sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Monenlaista majoitusta Pietarissa

Pietariin nousee uusia, pieniä hotelleja kuin sieniä sateella, ja kohtuuhintaiselle majoitukselle Pietarissa onkin tarvetta. Kesällä kaikkien tunnettujen hotellien hinnat on vedetty ihan tappiin, joten kilpailu tekee enemmän kuin hyvää.

Monenlaisissa majoituksissa mekin olemme reissuillamme yömme nukkuneet, tässä pari esimerkkiä viimeaikaisista virityksistämme.

Neukkukolossi Ohtinskaja

Majoituimme tänä syksynä turkulaisen kuoroporukan kanssa Ohtinskajassa. Se on hankalien yhteyksien takana, mutta porukalla oli linja-auto mukanaan, ja olivat saaneet järjellisen hinnan.


Ohtinskajassa on hurjan eritasoisia huoneita. Remontoimattomat ovat järkyttävän kulahtaneita, remontoidut ihan OK. Kuoroporukka sai onnekseen uusia huoneita, meille siunaantui standardihuone, eli rupukka. Iänikuiset, pölyiset kokolattiamatot eivät ainakaan auttaneet allergisen silmätulehdukseni kanssa... No, olimme siellä vain yhden yön.

Kävimme kuitenkin heti huoneen nähtyämme vastaanotosta kysymässä, ovatko kaikki huoneet tässä ah niin ihanassa, alkuperäisessä kunnossaan, ja voisimmeko saada paremman huoneen, mutta kuulimme, että parempia huoneita olisi toki tarjolla, jos hotelli ei olisi täynnä.

Oli meillä kuitenkin Neva-näköala:


Hinta oli kohtuullinen. Seikkailimme hetken netin erilaisilla hotellivaraussivustoilla ja saimme GalaHotels-sivustolta kahden hengen huoneen yöhinnaksi 50 euroa. Onneksi emme sentään maksaneet enempää.

Aamiainen oli kyllä varsin monipuolinen, joskin niinhän se tuppaa olemaan näissä entisissä neukkukolosseissa.


Boutique Hotel Leningrad

Seuraavaksi yövyimme Boutique Hotel Leningradissa, ihan vaan vastapainona edellisen yön nuhjuisuudelle. Huone oli nätti, mutta todella pieni.


Henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta. Metroasemaa ei valitettavsti turhan lähellä ollut. Toisaalta muulla maanpäällisellä liikenteellä pääsi lähellä sijaitsevalta aukiolta (Ploshad Truda) helposti esimerkiksi Sennaja/Sadovaja/Spasskaja-metroasemalle.


Aamiainen tuli huoneeseen vastaanoton kanssa sovittuun aikaan. Valittavissa oli kaksi vaihtoehtoa, voileipäaamiainen tai toast-leipäaamiainen, myös teen värin sai valita. Aamiainen nautittiin ihan kirjaimellisesti vuoteessa, muualle ei mahtunut.

Huoneen hinta Booking.comin kautta samana päivänä varattuna oli 63 euroa/2hh. Taso oli kyllä aivan jotain muuta kuin edellisen yön Ohtinskaja 50 euroa/2hh, joskin aamiaisessa Ohtinskaja voitti 6-0.


Allegro Hotel Ligovsky Prospekt

Seuraavat pari yötä majoituimme Allegro-hotellissa, koska sijainti Ligovski prospektilla lähellä hyviä bilemestoja oli niille illoille oleellinen.Lisäksi huoneet olivat niin suuria, että pystyttiin järjestämään kuoroporukalle etkot.


Hinta oli edellisiä hotelleja korkeampi, mutta valitsemamme huoneetkin olivat standardia parempia. Visiitin viimeisen yön majoituimme huoneessa, jossa oli jopa poreamme.


Tästä hotellista mieleen jäi mieleen pelottava, minimaalisen kokoinen hissi. Meidän huoneemme olivat 7. kerroksessa, mutta aluksi sitkeästi kävelimme portaat ylös alas. Jossain vaiheessa rappuset rupesivat kyllästyttämään ja uskaltauduimme hissiin, kuitenkin vain yksi kerrallaan, niin pieni ja epäilyttävä hissi oli. Kulkihan se kuitenkin, vaikka hyvin hitaasti, tärähdellen ja päästellen kummallisia ääniä.


Lähtöpäivänämme sunnuntaina saimme pitää hienon poreammehuoneemme kolmeen asti iltapäivällä ilman lisämaksua. Ihan käypä majoitus ihan pelipaikoilla.

Ensimmäinen yö Allegrossa nukuttiin sisäpihalle päin, toinen kadulle. Kuva ikkunasta kadulle.
Allegro sijaitsee Galleria-kauppakeskusta vastapäätä, kiven heiton päässä Moskovan asemasta ja Ploshad Vostania -metrosta.
Hissi. Tai jokin hissityyppinen kehonnostolaite.

P.S. Saint-Petersburg Guide kertoo, että keväällä 2014 Pietariin avautuu ensimmäinen kapselihotelli nukkumabokseineen. Onhan sekin ihan mielenkiinnosta käytävä kokeilemassa.

Ei kommentteja: