista (ilman ilmastointia) ovat tuskaisen kuumia, mutta tässä Juzhnaja tekee mukavan poikkeuksen ollen kohtuullisen vilpoisa kivitalo, jonka ikkunoista ei aurinko porota aamusta iltaan sisään. Toinen positiivinen seikka mielestäni on se, että Juzhnajassa ei ole kokolattiamattoa, kuten suunnilleen kaikissa isommissa hotelleissa Viipurissa, myös valitettavasti uudessa, muuten varsin hyvässä hotelli Victoriassa. Aamupalaa Juzhnajassa ei tarjota, mutta majoittujien käytössä on keittiö, jos itse kokkailemaan vaivautuu.

Tietoa hostellista netissä: http://www.vyborg.tv/company/~info/331

Pietari, metropoli ja bileet nurkan takana

Ei suunnitelmia lauantai-illaksi ja Pietarissa tarjolla isot bileet. Lähtöpäätöksen teimme perjantai-iltana.

Lauantai-aamuna sitten kipaisin Lappeenrannan rautatieasemalle ostamaan liput illalla lähtevään Repiniin (klo 18.26–22.51), mutta unohdin passit kotiin, enkä muistanut passinnumeroita ulkoa. Eipäs muuta kuin uusi reissu, ja sitten irtosivat liput hintaan 31,40 euroa/kappale.

Repinissä oli tiivis tunnelma Vainikkalasta Pietariin lauantai-iltana

Asema menee lauantaina kiinni jo klo 15, että ihan viimeviimehetken ex tempore -lähtö ei onnistu kuin bussilla (klo 17–22.30), koska Vainikkalassa ei myydä junalippuja. Bussiinkin olisi toki hyvä varata paikka etukäteen, mutta sitä olemme harrastaneet ani harvoin ja kuitenkin vain kerran emme mahtuneet bussiin. Se oli kesä-sunnuntaina Viipurissa, ja jouduimme sitten liftaamaan Lappeenrantaan. No, tuotakin väliä olen kyllä tottunut liftaamaan, joten ei siinä mitään.

Repinin ravintolavaunu

Nykyään junalippuja voi ostaa myös Safarilta Lappeenrannan keskustasta, mutta Safarikin sulkee luukkunsa klo 14 lauantaina. Safariltahan saa rupliakin vaihdettua matkakassaksi, jos tarvis.

Ravintolavaunun tarjoilijakin oli ottanut muutaman lasillisen lauantain kunniaksi

Repin saapuu Pietarissa Suomen asemalle, josta pääsee kätevästi etenemään samassa rakennuksessa sijaitsevalla metrolla. Tällä kertaa meillä olikin melkoinen taival, päämääränä oli Парк Победы, jonka lähistöllä oli urheilu- ja konserttikompleksi (СКК), jossa bileet järjestettiin. Olin samana päivänä netin kautta varannut majoituksen läheisestä hotellista (Россия), koska niin ikään lähellä sijaitseva hostelli All Seasons oli jo täynnä.

Hotelli olikin oikeastaan ihan viihtyisä ja mukava, sen lisäksi että se sijaitsi näköetäisyydellä (2 km) bilepaikasta. Näin säästimme ainakin yölliset taksirahat, mutta emme kyllä jalkojamme. Hyvää sijainnissa oli myös 24/7 auki oleva Karusel-market lähistöllä.

Näköala hotellihuoneen ikkunasta oli avara, ikkunan sai kokonaan auki ja leveä ikkunalauta oli varsin hurmaava. Tämä oli parasta huoneessamme! Valitettavasti hotellissa oli kokolattiamatot ja tupakansavu leijaili hienoisena ympäri hotellia – tosin näin lähes kaikissa, ainakin vanhoissa hotelleissa. Edullista hotellissa ei ollut yöpyä (noin 85 euroa/2hh ilman tarjouksia), mutta kerran näinkin. Ja aamupala oli suorastaan ruhtinaallinen hostellien lämpimiin maitoihin ja kulahtaneisiin muroihin verrattuna.

MAYDAY 2010 -bileet olivat upeat, hyvää musiikkia usealla lavalla aamukuuteen asti. Erityistä oli, että bileisiin oli 18 vuoden ikäraja ja bileissä ei kuitenkaan myyty ollenkaan edes alkoholia. Venäjällä näin, heh!

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli Kronstadt. Tästä kirjoitan oman erillisen bloginsa, että se on helpompi jatkossa löytää muiden blogien joukosta.