perjantai 12. marraskuuta 2021

Päivän Pietari: venäläiset bändit Nevskillä

Kuvankaappaus Gala Bondarenkon videolta 17.10.21

Pari viikkoa sitten sunnuntaina Facebookin "Питер, которого вы не знаете" -ryhmässä Gala Bondarenko julkaisi videon, joka on kuvattu lauantaina alkuillasta Nevskillä Kazanin katedraalin kohdalla. 

Videolla soittaa venäläinen bändi venäläistä poppista. Joku tanssii (kuin kukaan ei näkisi), toinen istuu maassa tuhannen humalassa ja jammailee, yksi naukkailee juomaa pullostaan silmin nähden nauttien musiikista, ihmisiä pysähtyy kuuntelemaan, osa ihmisistä vain kiirehtii ohi. Minulla on vastaavanlaisia kuvaamiani videoita vuosien ajalta.

Katusoittajissa on jotain niin pietarilaista. Katusoittajia esiintyy lähes vuoden ympäri etenkin ydinkeskustassa, Nevskillä ja Nevskin sivukaduilla, joskus joka aukiolla ja risteyksessä on omansa, mutta esiintyjiä on myös muissa paikoissa, missä liikkuu paljon ihmisiä, kuten metroasemien lähellä ja puistoissa.

Välillä esiintymässä on myös muita taiteilijoita, saippuakuplien puhaltajia, tulenpuhaltajia, akrobaatteja, tanssijoita, kaikenlaisten instrumenttien, jopa tyhjien pullojen soittajia - vain mielikuvitus lienee rajana, mitä kaikkea kadulla voi esittää.

Saippuakuplataitelija Pietarissa syyskuussa 2015

Tuona lokakuun viikonloppuna oli lämpötila jo lähellä nollaa Pietarissa, ihmiset kulkivat talvitakeissaan ja pipoissaan, bändi soitti ja lauloi kuin kesällä konsanaan.

Itse olen niitä, jotka pysähtyvät kuuntelemaan ja laittavat muutaman rahan hattuun/soitinlaatikkoon, jos ei ole kovin kiire. Ja tosiaan, otan välillä myös kuvia, videon tai videoita, joilla sitten kidutan läheisiäni. No ei kai sentään, mieheni kyllä kerran tai pari kuuntelee ja katselee videot mielellään, mutta eihän se kuuntelu yleensä kertaan tai pariin jää, hihi.

Nyt olen viime aikoina kuunnellut tätä videota säännöllisen epäsäännöllisesti. Biisi on tuttu, mutta esittäjästä tai kappaleesta en ole saanut kiinni toistaiseksi, enkä ole oikeastaan kovasti välittänyt saadakaan. Jokin tässä tunnelmassa vaan vetoaa, ja vaikka olen sanonut monta kertaa, ettei minulla ole ollut juurikaan ikävä Pietariin nyt korona-aikana, niin johan taas on.

Taustana kuitenkin, että vuosikausiin ole ollut sellaista kuukautta, etten olisi Pietarissa käynyt. Ja nyt olen viimeksi poistunut Pietarista 28.2.2020.

Ei kommentteja: