torstai 21. heinäkuuta 2011

Svetogorskin pyöräily

Kaupunki on n. 1 x 2 km kokoinen.
Suomi-Venäjä-Seuran Viipurin pyöräily on jo lähes jokavuotinen perinne, mutta Svetogorskiin pyöräilimme Mikon kanssa ensimmäistä kertaa viime pääsiäisenä.

Lähdimme matkaan Huhtiniemestä ja poljimme Lappeenrannan rautatieasemalle. Jouduin vetämään Mikkoa loppumatkan, kun sen pyörästä (lue: siskoni pyörästä) putosi ketjut ja niitä ei ollut aikaa ruveta nostamaan. Junassa konnari torui meitä, kun emme olleet varanneet pyörille etukäteen paikkoja junasta. Entä jos kaikki pyöräpaikat olisivat olleet jo täynnä. OK, mutta eivät olleet. Mainitsimme, ettemme pysty varaamaan paikkoja myöskään takaisinpäin, koska emme vielä tiedä, tulemmeko tänään vai huomenna. Konnari pyöritteli päätään. By the way, pyörän matka Imatralle on kalliimpi kuin opiskelijan.

Seuraavaksi matka jatkui Imatran juna-asemalta kohti rajaa. Jotenkin olin aina ajatellut, että Svetogorskiin on Imatralta kaksi kilometriä, ja niinhän sinne onkin, kun mittaa oikeasta kohti Imatraa. Meille tuli matkaa Imatran rautatie-asemalta toistakymmentä kilometriä.

Imatralla pyöräilijän kelpaa Vuoksen vartta sotkea

"Valtakunnan raja 2 kilometriä" -kyltin kohdalla aurinko paistoi ja ylämäkeä piisasi. Hiki oli jo hatussa, kun saavutimme rajan.


Pyörällä ei tarvitse jonottaa rajalla, vaan sukkana ajoimme kaikista autoista ohi ja molemmista rajoista yli.


Sitten lähdimme kiertämään kaupunkia tarkoituksenamme jossain vaiheessa löytää ravintoa sekä majapaikka, mutta matkalla näimme sitten kaikenlaista muutakin:

Fillaristit Finlandiasta eivät ole harvinainen näky Svetogorskissa.
Suomalaista arkkitehtuuria edustava Hotel Svetogorsk oli täynnä. Ja respan rouvakin oli niin tympeä, että ei olisi kyllä haluttukaan jäädä yöksi. Totesi mm. että sen lisäksi, että hotelli on täynnä, niin se on myös kallis. Suositteli Svetogorskin kaupunginhotellia meille mieluummin. :D
Lennä Juri Gagarin!
Kaverikaupunki Imatra
Sveton keskuspuiston asukkeja.
Siivous ja viemäröinti olivat jääneet vähemmälle huomiolle.
Iltaohjelmaa
Onnelantie, joka tunnetaan nykyisin ul. Kirovana.
Eläinkauppa
Cafe Novatorin terassilla ohjelmaa riitti; mm. taustalla näkyvä keltainen roskis syttyi tuleen syömäilyn aikana. Lisää Cafe Novatorista voi lukea blogistani Tanjan maistamista otsikolla "Cafe Novator, ei ihan fine dining".
Naapuripöydän Igor sai häädön terassilta hajotettuaan tuolinsa.
Lihalautanen oli vähintäänkin riittävän kokoinen. Lisää Cafe Novatorin annoksia voi ihailla blogissani Tanjan maistamista otsikolla "Cafe Novator, ei ihan fine dining".
"Yllättäen" vuonna 1945 perustetusta kaupasta sai mm. ruotsalaista Ettania. Lähin kyseistä tuotetta myyvä kauppa lännessä on noin 600 km päässä.
Suuntia
Svetogorskin kauneutta
Tiilitorni lienee suomalaisperäinen rakennus.
Paikallinen Pellervontien kyltti oli hieman vinksahtanut.
"Vileeni" vielä pystyssä.
Lappeenrannan Sokos toivottaa tervetulleeksi. Oikealla kulttuuritalo ja vasemmalla taustalla Cafe Novator.
Kaupungin historiaa
Svetogorskin kaupunginhotelli
Lopulta auringon jo laskiessa löysimme Svetogorskin kaupunginhotellin. Meinasi jossain kohdassa usko sen löytymiseen mennä ja pyörän nokka kääntyä kohti Imatran Valtionhotellia. Ajoimme nimittäin Svetogorskin kaupunginhotellista monta kertaa päivän aikana ohi, mutta emme älynneet sitä hotelliksi, katselimme vain, että onpas iso talo siinähän, jotta mikähän kompleksi se lie. Lopulta päädyimme hotellin pihaan kartan avulla ja päätimme sisältä mennä kysymään, että onko tämä se kauan kaipaamamme paikka. Miksi ihmeessä heillä ei ole minkäänlaisia kylttejä, ei edes pienen pientä lappua ovessa, että kyseessä on hotelli?

Kaupunginhotelli
Huoneita oli vielä vapaana, ensin tarjosivat kalliihkoa kahden hengen huonetta (2800 ruplaa), jossa on oma vessa ja suihku. Kerroimme, että meille passaa vaatimattomampikin. Sitten tarjosivat kahden hengen huonetta ilman mukavuuksia (2300 ruplaa). Kun emme vieläkään riemusta kiljuen ottaneet huonetta vastaan, tuli paras tarjous: Heillä on yksi sellainen huone vapaana, jossa on normaalia yhden hengen sänkyä leveämpi sänky, jossa te nuoret ihmiset varmasti voitte yhdessä nukkua. Huone mukavuuksineen maksoi 1000 ruplaa kahdelta. (Hinnat ovat ihan muistin varassa, mutta oikealla tontilla.)

Huone oli siisti ja rauhallinen, ei mitään valittamista. Hotelli säilöi pyörämmekin sisälle lukittuun eteistilaan, kun emme tohtineet niitä pihalle jättää; milläs sitten olisi kotiin päästy? ;) Suosittelen.

Diskoteekissa naapuripöydän Vladimir oli väsynyt.
Pelottava silta
Palvelu pelaa 24h.
Henkilöjunia kulkee vain kaksi päivässä, mutta tavarajunia huomattavasti useammin.
Kansainvälistä paperia
"Voiton" mainostaminen on tärkeää, vaikka kaikki muu olisikin vinksallaan.
Suomalaistankkaajien suosikkikohde, vain 100 metriä rajalta.
Kotimatkalla. Bensa maksoi n. 69 senttiä litralta, mutta näihin menopeleihin sitä ei tarvittu.
Kävimme toisena päivänä syömässä hotelli Svetogorskin ravintolassa. Siitä voi lukea tarinan Tanjan maistamista -blogista otsikolla "Mutkatonta ja maukasta Svetogors-hotellin ravintolassa". Ja tässä vielä suora linkki tekstiin: http://tanjan-maistamista.blogspot.com/2011/05/mutkatonta-ja-maukasta-svetogorsk.html

Olipahan vaan mukava retki. Suosittelen!!!

torstai 14. heinäkuuta 2011

Kesäpäivä Tallinnassa

*paistattel*

Teimme kesäkuussa mukavan polttariretken kaveriporukalla Tallinnaan viettäen sulhasen ja morsiamen yhteispolttareita. Lähdimme aamulaivalla Helsingistä Tallinnaan ja söimme shampanja-aamiaisen laivalla. Suomeksi sanottuna joimme pienet shampanjat hytissä ja siirryimme sitten aamiaisbuffettiin.

Hotelliksi olimme valinneet Metropolin. Varatessani en esittänyt mitään toiveita huoneemme suhteen ja järkytys oli melkoinen, kun avasin huoneemme oven. Huone oli pimeä ja kuuma. Ikkuna oli karulle sisäpihalle eikä ikkunaa saanut auki. Sisäpihaa ympäröi hotelli Metropol, joten ikkunasta oli suora näkymä vastapäisiin huoneisiin. Hotelli oli täynnä, joten huoneen vaihtokaan ei tullut kyseeseen, mutta onneksi meidän ei tarvinnut yöpyä kyseisessä loukossa yhtä yötä enempää. Ja eihän Tallinnaan nukkumaan lähdetty. :)

Näkymä ikkunastamme ulos

Yhdelle porukastamme oli varattu saunallinen huone. Saunallisia huoneita ei ollut vapaana (täh?), mutta hän saikin varaamansa huoneen tilalle saunallisen junior-sviitin. Huoneen kaikki ikkunat olivat oikeasti ulospäin ja ne sai auki. Näinpä porukkamme viihtyikin enimmäkseen sviitissä sen ajan, kun hotellilla oleilimme.

Junior-sviitti

Illallista varten olimme varanneet Olde Hansasta pöydän. Tai tarkemmin sanottuna paikka oli Olde Hansan uusi sali Waggehus, koska pääsali oli sinä iltana täynnä. Meidän varaus oli ensin klo 19.30, mutta siirsimme sitä jo hyvissä ajoin päivällä hieman myöhemmäksi, että ehdimme kiertoajelulle katottomalla bussilla.

Kiertoajelulla

Kiertoajelun jälkeen saunoimme sviitissä - kunnon morsiussauna: morsian saunotti koko porukan yksi toisensa jälkeen pyörryksiin - ja aikatauluhan toki venyi entisestään. Soitin jälleen Olde Hansaan ja myöhensin varausta. Heille tästä ei ollut vaivaa, sillä uuden salin puolella oli tilaa reilusti.

Illallinen sujui mukavasti parhaassa seurassa hyvän ruuan ja juoman merkeissä. Olde Hansan ystävällinen tarjoilija puhui suomea ja esitteli kaikkien annokset yksi kerrallaan. Pöydässä oli lihakeittoa, hirveä, villisikaa, kania, lohta, maisteluvatia ja vaikka mitä herkkuja.

Illallinen alkakoon
Vahvan maun lihakeitos
Tämä annos taisi olla kania
Lohta sienikastikkeella
Olisiko ollut hirveä ja villisikaa
Jotain lihapataa
Piffiä
Olde Hansan tunnelmia

Pienten etkojen jälkeen yöklubiksi vaikoitui Ibiza, koska ennakkotietojen mukaan kyseessä oli psykeilta. Ja totta tosiaan, yö vietettiin Ibizalla mainion musiikin tahdittamana. Juomat olivat edukkaita, joskin yhtä juomaa enempää ei edes tarvinnut investoida, sillä paikan promoottori kantoi pöytämme täyteen rommikolaa. Siitä riitti imailtavaa koko yöksi.  :D

Pimeää menoa Ibizalla
Illan lopuksi saimme vielä yöklubin portsarin heittämään meidät hotellille pientä korvausta vastaan. Ajelimme öisen Tallinnan katuja tuhatta ja sataa. Saattoi vähän pelottaakin. Osa porukastamme kävi yöllä vielä jonkinmoisen grillin kautta ja voi taivas sentään kuinka herkullista hodaria saimme tuliaisena! Sitten pienet aamusaunat ja unta palloon.

Seuraavana päivänä harrastimme vähän shoppailua ja lounas vetäistiin Metropolin ravintolassa. Ihan kelpo ruokaa, hintataso suunnilleen sama kuin Suomessa, mutta ruoka piristävästi kuitenkin taas erilaista kuin ketjuravintoloiden luvatussa Suomenmaassamme.

Olisiko ollut liian kypsää ankkaa tai jotain
Kanaa

Kotimatkalle varasimme porukallemme laivalta kaksi hyttiä, joista toinen rauhoitettiin nukkuhytiksi. Hyvä idea, kuljettaja sai nukkua. :) Toisessa hytissä parannettiin maailmaa. ;)

Mukava reissu, ja mikä tärkeintä, juhlakalut viihtyivät! <3

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Majoitusta Pietarissa: Hotelli Moskova


Pitäähän se tämä suomalaisten ryhmämatkalaisten suosima vanha ja uskollinen Moskova-hotellikin arvostella ihan tasapuolisuuden vuoksi. Moskova-hotellissa on tullut yövyttyä kerran jos toisenkin, milloin ryhmän matkanjohtajana, milloin "vapaaehtoisesti", kun on saatu kaveriporukalle esim. hyvä majoitustarjous. Joskus hotellien majoitustarjoukset (esim. kolme yötä kahden hinnalla) tulevat jo niin lähelle hostellien hintoja, ettei tarvitse kahta kertaa miettiä, haluaako oman huoneen, oman vessan ja suihkun sekä aamupalan vai yöpyykö jopa kymmenen hengen dormitory-huoneessa ilman mukavuuksia.


Moskova-hotelli on valtava neukkukompleksi monine kerroksineen ja pitkine käytävineen, jossa joko kaikki tai ainakin suurin osa huoneista on peruskorjattuja - josko jopa useampaan otteeseen. Hotellien yleisvitsauksesta, kokolattiamatoista, ei vaan ole vieläkään päästy eroon.


Näkymä ikkunasta. Ei ihan parhaat näköalat olleet meidän huoneestamme maaliskuussa 2011. :)

Huoneet ovat aivan viihtyisiä, aamupala on keskinkertaista huomattavasti parempi ja monipuolisempi. Tosin se tuntuu pysyneen jokseenkin samana ainakin kymmenen vuotta minun tietojeni mukaan. Mutta miksipä hyvää muuttamaan sen suuremmin.


Ylimmässä eli kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevasta Panorama-baarista avautuvat hulppeat näkymät Pietarin ylle. Sovetskoje shampanskoje maksaa 500 ruplaa (maaliskuu 2011), joka ei ole ihan ryöstöhinta, kun kyseessä on kuitenkin hotellin baari. Myös alakerran Pivorama tuli testattua. Sushi oli vähän pahaa eikä pihviäkään ihan herkuksi kehtaisi kehua. Ja se shampanja, yöks, olisi Sovetskoje kyllä maistunut! Suharikit sen sijaan korjasivat hieman tilannetta. Näistä ravintolakokemuksistamme voi lukea lisää blogistani Tanjan maistamista, ja kyseiseen tekstiin pääsee tästä: Tanjan maistamista: Hotelli Moskovan Pivorama ja Panorama.


Hotellin sijainti metroaseman vieressä Nevskin varrella ei juuri voisi olla kätevämpi. Ja Prismakin on samassa rakennuksessa, heh. Hotellissa on myös raha-automaatteja, ravintoloita ja baareja, huhujen mukaan saunakin - jota en tosin ole päässyt tai ehtinyt koskaan testaamaan. Langaton netti on maksullinen. Myös naiset hotellin aulassa ilta- ja yöaikaan ovat maksullisia - vaikka  tuskin ovat maksuttomia päiväsaikaankaan.

Hotellin nettisivu: http://www.hotel-moscow.ru/fi/

Kuva ravintola Moskovasta, jossa myös aamiainen tarjoillaan.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Pienessä saksalaisessa Kevelaerin kaupungissa lentomatkalaiset majoitti Gelder Dyck


Varsin mainio yöpaikka Ryanairilla lentäville on lähellä Weezen lentokenttää sijaitseva Gelder Dyck -hotelli pienessä Kevelearin kaupungissa. Hotelli sijaitsee aivan kivenheiton päässä juna-asemalta sekä lentokenttäbussin lähtöpaikalta. Ja matkaa lentokentälle on tuolla bussilla noin vartin verran.



Huone kahdelle taisi olla 65 euroa (viikonloppuna), joka ei vielä sisällä aamiaista. Aamiaisen hintaa en muista, kun emme aamiaista syöneet aikaisen aamustartin takia.


Huone oli ihan kiva, samoin henkilökunta ja hotellin ravintolakin oli ihan OK. Ja huoneessamme oli vesisänky - so 80's!

Hotellin nettisivu:  http://www.gelder-dyck.de/

Majoitusta Amsterdamin keskustassa, Hotel Luxer


Hotel Luxer sijaitsee aivan Amsterdamin keskustassa, Hotel Internationaalin kulmilla, samalla kadulla. Ensiksi huomiomme kiinnitti hotellin hissi. Hotel Internationaalissa meillä oli ollut suorastaan hankaluuksia isojen matkalaukkujemme kanssa pitkissä, jyrkissä ja kapeissa portaissa. Seuraavaksi tarkistimme vastaanottovirkailijalta, että asukkaiden käytössä on langaton netti – kyllä on. Hyvältä vaikutti.

Hotel Luxer on laadukkaan näköinen, joten epäilimme, että se voisi olla kallis, mutta mitä vielä. Hinta oli 73 euroa kahdelta hengeltä torstaista perjantaihin. Tosin perjantain ja lauantain välisestä yöstä saimme pulittaa pitkälle toista sataa, koska kaikki majoituspaikat nostavat viikonlopuksi hintojaan. Ei ihan siis budjettimatkalaisen majoitus, mutta kun jälleen pihistä ja panosta -idealla matkasimme, niin ensimmäinen yön otimme halvalla, toiseen ja kolmanteen satsasimme hieman enemmän. Olimme siis varsin tyytyväisiä hotelliin ja huoneeseemme, kun emme halunneet lähteä etsimään mahdollisesti edullisempaa yösijaa ensimmäisen Luxer-yömme jälkeen.


Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa sisäpihalle päin, olisiko numero ollut 304. Huoneessa oli ikkunat kahteen suuntaan. Suihku ja vessa olivat hotellitapaan luonnollisesti vain omassa käytössämme. Valitettavasti lattialla makasi kokolattiamatto, mutta niinhän se tuppaa olemaan joka hotellissa, oli myös Internationaalissa. Huoneemme oli ihan tilava, valoisa ja rauhallinen. Taisivat olla ainoat yöt koko Euroopan reissulla, kun ei tarvinnut käyttää korvatulppia nukkuessa. Tai no, enpä tainnut tarvita niitä myöskään viimeisenä yönä pienessä Kevelaerin kaupungissa, Gelder Dyck -hotellissa, mutta muuten kyllä sekä Amsterdamissa että Hannoverissa tulpat olivat todella tarpeen.

Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että hotelli oli melko suomalainen; hissi oli suomalainen Kone, telkkari huoneessamme oli suomalainen Finlux ja avainkorttina käytettiin suomalaista Abloyta. Hih.


Aamupala ei kuulunut hotellihuoneen hintaan. Aamiainen maksoi 10 euroa per naama, mutta kyllä siellä sitten olikin kaikenlaista syötävää, vieläpä oikein hyvää. Sanoisin, että kannatti.


Ja samaa sanon koko hotellista, kannatti. Ei ihan luksus, mutta varsin Luxer!

Luxer-hotellin nettisivut:  http://www.hotelluxer.nl/

Näkymiä ikkunasta

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Majoitusta Amsterdamin keskustassa, Hotel Internationaal

Meillä oli pari kriteeriä, kun valitsimme hostellia/hotellia Amsterdamissa: sijainti lähellä rautatieasemaa ja huoneissa ilmainen netti. Ensimmäiseksi yöksi valikoitui Hotel Internationaal. Nimestään huolimatta kyseessä ei ole hotelli vaan hostelli, mikä ei meitä yllättänyt, koska jos kaksi ihmistä yöpyy 40 eurolla Amsterdamin keskustassa, ei varmaankaan ole luksushotellista kyse. Viikonloppuisin hinnat tosin nostetaan niin hostelleissa kuin hotelleissakin.


Hotel Internationaalin henkilökunta oli reipasta ja iloista, tunsimme itsemme heti tervetulleiksi. Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa, jonne johti ennennäkemättömän kapeat ja jyrkät, pitkät portaat. Isojen matkalaukkujen kanssa kulkeva olisi arvostanut hissiä. Huone oli pieni, kuuma ja hieman tunkkainen, joten ikkunaa piti pitää auki, vaikka mekkala kadulla oli melkoinen yötä päivää. Mutta tämä seikka oli huomioitu huoneen varustelussa; huoneen hintaan kuuluivat kahdet korvatulpat! Minulla on tosin aina omatkin mukana. Mutta joka tapauksessa, ilman tulppia nukkuminen olisi voinut olla vaikeaa.


Suihku ja vessa olivat hostellitapaan käytävällä ja koko kerroksen yhteiskäytössä. Aamupalaa tarjoiltiin alakerran pubissa 7,5 euron hintaan, joka on kallista verrattuna majoitushintaan, 20 euroa per naama.


Vaikea sanoa, suosittelenko tätä hostellia vaiko enkö. Todella edullinen, eikä hostellissa oikeastaan mitään suuren suurta vikaa ollut, kun pystyi nukkumaan korvatulpissa. Itse emme kuitenkaan jääneet toiseksi yöksi, vaan siirryimme viereiseen hotelliin, josta pulitimme 73 euroa/yö kahden hengen huoneesta, joka ei sekään ole paha keskustayöpymisestä oikeassa hotellissa.

Hotel Internationaal netissä:
http://www.hotelinternationaal.com/do.php?fct=pages&op=showPage&pageId=1

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Gambia on täynnä elämää; kuhinaa toreilla, ihmisvilinää, kaupantekoa, tinkimistä

Serrekunda Market ja yksi piiloutunut toubab
Aamu valkenee aurinkoisena ja lämpimänä. Tänään on tarkoitus tutustua Serrekundaan, Gambian suurimpaan kaupunkiin, jonne ei ole kovin pitkä matka majapaikastamme Kotusta.

Neuvottelemme tovin mahdollisen kuljettajan kanssa retkisuunnitelmistamme. 500 dalasilla Essa (lausutaan kovin kotoisankuuloisesti Esa) lupautuu hoitamaan päivän kuskailun ja opastuksen. Tiedämme kyllä, että halvempaakin olisi tarjolla, mutta olemme kuitenkin tyytyväisiä miellyttävän Essan tarjoukseen.

Vihannesosasto

350 000 asukkaan Serrekunda näyttäytyy lähinnä jättimäisinä markkinoina ja torina, jotka ovat vallanneet kaupungin keskustan, ja jotka kantavat nimeä Serrekunda Market. Nyt viimeistään meille selviää, miksi Essa on aika nihkeä Serrekundan nähtävyyksien esittelyn suhteen; sellaisia ei sanan varsinaisessa merkityksessä oikeastaan ole. Siis muistomerkkejä tai muuta ”ylvästä” ja historiallista ei löydy, vaan nähtävyydet ovat kaupungin kuhina, väriloisto, elämäntapa, markkinakulttuuri, kylät ja asumukset teiden varsilla jne. Ja tietenkin Gambian suurin puu Kotu-Serrekunda välillä.

Gambiassa värjättyä batiikkikangasta
On varsin mielenkiintoista kulkea mukana, kun Essa vie meitä ympäriinsä jättimäisillä markkinoilla. Gambialaisen seurassa matkailijoihin suhtautuminen on meidän mittapuullamme luontevaa. Saamme kulkea rauhassa, pysähtelemme kojuille niin halutessamme, mutta ostopakkoa ei synny. Essa selittää, mitä kaikkea on tarjolla ja mihin mitäkin eksoottista kasvia, kalaa tai hedelmää heillä käytetään. Kuvaamme videota ja digikuvia runsaasti, mutta varsin diskreetisti. Harmi, ettei hajuja saa tallennettua nykytekniikalla. Teen jopa muutaman koruhankinnan, kun tapaamme Essan tuttuja ja saan kuvata söpön poikavauvan äiteineen.

Korukauppias

 Juttelemme paljon Essan kanssa. Gambiassa on laillista pitää neljää vaimoa, ja tämän on alkujaan määritellyt islam. Essa kertookin meille paikallisen viisauden vaimojen määrästä: 1 vaimo = 1 ongelma, 2 vaimoa = 2 ongelmaa, 3 vaimoa = 3 ongelmaa ja 4 vaimoa = itsemurha. Miehen pitää pystyä elättämään kaikki vaimonsa ja tekemään tasapuolisesti heidän kanssaan jopa lapset. Vaimot ovat kateellisia toisilleen ja kaikille pitää saada aina samat oikeudet, mahdollisuudet ja etuudet. Vanhempi vaimo on kateellinen uudelle tulokkaalle, ja kotona vallitseekin usein katkera ja ilmapiiri.

Lihakauppa Serrekundan markkinoilla
Essa kertoo, että hänellä ei ole halua, eikä kyllä olisi rahaakaan, pitää enempää kuin yhtä vaimoa. Essan isällä, kuten useilla sen ikäisillä, sen sijaan on kaksi vaimoa. Mutta tosiaan, vaimo itsessään tarvitsee elannon ja asuinsijan, mutta lapset vielä moninkertaistavat tarpeet. Ja on tärkeää saada kaikki lapset kouluun, joka sekin maksaa.
Kalatiskillä oli kärpäsiä enemmän kuin kalaa
Essalla itsellään on kaksi lasta, joista toiselle, pienelle tytölle, hän ostaa torilta muoviset sandaalit. Torilla kun kaikki on halvempaa kuin kaupoissa. Ja jotenkin tuntuu, ettei tätä tavarapaljoutta edes saisi niihin vähäisiin kauppoihin ja näkemäämme kauppakeskukseen mahtumaan. Tässä maassa kauppaa tehdään toreilla, markkinoilla ja kadunvarsilla. Ja tingitään! Tinkiminen kuuluu aina asiaan, eikä vain sen takia, että tavaran saa siten halvemmalla, vaan tinkiessä tulee kerrottua elämästään ja perheestään kauppiaalle tai tutun kanssa vaihdettua kuulumiset. Se on vain elämäntapa: ensin tehdään kauppaa, sitten keskustellaan muusta ja lopuksi tehdään kaupat. Sinällään herttaista, mutta joka tapauksessa hieman rasittavaa ja aikaa vievää. Tiedän, asenteestahan se on kiinni, sekä tietenkin siitä, mihin on tottunut.

Kaikkea on kaupan, elävänä ja kuolleena

Retken lopuksi Essa vie meidät syömään Come Inn -ravintolaan lähemmäs omia seutujamme. Serrekundassa nimittäin on lähinnä paikallisia katukuppiloita, joita Essa ei ulkomaalaisen vatsalle suosittele. Tivaamme hetken, ennen kuin uskomme, että hän ajattelee vain parastamme. Toisaalta olemme kyllä tottuneet syömään jos jonkinlaisissa katukuppiloissa vaikka missä, mutta tällä kertaa uskomme Essan sanaan ja annamme Essan viedä meidät suosittelemaansa paikalliseen ravintolaan.

The Big Tree

Ruokailumme ajaksi Essa lähtee asioilleen ja tulee meitä hakemaan myöhemmin. Paikan ruoka on hyvää ja edullista. Minulla on alkuun rapupalloja ja Mikolla tomaattikeitto. Pääruuaksi nautin katkarapuja ananaksen kanssa ja Mikko afrikkalaisittain tehtyä nautaa. Punaviiniäkin löytyy ja vieläpä kohtuulliseen hintaan, 70 dalasia kunnon iso lasillinen. Olimme siis hyvin tyytyväisiä Essan valintaan.

Rapupallerot
Sitten menemme ensimmäistä kertaa lomamme aikana altaalle hetkeksi ennen auringonlaskua. Minä käyn jopa pulahtamassa. Mikko taas lähtee käymään neuvotteluja Dakarin retkestä paikallisen turistioppaan kanssa. On Tea Time, eli hotellimme allasalueella se tarkoittaa gambialaista musiikkia ja teetä, kahvia sekä kakkua klo 17–18.

Poika ja koira compoundin ovella
Koska meillä on pitsanhimo, illallispaikaksi valikoituu All Italiana Senegambian eli Kololin alueella. Ruoka on todella hyvää, sekä alkupalat että pitsat. Minun Neptuno-pitsa on aivan mahtava makujen sinfonia eikä Mikon tulinen jauheliha-kebab kalpene sen rinnalla juurikaan. Senegambian alue on hurjan paljon vilkkaampi ilta- ja yöelämältään kuin Kotun alue. Turisteja on liikkeellä varmasti tuplamäärä, mutta paikallisia sitäkin enemmän.

Kaupunkikuvaa
On himppasen koomista huomata, että taksikuski on odottanut meitä koko pitkän illallisen ajan vm.  -85 miljoonamersussa nukkuen. Olimme kyllä sanoneet, että kuljettaja voi huoletta lähteä välillä omille asioilleen tai vaikka kotiin, koska olimme sopineet poislähtöajankin, mutta hän nyt on kuitenkin päätynyt ottamaan nokoset autossaan. Itse asiassa myöhemmin lomallamme huomaamme, että erityisesti ilta- ja yöaikaan kuljettajat tuppaavat jäämään nukkumaan autoonsa ja odottamaan palaavia kyytiläisiä.

Automme (valkoinen Mitsu) on jumiutettu hallitusti pysäköidyllä Suzukilla.

Annamme kuljettajallemme koko illan kyydistä sovitun 250 dalasin lisäksi pari pitsapalaa, jotka jäivät illalliselta. Ja voi että kuljettaja on tyytyväinen ja otettu mutustaessaan valtavalla ruokahalulla pitsaansa. Pitsaa saa syödäkseen lopulta myös eräs hotellityöntekijämme. Mainittakoon, että molemmat pitsan saajat valitsivat minun pitsaani – liekö sitten ajatelleet, että länkkärimies on valinnut lihapitsaansa kuitenkin muslimeille ”saastaista” possua, joten turvallisinta valita kalavaihtoehto. 

Pitsat, joista riitti useammallekin nälkäiselle!